lauantai, 8. maaliskuu 2014

Aurinkoinen joulu Sanyassa

Talvi on alkanut taittua täälläkin päin maailmaa. Viime viikot ovat olleet sateisempia kuin yleensä, mutta ensi viikolla pitäisi olla jo luvassa parempaa. Ennuste lupailee tänne vajaan parinkymmenen lämpötiloja. Katsotaan miten ne toteutuvat käytännössä.

Nyt onkin ihan hyvä aika kirjoitella joulusta, siis tuosta menneestä. Poikamme Otto tuli tyttöystävänsä Annin kanssa tänne muutamaksi viikoksi ja olimme miettineet matkaa jonnekin lämpimään. Muutamat ystävämme suosittelivat Sanyaa, joka sijaitsee Haynanin saarella ja on Kiinan eteläisimpiä paikkoja. Se on suurinpiirtein samalla korkeudella kuin esimerkiksi Vietnam ja lämpötila on lähes läpi koko vuoden yli kahdenkymmenen asteen. Ei siis yhtään huono vaihtoehto lomailuun. Edestakaiset lennot maksoivat Shanghaista reilut 200 euroa per nokka, joten hintakaan ei päätä huimannut. Otin muutaman kesälomapäivä joulunpyhien lisäksi, joten ehdimme lomailemaan Minnan kanssa melkein viikon verran. Otto ja Anni jäivät nauttimaan lämmöstä vielä toiseksi viikoksi meidän lähdettyämme.  

DSC05199-normal.jpg

Sanyan rantakatua

Sanya on sinänsä melkein kuin mikä tahansa muukin kiinalainen kaupunki. Matkailu on tottakai kaupungille erittäin tärkeä asia, joten hotelleja ja resortteja riittää laidasta laitaan. Sanya on kuulemma Kiinan Hawaiji ja kiinalaisten suosituin rantalomakohde. En ole käynyt vielä Hawaijilla, mutta epäilen sen vievän kuitenkin voiton tästä paikasta. Mutta kyllä Sanyakin on tutustumisen arvoinen paikka. Joulun aika ei ole onneksi mikään sesonki täällä, ja venäläiset turistitkin saapuivat vasta meidän lomamme jälkipuolella uudenvuoden lähestyessä. Paikka on kuulemma todella suosittu venäläisten keskuudessa ja sen huomasi siitäkin, että osa ravintoiden kylteistä oli venäjäksi. Hintataso on kohtuullinen ja lentomatka melko lyhyt.

Suurin osa turisteista viettää aikaansa kaupungin ulkopuolella olevilla resorteilla, joissa on uima-altaat ja muut herkut. Me otimme hotellihuoneen kaupungin keskustasta, mutta oli siinäkin hotellissa toki uima-allas. Altaan vesi oli tosin niin ... kylmää, ettemme uineet siellä kertaakaan. Sää oli kyllä suhteellisen aurinkoinen ja lämmin koko loman ajan, muttei kuitenkaan mitään hellettä. Käytimme siis suurimman osan ajasta ulkoillen ja kaupunkiin tutustuen.

DSC05218-normal.jpg

Paattia on monenlaista

Yhtenä päivänä päätimme lähteä käymään keskustan lähellä olevalla kukkulalla, joka oli jonkinlainen nähtävyys. Aluksi oli tarkoitus kävellä rantaan ja mennä lautalla kukkulan lähelle, mutta kuten usein käy, homma ei toimikaan käytännössä... Eli kävelimme kohtuullisen pitkän matkan ja harhailimme hikoillen kartan kanssa todetaksemme, ettei sellaista lauttaa taida siten ollakaan. Alue, jonka läheltä lautan piti kulkea, oli vedetty lähes kokonaan lakoon uusien rakennushankkeiden tieltä. Eipä auttanut muu kuin kävellä takaisinpäin ja ottaa bussi, joka menisi kukkulan suuntaan.

