Tässä onkin ehditty jo syyskuun puolelle ja viime viikot ovat kuluneet mukavasti normaalien rutiinien merkeissä. Yksi paha takaisku tosin tuli viime viikolla. Kiinankielen opettajamme Nancy nimittäin ilmoitti, ettei hän voi valitettavasti enää jatkaa opettamistamme. Syynä ei ollut (toivottavasti) meidän kovakalloisuutemme, vaan runsaat ylityöt hänen uudessa työpaikkassaan. Kiinalaisillehan maksetaan aika huonoa peruspalkkaa, mutta ylitöitä on tarjolla paljon ja niillä voi tienata ihan mukavasti. Nyt on siis hakusessa uusi opettaja, joten katsotaan miten meidän käy.

Näillä kavereilla ei pukkaa ylitöitä...

Minna sai toissaviikolla kutsun viininmaistajaisiin ja tilaisuus sattui olemaan tuossa läheisessä ostoskeskuksessa. Kutsuimme pari kaveria mukaan ja suunnistimme paikalle lauantaina iltapäivällä. Saavuimme paikalle noin puoli tuntia alkamisajankohdan jälkeen, mutta järjestäjillä oli vielä homma vaiheessa. Jouduimme odottelemaan hiukan, ja meille selvisi samalla, että paikalle ei tulisi muita maistelijoita kuin me neljä. No, onneksi viini kyllä maistuu meille... Lopulta tilaisuus pääsi alkuun ja varsinainen maistattaja esitteli meille itsensä. Kiinalainen kaveri olikin todella mukava ja puhui myös hyvää englantia. Saattoi johtua siitä, että hän oli asunut neljä vuotta Lontoossa. Päättelimme myöhemmin hänen puheistaan, että isi (tai joku muu lähisukulainen) oli ostanut viinitilan Ranskasta ja harrasteli viinin maahantuontia. Ihan kivaa hommaa varmasti...

Siinä sitten aloiteltiin maistelu shampanjalla, tottakai. Maisteltiin ja nyökyteltiin kuorossa, että hyväähän tämä on. Nämä maistajaiset olivat onneksi niin sivistyneet, ettei viiniä syljeskelty mihinkään kippoihin, vaan nieltiin ja nautittiin kaikessa rauhassa. Shampanjan lisäksi tarjolla oli kolmea erilaista punaviiniä ja aloitimme tottakai "perusviinistä", jota on helppo juoda. Tästä viinistä kuulemma kiinalaisetkin tykkäävät, koska sen maku on niin kevyt. Ja hyvinhän tuo holahti alas meiltäkin. Seuraava viini oli hiukan voimakkaampi ja se oli jo enemmän minun makuuni. Kolmas olikin sitten selkeästi paremman luokan viini. Siitä olimme liikuttavan yksimielisiä ja maistelimme sitä hartaasti, kunnes pullo oli tyhjä (taas). Kyselimme lopulta tottakai kohteliaasti myös hintapuolta, eikä sen jälkeen ihmetelty miksi se viimeinen viini maistui niin hyvältä. Viinin hinta oli nimittäin noin 100 euroa pullo... Minä en ole koskaan aiemmin maistanut niin kallista viiniä, joten pitää kai vaan odotella seuraavia viininmaistajaisia. Tilasin tällä viikolla hovitoimittajaltani laatikollisen chileläistä perus-merlottia ja sen hinta on kotiovelle kannettuna noin 6 euroa pullo.

 

Tuoksuuko sadan euron viinille...?

Viininmaistajaisissahan meille tuli tietysti nälkä, koska viinimies ei ollut varannut mitään syötävää. Hurautimme sähkömopoilla läheiseen ostoskeskukseen, koska siellä on kuulemma yksi tosi suosittu ja hyvä ravintola. Niin suosittu ravintola, että jonotusnumeromme enteili ainakin tunnin odotusta. Hetken miettimisen jälkeen suunnistimme käytävän toisella puolella olevaan japanilaistyyliseen teppanyak-ravintolaan, koska sinne ei tarvinnut jonottaa. Tässä ravintolassa saa syödä ja juoda niin paljon kuin jaksaa 188 RMB hintaan (n.23 euroa). Ja kyllä me söimmekin kaikkea mahdollista susheista lampaankyljyksiin, sekä nautimme oluen ja punaviinin lisäksi tietysti sakea kohtuulliset putelit...

