Pääsimme muuttamaan hotellista omaan kotiin tiistaina aamupäivällä. Aika mahtava tunne, kun voi tyhjentää kaikki tavaransa kaappeihin kuukauden matkalaukkuelämän jälkeen. Mutta uuteen kotiin tarvitaan vielä hiukan muutakin kuin viiden matkalukun sisältö. Varsinkin, kun asunnossa ei ole odottamassa yhtään astiaa, rättiä, tyynyä tai peittoa. Ei auta muu kuin lähteä kauppaan hankkimaan kippoja, kuppeja ja muuta tarpeellista.

Muuton yhteydessä törmäsimme myös tietoliikenneongelmiin. Asunnon vuokraan kuuluu langaton nettiyhteys, mutta se ei toiminut muuttaessamme. Paikallinen IT-asentaja kävi ensin tutkimassa tilanteen ja paikansi vian reitittimeen. Reipas kiinalainen vuokraisäntämme kävi hankkimassa uuden laitteen ja tuli asentamaan sitä vielä tiistai-iltana vaimonsa kanssa. Yllättäen homma ei sujunut ihan kuin elokuvissa... Lopulta hän luovutti ja ilmoitti, että he tulevat keskiviikkoaamuna laittamaan yhteyden kuntoon. Eihän se onnistunut tälläkään kertaa, joten lopulta piti tilata ammattimies. Asentaja tuli keskiviikkona päivällä ja yhteys saatiin kuntoon.

Seuraava ongelma syntyi toiselle sivustolle avaamani blogin päivityksessä. Herra Google ja Kiina eivät ole kavereita, joten operaattorista tai muusta syystä johtuen en enää pääse lainkaan tuolle sivustolle, enkä kenenkään muunkaan blogiin ko. sivustolla. No eipä hätää; tekstit talteen Suomen päässä ja copy/pastella sähköpostiin. Uusi blogi auki tälle sivustolle, ja nyt homma alkaa taas toimia, toivottavasti... Sen verran nettiyhteyksissä on eroa, että WhatApps ei toiminut hotellilla, mutta onneksi se toimii täällä asunnolla. Tutkimattomia ovat bittien tiet...