Bussi löytyi ja se meni vielä oikeaan suuntaankin. Sitten ajelimme muutaman kilometrin ja yritimme arvailla millä pysäkillä meidän pitäisi pompata pois kyydistä. Ja yllättys, yllätys, jäimme tietenkin liian myöhään pois bussista. Taas käveltiin ja siinä tuli jo mieleen, että otetaanko sittenkin taksi takaisin keskustaan. Kiinalainen nainen pysähtyi siinä kulkiessamme meidän viereemme moottoripyörällään, jonka kylkeen oli joku tee-se-itse-kiinalainen rakennellut sivuvaunua muistuttavan rakennelman kahdelle. Hän yritti tarjoilla kyytiä, mutta yritimme selittää, etteivät rouvan kulkuneuvon tilat taida ihan riittää koko porukalle. Jatkoimme matkaa ja täti jäi soittelemaan kännykällään. Naureskelimme, että hän soittelee varmaan apujoukkoja paikan päälle. Kävelimme muutaman minuutin eteenpäin, kun meitä vastaan pyyhkäisi toinen moottoripyörä ja ajoi vauhdilla ohitsemme. Hetken kuluttua takaamme lähestyi kaksi moottoripyörää, jotka hiljensivät kohdallemme. Täti oli tosiaan soittanut kaverinsa hätiin ja nyt olisi tilaa riittävästi, joten eihän siinä auttanut mitkään selitykset. Pulitimme muutaman euron per henki ja hyppäsimme kyytiin. Kukkulalle johtava mäki oli paikoitellen sen verran jyrkkä, että tätin pyörä meinasi hyytyä ihan kokonaan. Mutta lopulta pääsimme kukkulan laella olevan puistoalueen portille ja hyppäsimme kiitellen pois kyydistä. Palvelu pelaa ja yritteliäisyyttä riittää.

DSC05227-normal.jpg

Matka huipulle saattaa olla hankala

Ostimme portilta liput ja pääsimme loppumatkan ylös sähköisen ajopelin kyydillä. Kävelimme ainoastaan muutaman sata metriä ennen kukkulan lakea. Näköalat olivat upeat joka suuntaan merelle ja kaupungin yli.

DSC05234-normal.jpg

Turistit vihdoinkin ylhäällä

DSC05258-normal.jpg

Näkymää Sanyan venesatamaan

Kukkulan korkeimmalla kohdalla on oikein kiinalaisen mahtipontinen patsas, johon liittyy vanha kiinalainen tarina, tietenkin. Tarinan mukaan nuorukainen oli huipulla metsästämässä ja näki metsäkauriin. Hän tähtäsi ja oli juuri laukaisemassa asettaan, kun yhtäkkiä kauris muuttuikin nuoreksi kauniiksi neidoksi. Nuorukainen laski jousipyssynsä ja nuoret rakastuivat toisiinsa. Ja yllättäen he elivät yhdessä ja onnellisina elämänsä loppuun saakka. Tarina ei kerro oliko jo siihen aikaan yhden lapsen politiikka käytössä. Mutta patsas on tosi muhkea.

DSC05254-normal.jpg

Kohtuullisen jämäkkä patsas (huomaa turistit oikeassa reunassa)

Huipulla ja kukkulan rinteillä kulki myös apinoita. En tiedä oliko tässä otettu mallia vaikkapa Gibraltarilta, vai ovatko apinat oikeasti elelleet näillä kulmilla. Suurin osa apeista oli rauhallisia, mutta yksi nappasi ohikulkevan miehen housunlahkeesta kiinni aika vihaisena. Ilmeisesti kaveri ei ollut ymmärtänyt jättää tippiä.

DSC05266-normal.jpg

Törmäsimme sukulaisiin

Keskustan lähellä oli muutamia ruokakatuja, joille ihmiset kokoontuivat iltaisin nauttimaan herkkuja. Seafoodia oli tietenkin tarjolla kohtuullisen paljon, kun tuo meri sattui olemaan ihan vieressä. Muutenkin ruoka oli oikein hyvää ja valinnanvaraa riitti. Näiden katuravintoloiden hintataso on suorastaan uskomaton. Vajaalla kymmenellä eurolla pari ihmistä syö vatsansa (liian) täyteen herkkuja ja vieläpä muutaman oluen kera. 

DSC05275-normal.jpg

Illalla kaupungilla

Varsinainen rantaelämä jäi reissun aikana melko vähiin, mutta kävelimme ja istuskelimme useamman kerran keskustan lähellä olevalla rannalla. Siellä oli paljon ihmisiä sekä iltapäivisin myös musiikkia ja tanssia kiinalaiseen tapaan.

