Kiinalainen uusi vuosi alkaa olla vähitellen ohi ilotulituksineen ja paukkeineen, vaikka vapaat jatkuvat ensi perjantaihin asti. Toissapäivänä keskustassa näytti olevan jo täysin normaali markkinameno päällä, kun ihmisillä on aikaa hienoimmalle harrastukselleen, eli shoppailulle. Minulla on nyt siis hyvää aikaa päivittää tänne vanhoja tapahtumia.

Teimme marraskuun keskivaiheilla kuuden hengen porukalla reissun Pekingiin. Yksi ystäväpariskuntamme saapui Suomesta meille kyläilemään ja samaan aikaan erään ystävämme äiti oli sopivasti käymässä täällä. Suunnittelimme tuota pitkää viikonloppua hyvissä ajoin ja pyysimme paikallista matkanjärjestäjää tekemään meille ehdotuksen matkaohjelmasta. Ehdotus oli niin mainio, että pyysimme häntä järjestämään ja varaamaan meille koko reissun matkoineen ja majoituksineen, sekä varaamaan meille myös paikallisen oppaan ja sekä kuljetukset.

Lähdimme matkaan yöjunalla noin kymmenen aikoihin torstai-iltana ja juna saapui Pekingiin kahdeksan jälkeen perjantaiaamuna. Matka meni ihan mukavasti jutustellessa ja tuli siinä hiukan torkuttuakin. Junassa oli neljän hengen hytit ja niiden sängytkin olivat melkein riittävän kokoisia eurooppalaisille.

Yöjunassa matka taittui mukavasti VR:n miehenkin mielestä

Tapasimme paikallisen oppaamme Jaden asemalla pienen odottelun jälkeen ja nautimme pikaruokalassa aamiaiseksi maukkaat nuudelikeitot. Viikonloppumme oli buukattu kohtuullisen täyteen tapahtumaa, joten pikkubussimme suunnisti aamupalan jälkeen kohti hotellia. Kävimme nopeasti kirjautumassa sisään, pikasuihkussa ja vaihtamassa vaatteet. Ja sitten reippaasti autoon ja kohti uusia seikkailuja.

Hotellin sisääntuloaula oli hiukan laajempi kuin suomalaisissa

Sään suhteen meillä kävi aivan uskomaton tuuri. Kiinalaiset työkaverini olivat muistutelleet moneen kertaan, että kannattaa hankkia niitä suusuojaimia. Pekingin ilmanlaatu on yleensä on huonoimpia koko Kiinassa, mutta tuona viikonloppuna ilma oli lähes yhtä puhdasta kuin Suomessa. Aurinko paistoi kirkkaasti siniseltä taivaalta, mutta uudet untuvatakit olivat tarpeen. Yöllä oli hiukan pakkasta ja päivällä aika tuulista, mutta eihän se suomalaista haittaa.

Ensimmäinen vierailukohteemme oli Taivaallisen Rauhan aukio, jossa tuntui olevan kovasti ihmisiä liikkeellä heti aamupäivällä. Muutamaa viikkoa aiemmin aukiolla tapahtunut selkkaus näkyi turvatoimissa, ja vartijoita tuntui olevan joka puolella. Muutamien ihmisten kantamuksia tutkittiin, mutta muuten näytti olevan kohtuullisen rauhallista. Aukio sinänsä näytti vaikuttavan kokoiselta. Voi vain kuvitella miltä se näyttää silloin, kun sinne on kokoontunut torin täydeltä ihmisiä. Aukiolle mahtuu todennäköisesti kerralla jonkin suomalaisen pikkukylän, kuten vaikkapa Helsingin asukkaat.

Pieni pala Taivaallisen Rauhan aukiota

Retkueemme pirteänä ja valmiina valloittamaan Pekingin

Toinen kohteemme löytyi aivan Taivaallisen Rauhan aukion vierestä. Kielletty Kaupunki sijaitsee nimittäin aivan kadun toisella puolella. Tavalliset ihmiset eivät päässeet Kiellettyyn Kaupunkiin muutamien satojen vuosien ajan ja alue oli vain keisarin, hänen ylimpien virkamiestensä sekä tietenkin tarvittavan palvelusväen käytössä. Alue on valtavan kokoinen, kuten niin moni muukin asia täällä. Muistaakseni sisääntuloportilta on yli kahden kilometrin matka alueen toiseen päähän.