Kokki paisteli meille mahtavia lampaankyljyksiä

Ei yhtään hassumpi illallinen, joten tänne(kin) pitää tulla uudelleen. Ruokapaikan valinnassa on täällä vain yksi hankaluus; hyviä ruokapaikkoja on aivan liian monta ja uskomattoman erinomaisiakin on todella monia.

Raakaa kalaa ja wasabia, nam!

Hyvän illallisen päätteeksi päätimme lähteä seuraavana päivänä, eli sunnuntaina, kunnon pyöräilylenkille. Jannella on monta pyörää ja hän lupasi lainata meille muille pyörät.

Sunnuntaina lähdimme liikkeelle hyvissä ajoin ja huristimme ensin metrolla Bay Siden puolelle, jossa kaverukset asuvat. Saimme porukan kasaan, otimme pyörät alle ja päätimme suunnistaa SIP:n pohjoispuolelle, jossa on Yantse Lake. Järven keskeltä kulkee kapea maakaistale ja tie, jota on helppo pyöräillä. Täällä on muutenkin mukava ajella pyörällä, koska maasto on niin tasaista ja ylikulkusillat ovat lähes ainoita mäkiä. Sää oli oikein aurinkoinen ja lämmin, eli oikein sopiva pyöräilysää.

Ankkafarmi

Emme ole pyöräilleet täällä kuin hiukan noilla Suzhoun vihreillä pyörillä, joten matkanteko alkoi tuntumaan pian takapuolessa. Mutta niinhän käy aina ensimmäisellä kunnon pyörälenkillä. Pysähdyimme välillä ihailemaan maisemia ja nauttimaan nestettä, joten lihaksetkin saivat levätä.

Retkueemme tauolla

Jossain vaiheessa matkaa Janne alkoi ehdottelemaan ruokataukoa, koska aamiainenkin oli jäänyt väliin. Tien varressa oli muutama pieni ravintola ja arvoimme niistä sopivan, jossa voisimme saada vaikkapa nuudelikeittoa tai muuta kevyttä lounasta. Kävelimme sisään yhteen erilliseen looshiin ja tarjoilijatyttö toi meille ruokalistan. Se oli tietenkin kirjoitettu pelkällä kiinankielellä, eikä sisältänyt kuvia tai mitään muita vinkkejä sisällöstä. Mutta eipä hätää, mehän osaamme jo hiukan kiinankieltä, joten neuvottelut pystyyn. Ensin mietimme mitä ruokaa yrittäisimme tilata. Päädyimme kananuudelikeittoon, koska tarjoilijatyttö ilmoitti meille iloisesti, että kanaa on, kun tiedustelimme asiaa. Ja pääsimme yhteisymmärrykseen myös siitä, että haluamme nuudeleita. Tilaus ei ollut kuitenkaan ihan selvä vielä tässä vaiheessa. Tarjoilija nimittäin viittoili minulle, että pitää tulla hänen mukaansa. No mikäs siinä, suuntasimme yhdessä kohti keittiötä. Sinne päästyämme mamma tuli takapihan ovesta kirjava kana kainalossaan ja tiedusteli, että olisiko tämä kana sopiva. No eiköhän se ole yhtä hyvä kuin muutkin, joten siitä vaan pataan. Lisäksi keittiöhenkilökunta halusi varmistaa haluammeko kanasta ruokaa A vai B. Siis paperille oli kirjoitettu kiinaksi kaksi vaihtoehtoa, joista piti vaan sattumanvaraisesti valita toinen. Olihan niiden vaihtoehtojen väliin sentään kirjoitettu hienosti englanniksi "or". Tuoretta ruokaa oli joka tapauksessa tiedossa, mutta ihan varmaa tietoa ei ollut siitä mitä se tulisi olemaan... Jäimme siis istumaan ja odottelemaan mitä keittiöstä tuotaisiin. Ensin meille tuotiin jonkin ajan kuluttua pelkkiä nuudeleita ja aloitimme ruokailun. Jossain vaiheessa keittiön suunnasta alkoi kuulua melkoista mätkettä ja päättelimme kanan päässeen siinä vaiheessa hengestään. Kun kaasuhellan pohotus kantautui korviimme, aloimme jo innolla odottelemaan keittoa tulevaksi. Ja yllättävä pian pöytään kannettiinkin iso kulho höyryävää keittoa. Tarjoilija vielä opasti, että loput nuudelit voisi lisätä keiton joukkoon. No niin, nyt päästäisiin asiaan! Kauhoimme keittoa kuppeihimme nuudelien sekaan ja täytyy sanoa, että maku oli todella hyvä. Se ei ollut kovin voimakkaasti maustettua, mutta herkullisesti kanan makuista, ja mukana oli tietysti koko kana pieniksi paloiksi pätkittynä luineen ja muineen. Jalat oli sentään jätetty isommiksi paloiksi, kuten kuvasta näkyy.