DSC05284-normal.jpg

Tällä rannalla ei päässyt uimaan

Sanyassa näytti olevan kookospähkinöitä myynnissä jokaisen pikkukaupan edessä. Seurasimme myös yhtenä päivänä rannassa kuinka yrittelijäisyys kukoistaa sopivan tilaisuuden tullen. Pari kaveria käveli rantaan ja hetken kuluttua toinen kiipeili yhtäkkiä läheisen palmun latvaan. Hän irroitti siellä kookospähkinät ja laski ne köydellä alas. Toinen kaveri pisti rannalle kioskin pystyyn ja kauppasi tuoreet pähkinät kohdalle osuville asiakkaille. Hyvältähän se kookosmaito maistui kuumalla ilmalla, mutta eivät tainneet muistaakseni antaa ostoksista mitään kuittia...

DSC05287-normal.jpg

Hankintareissu menossa

DSC05283-normal.jpg

Nyt sitä saa ja on varmasti tuoretta

DSC05298-normal.jpg

Makutestin tulos; jammiii

Hotellihuoneemme parvekkeelta oli mukava näköala merelle. Näkymään kuului myös upea Phoenix-hotelli vai mikä sitten olikaan. Hämärän tullessa hotellin seinät valaistiin todella hienolla led-valoshowlla. Seinille heijastui akvaario uivine kaloineen tai vuorollaan hedelmäpeli ja mustekalat. Sitä oli kiva seurata lämpimässä illassa kylmien juomien ja alakerran sushi-ravintolasta haettujen herkkujen kera. Kuten olemme ystävien kanssa joskus ehkä liiankin positiivisina todenneet; life could be worse.

DSC05331-normal.jpg

Iltamaisema hotellin parvekkeelta

Kun kerran oltiin meren äärellä, niin pitihän sinne kunnon uimarannallekin päästä. Otimme yhtenä päivänä taksin alle ja suuntasimme kohti Yalong Bayta. Eihän meillä mitään tarkkaa tietoa ollut rannasta, mutta eiköhän sieltä jotain löytyisi. Rannalle oli matkaa keskustasta reilut parikymmentä kilometriä, ja se sujui nopeasti. Jäimme kyydistä, kun saavuimme paikkaan, jossa näytti olevan kovasti muitakin ihmisiä liikkeellä. Seurasimme ihmisvirtaa ja saavuimme rantaan. Eihän se mikään huippupaikka ollut, mutta vaaleaa hiekkaa, sininen meri ja muutama sata kiinalaista. Ilmeisesti kyseessä oli joku yleinen (=ilmainen) ranta, ja vieläpä kohtuullisen pieni kaistale. Mutta ei hätää, nurkan takaa löytyi suurempi alue. Piti vaan kahlata vedessä rakennuksen nurkan taakse, koska tuolle laajemmelle ranta-alueelle ei pääässyt muuta kautta. Rakennustöistä päätellen siihen olisi tulossa jonkin hotellin ranta. Se oli kuitenkin vielä nyt yleistä aluetta ja kiinalaiset hyödynsivät tilanteen. Oli varjojen ja tuolien vuokraajaa, vesiskootteriajelua, ja tietysti tarjolla myös ruokaa ja juomaa. Ei siis muuta kuin nauttimaan auringosta.  

DSC05360-normal.jpg

Rannalla oli muitakin kuin me

DSC05364-normal.jpg

Ei mikään Hawaiji, mutta ihan ok

Vuokrasimme varjot sekä tuolit ja asetuimme mukavalle paikkalle nauttimaan ihanasta päivästä. Ostimme tuoretta kalaa ja katkarapuja, ja ne grillattiin meille mukavien mausteiden kera. Mikäs siinä oli istuskellessa syöden meren antimia ja huuhtoa ne alas kylmällä oluella. Rannalla riitti touhua ja sää oli miellyttävä. Uimassakin toki käytiin, mutta vain pikaisesti, sillä veden lämpötila oli nippanappa alle parikymmentä astetta. 

DSC05372-normal.jpg

Palvelu pelasi loistavasti

Kävelimme rantaa pitkin toisessa päässä olevalle niemelle. Sen takana olevalla lahdella näytti olevan parkissa muutamia laivaston aluksia. Niemenkärjen takana oli edessä rautalanka-aita, joka oli tosin hiukan kärsinyt. Vartiomies alkoi huutelemaan megafoniin jotakin, kun muutama kiinalainen käveli siihen suuntaan. Me päättelimme, että tässä kohtaa on ihan hyvä kääntyä takaisinpäin ja mennä vaikkapa tilaamaan kylmä olut.