Meidän lisäksemme muutama muukin halusi tutustua Kiellettyyn Kaupunkiin

Tuntui hullulta kävellä noiden valtavien rakennusten läpi ja huomata, että takaa paljastuu aina vaan uusi muutaman jalkapallokentän kokoinen aukio. Rakennuksia on entisöity paljon viime vuosien aikana ja niissä on todella paljon hienoja yksityiskohtia, kuten kaikissa vanhoissa kiinalaisissa rakennuksissa. Nämä rakennukset on tosin aikanaan rakennettu ainoastaan yhtä ihmistä, eli hallitsijaa varten. No, ehkä myös hänen perhettään varten.

Pihapiirin kartta

Tähänkin mahtuisi muutama pallokenttä

Näitä räystäitä on keisarin kelvannut katsella

Aluella oli katsottavaa paljon enemmän kuin oma tajunta ehti sulatella. Upeiden rakennusten lisäksi riitti patsaita ja kaikenlaisia koristeellisia esineitä. Esineiden mittakaava oli hiukan toisenlainen kuin mihin on nykymaailmassa tottunut. Ehkä muutaman sadan metrin pituisella aukiolla pitää olla vähän kookkaampia koristeita kuin punaisen mummonmökin pienellä pihamaalla.

Leijona pitää tietenkin olla joka portinpielessä

Tämä puu oli kuulemma paljon, paljon vanhempi kuin me kaikki yhteensä

Miten olisi taksi?

Seuraavaksi hyppäsimme pikkubussiin ja suuntasimme kohti Hutongin aluetta. Se on Pekingin keskustan lähellä oleva alue, jonka vanhat matalat rakennukset on pyritty säilyttämään ja kunnostamaan. Tarkoituksenamme oli ajella alueen ympäri riksalla, käydä lounaalla oppaamme tuttavien kotona sekä tutustua paikalliseen pihapiiriin.

Pihapiiriä Hutongissa

Kävelimme pieniä kujia pitkin muutaman korttelin verran ja astuimme sisään pieneen taloon. Meidät otettiin iloisesti vastaan ja ohjattiin keittiön läpi olohuoneeseen. Talon emätnä hääri keittiössä ja viimeisteli lounastamme. Isäntä kaateli kuppeihimme teetä ja tarjoili jääkaapista olutta. Aamupäivän kävely oli tehnyt tehtävänsä ja odotimme nälkäisinä pöydän ympärillä. Hetken kuluttua pöytä täyttyi monenlaisista arkisista herkuista ja olihan joukossa jopa lihapullia. Maku oli tosin hiukan erilainen kuin mummon pullissa. 

Herkut valmistuvat keittiössä oppaamme Jaden seuratessa

Riisiä, kasviksia, lihapullia ja hapaimeläkanaa ensin alkuun. Nam!

Syötyämme vatsamme täyteen alkaa tuntua, ettei jaksaisi lähteä heti kävelemään. Onneksi seuraava ohjelmanumero on riksa-ajelu Hutongin kujilla. Kävelemme lounaspaikastamme takaisin riksa-asemalle ja Jade hoitaa meille riksat alle. Ensin pitää tietenkin ottaa pakolliset valokuvat ja sitten lähdetään kilvan liikkeelle.

Turistit sekä Mr. Ri Xa työasussaan

Hutongin alue näytti todella mukavalta ja sinne olisi hienoa päästä kesällä. Siellä on paljon ravintoloita sekä kahviloita, ja ympäristö on todella kaunis. Ei uskoisi, että olemme lähellä älyttömän suuren kaupungin keskustaa. Oikein viihtyisän ja miellyttävän tuntuinen paikka.

Ravintoloita, pieniä kujia ja rauhallista elämänmenoa

Alueella on myös muutama pieni järvi ja niiden välillä virtaava kanaali

Perjantaille oli varattu paljon ohjelmaa, koska yritimme käydä mahdollsimman monta kohdetta heti ensimmäisenä päivänä. Seuraava kohteemme oli temppeli nimeltään Lama Temple. Viehättävän rauhallinen paikka, vaikkakin hyvin samanlainen kuin muut aiemmin näkemämme temppelit. Kauneinta oli ehkä temppeliin vievä kuja, jonka molemmin puolin kasvoi gingko-puita eli suomeksi neidonhiuspuita. Ne hohtivat kullankeltaisina ilta-auringon laskiessa pikkuhiljaa.