Tuoretta kanakeittoa

Keitto täytti vatsan mukavasti ja oli taas aika lähteä jatkamaan matkaa. Tarjoilija ehdotteli kovasti "da baota", eli loppuruoan ottamista mukaan, mutta eihän sitä voinut pyörän tarakalle siinä lämmössä ottaa. Maksoimme laskun ja kiipesimme pyörien selkään. Mietin siinä, että eipä se kanan hinta ole täällä kovin huima. Koko lasku oli nimittäin alle 15 euroa ja sisälsi kanan lisäksi kuusi pulloa vettä.

Pyöräretkemme pituus oli kokonaisuudessaan 26 kilometriä. Ihan sopivan mittainen meille aloittelijoille, jotta sen muistaisi vielä seuraavana aamuna. Pyöräilyn jälkeen meidän piti tietenkin nauttia pari urheilujuomaa läheisen ravitsemusliikkeen terassilla ja sitten kävelimme Minnan kanssa muutaman kilometrin kotimatkan loppuverryttelyksi.

Kävellen kotia kohti

Eilen olimme mukana EAS:n reissulla, joka suuntautui Suzhoun lähiseudulle. Vierailimme Taihu Laken pohjoispuolella olevalla huonekalutehtaalla, joka valmistaa mahonkihuonekaluja. Tutustuimme myös samaisen yrityksen huonekaluliikkeeseen sekä vierailimme samalla seudulla sijaitsevalla temppelialueella. Bussi lähti yhdeksän aikaan aamulla liikkeelle ja oppaamme kertoi matkalla monenlaisia kyseiseen alueeseen ja sen historiaan liittyviä mielenkiintoisia asioita. Minun historiantuntemukseni on jäänyt kouluaikoina hyvinkin rajalliseksi, joten ainoa minun tuntemani dynastia tuli aikanaan televisiosta. Onhan tässä se hyvä puoli, että kuulen täällä paljon Kiinan historiaan liittyviä asioita, ja lähes kaikki on minulle uutta ja ihmeellistä.

Mahonki on myös ollut minulle kohtuullisen vieras materiaali, koska monet muut puulajit ovat paljon tutumpia meille suomalaisille. Ehkäpä juuri tästä syystä vielä retkelle lähtiessämme mietimme, että sieltähän voisi vaikka ostaa itselle huonekaluja, jos jotain kivaa sattuu osumaan kohdalle. Niinhän sitä voi tietysti kuvitella mistään mitään tietämättä... Bussimme ajoi ensin huonekalutehtaan "pääkonttorille", jossa oli myös suuri näyttelytila täynnä heidän valmistamiaan huonekaluja. Meille tarjottiin aluksi teetä ja Moon Cakeja, jotka ovat suosittuja tähän aikaan vuodesta Kiinassa. Aikamoisia leivonnaisia..., mutta nämä olivat kyllä ihan syötäviä. Tehtaan johtaja (joka oli muuten nainen) piti meille pienen esittelypuheen, jonka jälkeen saimme kierrellä ja tutustua näyttelytilaan. Suurin osa mahonkihuonekaluista oli todella koristeellisia, mutta joukossa oli myös muutamia yksinkertaisen tyylikkäitä. Je täytyy taas kerran ihailla kiinalaisen käsityön upeaa jälkeä.

Koristeellisemmasta päästä olevia kalusteita

Lyhyen tutustumiskierroksen jälkeen lähdimme kävellen kohti varsinaista tehdasta, joka oli muutaman sadan metrin päässä. Ensimmäisessä kerroksessa puutavara sahattiin ja jyrsittiin sopiviksi kappaleiksi. Puupöly oli tehdashallissa sen mukainen, etten yhtään ihmettele seinällä ollutta lappua. Siinä uhattiin tupakkaa polttavaa 100 RMB:n sakolla. Voi vain kuvitella millaisessa kunnossa näiden työntekijöiden keuhkot ovat muutaman työvuoden (tai -kuukauden) jälkeen.

Tehtaan toisessa ja kolmannessa kerroksessa työntekijät työstivät puuosia käsityönä niiden lopulliseen muotoon. Aivan uskomattomia kaiverruksia ja muotoja... En ihmettele yhtään, että suuren koristeellisen sängyn valmistaminen kestää kuulemma ainakin vuoden verran. Pelkkä lopullinen hionta vie varmasti aikaa kuukausia.