Päivän kääntyessä kohti iltaa väki alkoi vähentyä ja mekin päätimme lähteä takaisin keskustaan. Kävelimme takaisin tuolle rakennuksen nurkalle, josta olimme tulleet tähän isommalle rannalle. Nousuvesi olikin edennyt jo sen verran pitkälle ja aallot voimakkaita, että hommaan piti oikein keskittyä. Meillä oli sentään vielä uikkarit päällä, mutta kaikki tavarat piti nostella mahdollisimman ylös ennenkuin lähdimme kahlaamaan nurkan ympäri toiselle rannalle. Selvisimme kuitenkin kahluusta ilman isompia ongelmia ja pääsimme vaihtamaan kuivat vaatteet päällemme.

DSC05393-normal.jpg

Ilta lähenee

Lomapäivät kuluivat leppoisasti ja olihan tämä hiukan erilainen joulu. Ensimmäinen joulu muualla kuin Suomessa ja lisäksi vielä tällaisessa paikassa, jossa joulua ei vietetä. Tuntui hiukan oudolta, mutta ihan mukavastihan se meni.

DSC05417-normal.jpg

Tuoretta kalaa tyrkyllä

DSC05421-normal.jpg

Kalastuspaatti valmistumassa rannalla

Kuten aina, loma loppu ihan liian aikaisin. Oli aika pakata tavarat ja suunnistaa kohti lentokenttää. Lentomme oli (tietenkin) pari tuntia myöhässä, joten saimme viettää reippaasti aikaa lentokentällä. Lentokenttä ei ollut kovin iso, joten kiertelimme läpi kaikki paikat. Kentällä oli sellainen mielenkiintoinen juttu, että terminaalin odotustiloihin kuului myös aidattu ulkoalue. Olen nähnyt parvekkeita, mutten ole törmännyt missään lentokentällä tällaiseen. Paitsi kerran Neuvostoliitossa, mutta siellä ei ollutkaan kuin pelkästään ulkoalue. Ulkomaalaisille jopa oikein sadekatoksella suojattu. 

DSC05434-normal.jpg

Lentokentän "ulkosali"

Kello näytti noin kahta yöllä, kun vihdoin nousimme lentokoneesta Shangain kentällä. Onneksi kuski päästeli reipasta vauhtia ja reilun tunnin kuluttua pääsimme kömpimään omaan sänkyyn. Matkailu avartaa ja joskus se saattaa myös väsyttää.

sunnuntai, 2. helmikuu 2014

Beijing kolmen päivän pikakelauksena

Kiinalainen uusi vuosi alkaa olla vähitellen ohi ilotulituksineen ja paukkeineen, vaikka vapaat jatkuvat ensi perjantaihin asti. Toissapäivänä keskustassa näytti olevan jo täysin normaali markkinameno päällä, kun ihmisillä on aikaa hienoimmalle harrastukselleen, eli shoppailulle. Minulla on nyt siis hyvää aikaa päivittää tänne vanhoja tapahtumia.

Teimme marraskuun keskivaiheilla kuuden hengen porukalla reissun Pekingiin. Yksi ystäväpariskuntamme saapui Suomesta meille kyläilemään ja samaan aikaan erään ystävämme äiti oli sopivasti käymässä täällä. Suunnittelimme tuota pitkää viikonloppua hyvissä ajoin ja pyysimme paikallista matkanjärjestäjää tekemään meille ehdotuksen matkaohjelmasta. Ehdotus oli niin mainio, että pyysimme häntä järjestämään ja varaamaan meille koko reissun matkoineen ja majoituksineen, sekä varaamaan meille myös paikallisen oppaan ja sekä kuljetukset.

Lähdimme matkaan yöjunalla noin kymmenen aikoihin torstai-iltana ja juna saapui Pekingiin kahdeksan jälkeen perjantaiaamuna. Matka meni ihan mukavasti jutustellessa ja tuli siinä hiukan torkuttuakin. Junassa oli neljän hengen hytit ja niiden sängytkin olivat melkein riittävän kokoisia eurooppalaisille.