Neidonhiuspuita

Tämän patsaan rinnalla ihmiset näyttävät kovin pieniltä

Temppeliä ulkopuolelta

Perjantai alkoi kääntyä nopeasti iltaan ja ajelimme seuraavaksi katsomaan Pekingin olympialaisten tapahtumapaikkoja. Kävimme vain kävelemässä alueella ja katselemassa olympia- sekä uimastadionia ulkopuolelta. Vaikuttavan näköisiä rakennelmia molemmat.

Olympiastadion

Uintistadion

Pimeys alkoi laskeutumaan kaupungin ylle ja meidän oli aika suunnata illalliselle. Illallinen nautittiin aika raukeissa tunnelmissa, koska edellinen junassa vietetty yö alkoi painamaan. Ja olihan takana uusia kokemuksia ihan riittävästi yhdelle päivälle... Illallisen jälkeen matkasimme hotellille ja koko porukka painui väsyneenä pehkuihin muutaman yömyssyn jälkeen.

Aamu koitti jälleen kirkkaana ja aamupala maistui mukavalle hyvin nukutun yön jälkeen. Nyt olisi se suuri päivä, sillä lauantaina oli tarkoitus suunnistaa Kiinanmuurille. Kuten vanha kiinalainen sananlaskukin sanoo; se ei ole mikään mies, joka ei ole käynyt Kiinanmuurilla. Näin totesivat kiinalaiset työkaverini, ja tunnustivat samalla hiukan kateellisina, etteivät ole itse vielä käyneet muurilla. Kiinanmuuri oli meidän Pekingin matkamme tärkein kohde, koska jokainen on pikkupojasta tai -tytöstä asti kuullut siitä ja nähnyt kuvia, mutta nyt olisi ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kokemaan se itse paikan päällä.

Ajelimme tunnin verran kaupungista ja saavuimme paikkaan, josta olisi helppo päästä ylös muurille. Kavuttuamme hetken aikaa parkkipaikalta ylöspäin meinasi tosin tulla eteen pieni ongelma. Kun tajusimme, että ylös pääsee ainoastaan kabiinihissillä, niin Minnalle iski paniikki. Muutama vuosi sitten Gibraltarilla meillä jäi tekemättä matka huipulle, koska Minna ei pystynyt tulemaan samantyyppiseen hissiin. Halu päästä ylös muurille oli nyt niin suuri, että se voitti pelon astua hissiin. Istuimme kaikki kuusi samassa kabiinissa ja matkasimme ylöspäin. En ole itsekään mikään korkeiden paikkojen huimapää, joten kyllähän se nousu tuntui vatsanpohjassani. Tuntui aika hurjalta katsella hytistä taakse ja huomata kuinka korkealle olimme nousemassa. Pääsimme ihan turvallisesti ylös ja Minnakin pystyi taas hengittämään.

Kabiinilla rinnettä ylös

Poistuimme kabiinista ja nousimme muutamat portaat ylös muurin laelle. Olihan se kerrassaan uskomaton fiilis katsoa ympärilleen ja tajuta, että nyt sitä ollaan ihan oikeasti Kiinanmuurilla. Menihän siinä muutama hetki ennenkuin asia meni tajuntaan. Yksi niistä "kerran elämässä" asioista oli sillä hetkellä toteutunut ja tunne oli aivan huumaava. Maisemat olivat upeita ja täytyy olla todella onnellinen, että sää suosi meitä. Muutama tuttu on puhunut, että huonolla sumuisella säällä muurilta ei näe kuin ehkä kymmenen metrin päähän.

Ylhäältä avautuivat uskomattomat maisemat

Hei, me ollaan nyt Kiinanmuurilla!

Meillä oli aikaa olla muurilla vain pari tuntia ja jälkeenpäin se aika tuntui liian lyhyeltä. Jalat olivat tosin aika puhki, kun olimme kiivenneet melkein tunnin verran muuria ja palanneet takaisin lähtöpaikkaamme. Alkumatkasta toppatakki ja sen alla oleva fleecepusero tuntuivat sopivan lämpöisiltä, mutta hetken kiipeämisen jälkeen alkoi hiki valua selkää pitkin. Oli pakko vähentää vaatetusta, koska ylämäki vaan jatkui ja jatkui. Viimeinen nousemamme osuus piti mennä melkein neliveto päällä, koska portaat olivat niin jyrkät. Ja laskeutuminen oli melkein vielä hankalampaa...  Mutta silti siellä muurilla olisi halunnut viettää aikaa pidempäänkin.