Tarkkaa käsityötä

En ole mikään koristeellisten huonekalujen fani, enkä haluaisi sellaisia omaan kotiini. Silti pitää ihailla näitä upeita luomuksia, joissa käsityön jälki pääsee parhaiten esille. Tällainen käsityö vaatii tarkkuutta ja varsinkin kärsivällisyyttä, joten ehkä se ei ole vielä ihan kokonaan hävinnyt Kiinasta... Työolosuhteet eivät olleet kovin kummoiset tässä tehtaassa, mutta luultavasti tästä maasta löytyy aika paljon huonompiakin paikkoja. Johtaja väitti lisäksi, että työntekijät saavat aika korkeaa palkkaa. Voi olla, että mukana oli hiukan liioittelua.

Havaitsimme työergonomiassa muutamia puutteita...

Vähitellen alkoi myös selvitä, ettemme taidakaan ostaa täältä mitään huonekaluja mukaamme. Laskeskelin päässäni, että jos jotain huonekalua valmistetaan kuukausikaupalla, niin se ei taida olla ihan halpa. Edes Kiinassa... Kun sitten kuulimme huonekalujen hinnat myymälässä, niin loppukin ostointo hiipui.

Etummainen pöytä maksaa valmiina 22.000 RMB (n. 2.700 euroa)

Tehdaskierroksen jälkeen oli lounaan vuoro. Se nautittiin paikallisessa ravintolassa ja ruoka oli todella herkullista. Mukana oli monia erilaisia makuja ja vatsa täyttyi mukavasti.

Urakka suoritettu

Ruokailun jälkeen seurasimme hetken mielenkiinnolla kiinalaisten työmiesten urakkaa ravintolan parkkipaikalla. Kaverit lastasivat kaikenlaista rakennustavaraa kuorma-auton lavalle. Suurikokoinen betonisuppilokin siirtyi auton kyytiin neljän miehen voimin, vaikka homma näytti aluksi aika pahalta. Köysien ja bambuseipäiden avulla homma kuitenkin toimi.

Chinese manpower

Lounaan jälkeen ohjelmassa oli vierailu temppelialueella, joka oli perustettu alueella noin 2000 vuotta sitten asuneen merkittävän kiinalaisen virkamiehen kunniaksi. Alueella kasvaa neljä sypressipuuta, jotka kyseinen hemmo on istuttanut silloin aikanaan. Saattaaphan tuo ollannii... Ihan hieno paikka, mutta aika tavalla samanlainen kuin kymmenet muut Suzhoun seudulta löytyvät puutarhat.

Turistit puutarhassa

Temppelialueelta ajettiin lopulta huonekaluliikkeeseen kuuntelemaan johtajan luentoa mahongista ja sen merkityksestä kiinalaisille. Tämän jälkeen ymmärrän hiukan enemmän mahongista ja ymmärrän myös miksi nuo huonekalut ovat niin kalliita. Pelkkä raaka-aine maksaa paljon ja kaikki tuo aikaa vievä käsityö siihen lisäksi. Luennon jälkeen meille luvattiin, että saamme sinä päivänä kaikista ostoksista 20% alennuksen. Olisihan se ollut tosi hienoa säästää 8.000 euroa, mutta mistä minä olisin ottanut sen tarvittavan 32.000 euroa siihen kahdeksan hengen valtavaan ruokailuryhmään... Ja se yksinkertainen pöytä, jota olimme ihailleet tehtaalla, olisi maksanut alennuksen kanssa melkein 2.200 euroa. Sinne se jäi, ainakin tällä kertaa. Mutta emme me tainneet olla ainoita köyhiä joukossa, koska kauppoja ei näyttänyt syntyvän kuin pikkuesineistä.

Melonit olivat tarjouksessa

Palasimme reissulta sopivasti ennen kuutta, eli oli taas aika etsiä sopiva ruokapaikka. Valinta osui tällä kertaa "vakiopaikkaamme", koska sieltä saa aina hyvää ruokaa. Tällä kertaa meidän ei tarvinnut edes jonottaa, koska Janne kävi varaamassa pöydän hiukan etukäteen. Siinä sitä vedeltiin taas monen monta ruokalajia oluen ja punaviinin kera, eikä saatu menemään edes 10 euroa per nokka.

Ote vakiopaikkamme ruokalistasta

Näin on taas yksi viikonloppu takana. Tulevan kuukauden sisällä meillä onkin tiedossa muutama mielenkiintoinen pidempi reissu, mutta niistä lisää sitten aikanaan.