DSC04504-normal.jpg

Yöjunassa matka taittui mukavasti VR:n miehenkin mielestä

Tapasimme paikallisen oppaamme Jaden asemalla pienen odottelun jälkeen ja nautimme pikaruokalassa aamiaiseksi maukkaat nuudelikeitot. Viikonloppumme oli buukattu kohtuullisen täyteen tapahtumaa, joten pikkubussimme suunnisti aamupalan jälkeen kohti hotellia. Kävimme nopeasti kirjautumassa sisään, pikasuihkussa ja vaihtamassa vaatteet. Ja sitten reippaasti autoon ja kohti uusia seikkailuja.

DSC04513-normal.jpg

Hotellin sisääntuloaula oli hiukan laajempi kuin suomalaisissa

Sään suhteen meillä kävi aivan uskomaton tuuri. Kiinalaiset työkaverini olivat muistutelleet moneen kertaan, että kannattaa hankkia niitä suusuojaimia. Pekingin ilmanlaatu on yleensä on huonoimpia koko Kiinassa, mutta tuona viikonloppuna ilma oli lähes yhtä puhdasta kuin Suomessa. Aurinko paistoi kirkkaasti siniseltä taivaalta, mutta uudet untuvatakit olivat tarpeen. Yöllä oli hiukan pakkasta ja päivällä aika tuulista, mutta eihän se suomalaista haittaa.

Ensimmäinen vierailukohteemme oli Taivaallisen Rauhan aukio, jossa tuntui olevan kovasti ihmisiä liikkeellä heti aamupäivällä. Muutamaa viikkoa aiemmin aukiolla tapahtunut selkkaus näkyi turvatoimissa, ja vartijoita tuntui olevan joka puolella. Muutamien ihmisten kantamuksia tutkittiin, mutta muuten näytti olevan kohtuullisen rauhallista. Aukio sinänsä näytti vaikuttavan kokoiselta. Voi vain kuvitella miltä se näyttää silloin, kun sinne on kokoontunut torin täydeltä ihmisiä. Aukiolle mahtuu todennäköisesti kerralla jonkin suomalaisen pikkukylän, kuten vaikkapa Helsingin asukkaat.

DSC04527-normal.jpg

Pieni pala Taivaallisen Rauhan aukiota

DSC08311-normal.jpg

Retkueemme pirteänä ja valmiina valloittamaan Pekingin

Toinen kohteemme löytyi aivan Taivaallisen Rauhan aukion vierestä. Kielletty Kaupunki sijaitsee nimittäin aivan kadun toisella puolella. Tavalliset ihmiset eivät päässeet Kiellettyyn Kaupunkiin muutamien satojen vuosien ajan ja alue oli vain keisarin, hänen ylimpien virkamiestensä sekä tietenkin tarvittavan palvelusväen käytössä. Alue on valtavan kokoinen, kuten niin moni muukin asia täällä. Muistaakseni sisääntuloportilta on yli kahden kilometrin matka alueen toiseen päähän.

DSC04564-normal.jpg

Meidän lisäksemme muutama muukin halusi tutustua Kiellettyyn Kaupunkiin

Tuntui hullulta kävellä noiden valtavien rakennusten läpi ja huomata, että takaa paljastuu aina vaan uusi muutaman jalkapallokentän kokoinen aukio. Rakennuksia on entisöity paljon viime vuosien aikana ja niissä on todella paljon hienoja yksityiskohtia, kuten kaikissa vanhoissa kiinalaisissa rakennuksissa. Nämä rakennukset on tosin aikanaan rakennettu ainoastaan yhtä ihmistä, eli hallitsijaa varten. No, ehkä myös hänen perhettään varten.

DSC08336-normal.jpg

Pihapiirin kartta

DSC04576-normal.jpg

Tähänkin mahtuisi muutama pallokenttä

DSC04582-normal.jpg

Näitä räystäitä on keisarin kelvannut katsella

Aluella oli katsottavaa paljon enemmän kuin oma tajunta ehti sulatella. Upeiden rakennusten lisäksi riitti patsaita ja kaikenlaisia koristeellisia esineitä. Esineiden mittakaava oli hiukan toisenlainen kuin mihin on nykymaailmassa tottunut. Ehkä muutaman sadan metrin pituisella aukiolla pitää olla vähän kookkaampia koristeita kuin punaisen mummonmökin pienellä pihamaalla.

DSC04625-normal.jpg

Leijona pitää tietenkin olla joka portinpielessä

DSC04631-normal.jpg

Tämä puu oli kuulemma paljon, paljon vanhempi kuin me kaikki yhteensä

DSC04651-normal.jpg

Miten olisi taksi?