Birgitalta ja Pekalta saamamme Suomipipot olivat myös tässä reissussa tarpeen. Sen verran kylmä tuuli muurilla puhalsi paikoitellen. Ja yllättävän moni vastaantulijoista tunnisti Suomen lipun ;-)

Matka jatkuu edelleen vaan ylöspäin

Pienet suomalaiset suurella Kiinanmuurilla

On se vaan valtava luomus

Palasimme lopulta kabiinihissillä alas, mutta hymy ei haihtunut vielä pitkään aikaan kenenkään kasvoilta. Fyysinen väsymys ei paljon painanut sillä hetkellä, mutta nälkä alkoi taas vaivata matkalaisia. Onneksi lounaspaikkamme oli aivan lähellä ja ruokailu sujui hartaissa tunnelmissa. Vähän väliä joku muisti mainita, että hei, me oltiin just ihan oikeasti Kiinanmuurilla.

Lounaan jälkeen suuntasimme hetkeksi arkisempien asioiden, eli shoppailun maailmaan. Vierailimme yhdessä monista Pekingin markkinapaikoista, josta löytyi kaikkea vaatteista elektroniikkaa. Ja kaikki varmasti ihan aitoja merkkituotteita... Eipä sieltä kovin paljon tarttunut matkaan, mutta yksi kameran objektiivi sentään. Oli pakko ostaa, kun sai halvalla. Alla heti muutama otos uudella objektiivilla.

Kiinalaista kaupunkiarkkitehtuuria

Ilta saapuu taas kaupunkiin

Seuraavaksi mentiin syömään, taas... Olihan lounaasta toki kulunut jo useampi tunti. Tällä kertaa meille tarjottiin muun muassa sitä kuuluisaa Pekingin ankkaa. Ruoka oli oikein hyvää, mutta Pekingin ankka ei sinällään ollut mitenkään ihmeellisen makuista. Ehkä me pidämme sen verran mausteisemmasta ruoasta, ettei se ylittänyt uutiskynnystä.

Kokkipojat veitsineen Pekingin ankkojen kimpussa

Kiinalainen "valkoviini", baijiu

Illalliselle oli hankittu myös kiinalaista valkoviiniä, eli paikallista pontikkaa. Sen haju on ihan hirveä, melkein kuin denaturoidun spriin, mutta onneksi maku on vielä kamalampi. Prosentit vaihtelevat eri merkeissä 35 ja 80 välillä ja hintaa kertyy parin desin pullolle perustavaraa ehkä muutaman euron verran. Kiinassahan on se hyvä puoli, että ravintolaan saa viedä mukanaan omat kirkkaat viinat. Ei taitaisi mennä Suomessa koskaan läpi...

Tarjoilija opastaa meitä Pekingin ankan kokoamisessa

Hyvän illallisen ja valkoviinin jälkeen tälle illalle oli jäljellä vielä yksi ohjelmanumero. Menimme nimittäin seuraamaan kuuluisan kungfuteatterin esitystä. Tämä ryhmä on esiintynyt satoja kertoja ympäri maailmaa, joten ovat todella taitavia veikkoja. Noin tunnin kestäneen esityksen aikana ei käynyt aika kertaakaan pitkäksi. Sen verran oli lavalla vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Uskomatonta kehon hallintaa, joka syntyy vain vuosien harjoittelun tuloksena. Lähes kaikki tämän ryhmän jäsenet ovat munkkeja, jotka harjoittelevat kungfua päivittäin. Ja esityksen takana oli tietysti taas hieno kiinalainen tarina, jossa pieni poika joutuu luostariin ja kehittyy lopulta vaikeuksien kautta parhaaksi kungfun taitajaksi. Tai jotakin sinne suuntaan ja loppu hyvin, kaikki hyvin.

Showtime

Yksi tarinan pääosan esittäjistä

Kungfu-shown jälkeen oli taas aika palata hotellille, jotta jaksamme nousta aikaisin aamulla. Oppaamme Jade oli tosin hiukan flunssainen ja oli lähtenyt ennen esitystä kotiinsa lepäämään. Aamulla hän tuli kuitenkin reippaana hotellille ja veti koko sunnuntaipäivän ohjelman läpi oikein hienosti flunssasta huolimatta. Aikamoinen nuori nainen, jolla pysyi homma hallussa koko ajan.

Sunnuntaiaamuna kirjauduimme ulos hotellista ja ensimmäinen kohteemme oli Summer Palace. Se on ollut aikoinaan keisarin kesäpalatsi, jossa hän on asunut kesät. Nyt se on hieno puistoalue, jossa kiinalaiset viettävät aikaansa. Siellä oli sunnuntaiaamuna todella paljon väkeä. Osa oli puistossa vain kävelyllä, osa harrasti innokkaasti yhteislaulua ja näimme tottakai myös muutamia kiinalaisia tekemässä sunnuntaiaamun taiji-harjoituksiaan. Tosi hieno paikka ja oikein mukavia ihmisiä. Yhteislaululavan läheisyydessä saimme heti muutamia uusia ystäviä, ja valokuvia piti tietysti ottaa puolin ja toisin ;-) Laitoin tuonne videolinkkeihin yhden pätkän yhteislaulusta. Se oli todella tarttuvaa ja muistutti hiukan ehkä gosbelia. Tällainen tapahtuma olisi hieno juttu Suomessakin mutta ilman mitään Mikko Alataloa, pliis...

Wo pengyou (ystäväni)

Puistossa on myös Kiinan pisin koristeltu katettu käytävä tai corridor, mikä sitten onkaan. Pituutta sillä on noin 700 metriä. Kaiken kaikkiaan paikasta jäi oikein mukava fiilis, koska ihmiset tuntuvat viihtyvän siellä. Keisarilla on ollut kiva kesäpaikka.

Corridor

Kesäpalatsi on järven rannalla, tietenkin

Tällä laivalla ei paljon seilata

Viikonloppureissumme viimeinen tutustumiskohteemme oli Temple of Heaven. Siellä on hieno temppeli, mutta se on myös sellainen puisto, jossa tavalliset kiinalaiset viettävät vapaa-aikaansa pelaten, soittaen, tanssien tai ihan muuten vaan. Puiston portilla oli hieno kieltomerkki, josta Suomessakin voisi ottaa mallia.

Ei rynnäkkökivääreitä puistoon kiitos

Jää nyt vielä pelaamaan

Jäin matkalla hetkeksi potkimaan paikallisten kavereiden kanssa jalkasulkaa, tai miksi sitä sitten kutsutaankaan. Jokainen saa täällä kavereita, jos vaan itse haluaa. Kiinalaiset ovat tosi välittömiä ja ottavat heti muut mukaan harrastuksiinsa. Valitettavasti tällä kertaa oli liian kiire ja pelaaminen jäi lyhyeen.

Temple of Heaven

Tämä paikka on myös todella suosittu hääparien keskuudessa ja nytkin siellä oli monia pareja kuvattavana. Vähän kävi sääliksi nuoria tyttöjä, jotka värjöttelivät kevyissä juhlamekoissaan, kun me painelimme toppatakit niskassa.

Täällä hääkuvien pitää olla taiteellisia

Musikantit vauhdissa

Päivätanssit menossa ja väkeä riittää

Kaikki kohteet oli nyt käyty ja oli aika nauttia sunnuntailounas. Täytyy sanoa, että olemme käyneet täällä aika monessa älämölö-ravintolassa, mutta tämä paikka vei kyllä voiton kaikista. Laitan videonpätkän tuonne linkkeihin, niin voitte itse kuunnella. Möykkä oli sen tasoista, ettei sen yli meinannut kuulla omaa ääntänsä. Ruoka oli todella hyvää ja menihän siinä muutama olutkin...

Taas on syöty

Ruokailun jälkeen ajelimme kohti rautatieasemaa, sillä junan lähtöön oli pari tuntia aikaa. Hyvästelimme Jaden ja kuskin sekä kiittelimme hienosta viikonlopusta.

Ei junasta tulla enää takaisin laiturille

Asemalla vietimme jonkun aikaa odotushallissa, jossa väkeä riitti. Asema on kai Kiinan suurin rautatieasema ja sen kyllä huomasi. Lopulta oli aika siirtyä junaan ja lähteä kotimatkalle. VR:n miehen piti tietysti lähteä vielä ottamaan pari kuvaa junista, mutta laiturilla seisovan henkilökunnan edustajalle se ei tuntunut sopivan. Heti alkoi kädet heilumaan, että äkkiä takaisin junaan. Eikä valokuvan ottaminenkaan auttanut asiaa..., joten palasimme junaan ja valmistauduimme viiden tunnin istumiseen.

Kotia kohti

Cowboyt ratsastavat auringonlaskuun, mutta me matkaamme junalla kohti etelää ja Suzhouta. Vauhdikas ja tapahtumarikas viikonloppu on takana. Kiinanmuuri näkyy kirkkaana mielessä vieläkin...