Seuraavaksi hyppäsimme pikkubussiin ja suuntasimme kohti Hutongin aluetta. Se on Pekingin keskustan lähellä oleva alue, jonka vanhat matalat rakennukset on pyritty säilyttämään ja kunnostamaan. Tarkoituksenamme oli ajella alueen ympäri riksalla, käydä lounaalla oppaamme tuttavien kotona sekä tutustua paikalliseen pihapiiriin.

DSC04662-normal.jpg

Pihapiiriä Hutongissa

Kävelimme pieniä kujia pitkin muutaman korttelin verran ja astuimme sisään pieneen taloon. Meidät otettiin iloisesti vastaan ja ohjattiin keittiön läpi olohuoneeseen. Talon emätnä hääri keittiössä ja viimeisteli lounastamme. Isäntä kaateli kuppeihimme teetä ja tarjoili jääkaapista olutta. Aamupäivän kävely oli tehnyt tehtävänsä ja odotimme nälkäisinä pöydän ympärillä. Hetken kuluttua pöytä täyttyi monenlaisista arkisista herkuista ja olihan joukossa jopa lihapullia. Maku oli tosin hiukan erilainen kuin mummon pullissa. 

DSC04664-normal.jpg

Herkut valmistuvat keittiössä oppaamme Jaden seuratessa

DSC08388-normal.jpg

Riisiä, kasviksia, lihapullia ja hapaimeläkanaa ensin alkuun. Nam!

Syötyämme vatsamme täyteen alkaa tuntua, ettei jaksaisi lähteä heti kävelemään. Onneksi seuraava ohjelmanumero on riksa-ajelu Hutongin kujilla. Kävelemme lounaspaikastamme takaisin riksa-asemalle ja Jade hoitaa meille riksat alle. Ensin pitää tietenkin ottaa pakolliset valokuvat ja sitten lähdetään kilvan liikkeelle.

DSC08402-normal.jpg

Turistit sekä Mr. Ri Xa työasussaan

Hutongin alue näytti todella mukavalta ja sinne olisi hienoa päästä kesällä. Siellä on paljon ravintoloita sekä kahviloita, ja ympäristö on todella kaunis. Ei uskoisi, että olemme lähellä älyttömän suuren kaupungin keskustaa. Oikein viihtyisän ja miellyttävän tuntuinen paikka.

DSC08415-normal.jpg

Ravintoloita, pieniä kujia ja rauhallista elämänmenoa

DSC04694-normal.jpg

Alueella on myös muutama pieni järvi ja niiden välillä virtaava kanaali

Perjantaille oli varattu paljon ohjelmaa, koska yritimme käydä mahdollsimman monta kohdetta heti ensimmäisenä päivänä. Seuraava kohteemme oli temppeli nimeltään Lama Temple. Viehättävän rauhallinen paikka, vaikkakin hyvin samanlainen kuin muut aiemmin näkemämme temppelit. Kauneinta oli ehkä temppeliin vievä kuja, jonka molemmin puolin kasvoi gingko-puita eli suomeksi neidonhiuspuita. Ne hohtivat kullankeltaisina ilta-auringon laskiessa pikkuhiljaa.

DSC08420-normal.jpg

Neidonhiuspuita

DSC04720-normal.jpg

Tämän patsaan rinnalla ihmiset näyttävät kovin pieniltä

DSC04722-normal.jpg

Temppeliä ulkopuolelta

Perjantai alkoi kääntyä nopeasti iltaan ja ajelimme seuraavaksi katsomaan Pekingin olympialaisten tapahtumapaikkoja. Kävimme vain kävelemässä alueella ja katselemassa olympia- sekä uimastadionia ulkopuolelta. Vaikuttavan näköisiä rakennelmia molemmat.

DSC04742-normal.jpg

Olympiastadion

DSC04750-normal.jpg

Uintistadion

Pimeys alkoi laskeutumaan kaupungin ylle ja meidän oli aika suunnata illalliselle. Illallinen nautittiin aika raukeissa tunnelmissa, koska edellinen junassa vietetty yö alkoi painamaan. Ja olihan takana uusia kokemuksia ihan riittävästi yhdelle päivälle... Illallisen jälkeen matkasimme hotellille ja koko porukka painui väsyneenä pehkuihin muutaman yömyssyn jälkeen.

Aamu koitti jälleen kirkkaana ja aamupala maistui mukavalle hyvin nukutun yön jälkeen. Nyt olisi se suuri päivä, sillä lauantaina oli tarkoitus suunnistaa Kiinanmuurille. Kuten vanha kiinalainen sananlaskukin sanoo; se ei ole mikään mies, joka ei ole käynyt Kiinanmuurilla. Näin totesivat kiinalaiset työkaverini, ja tunnustivat samalla hiukan kateellisina, etteivät ole itse vielä käyneet muurilla. Kiinanmuuri oli meidän Pekingin matkamme tärkein kohde, koska jokainen on pikkupojasta tai -tytöstä asti kuullut siitä ja nähnyt kuvia, mutta nyt olisi ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kokemaan se itse paikan päällä.

Ajelimme tunnin verran kaupungista ja saavuimme paikkaan, josta olisi helppo päästä ylös muurille. Kavuttuamme hetken aikaa parkkipaikalta ylöspäin meinasi tosin tulla eteen pieni ongelma. Kun tajusimme, että ylös pääsee ainoastaan kabiinihissillä, niin Minnalle iski paniikki. Muutama vuosi sitten Gibraltarilla meillä jäi tekemättä matka huipulle, koska Minna ei pystynyt tulemaan samantyyppiseen hissiin. Halu päästä ylös muurille oli nyt niin suuri, että se voitti pelon astua hissiin. Istuimme kaikki kuusi samassa kabiinissa ja matkasimme ylöspäin. En ole itsekään mikään korkeiden paikkojen huimapää, joten kyllähän se nousu tuntui vatsanpohjassani. Tuntui aika hurjalta katsella hytistä taakse ja huomata kuinka korkealle olimme nousemassa. Pääsimme ihan turvallisesti ylös ja Minnakin pystyi taas hengittämään.

DSC04764-normal.jpg

Kabiinilla rinnettä ylös

Poistuimme kabiinista ja nousimme muutamat portaat ylös muurin laelle. Olihan se kerrassaan uskomaton fiilis katsoa ympärilleen ja tajuta, että nyt sitä ollaan ihan oikeasti Kiinanmuurilla. Menihän siinä muutama hetki ennenkuin asia meni tajuntaan. Yksi niistä "kerran elämässä" asioista oli sillä hetkellä toteutunut ja tunne oli aivan huumaava. Maisemat olivat upeita ja täytyy olla todella onnellinen, että sää suosi meitä. Muutama tuttu on puhunut, että huonolla sumuisella säällä muurilta ei näe kuin ehkä kymmenen metrin päähän.

DSC04778-normal.jpg

Ylhäältä avautuivat uskomattomat maisemat

DSC04784-normal.jpg

Hei, me ollaan nyt Kiinanmuurilla!

Meillä oli aikaa olla muurilla vain pari tuntia ja jälkeenpäin se aika tuntui liian lyhyeltä. Jalat olivat tosin aika puhki, kun olimme kiivenneet melkein tunnin verran muuria ja palanneet takaisin lähtöpaikkaamme. Alkumatkasta toppatakki ja sen alla oleva fleecepusero tuntuivat sopivan lämpöisiltä, mutta hetken kiipeämisen jälkeen alkoi hiki valua selkää pitkin. Oli pakko vähentää vaatetusta, koska ylämäki vaan jatkui ja jatkui. Viimeinen nousemamme osuus piti mennä melkein neliveto päällä, koska portaat olivat niin jyrkät. Ja laskeutuminen oli melkein vielä hankalampaa...  Mutta silti siellä muurilla olisi halunnut viettää aikaa pidempäänkin.

Birgitalta ja Pekalta saamamme Suomipipot olivat myös tässä reissussa tarpeen. Sen verran kylmä tuuli muurilla puhalsi paikoitellen. Ja yllättävän moni vastaantulijoista tunnisti Suomen lipun ;-)

DSC04800-normal.jpg

Matka jatkuu edelleen vaan ylöspäin

DSC04812-normal.jpg

Pienet suomalaiset suurella Kiinanmuurilla

DSC04821-normal.jpg

On se vaan valtava luomus

Palasimme lopulta kabiinihissillä alas, mutta hymy ei haihtunut vielä pitkään aikaan kenenkään kasvoilta. Fyysinen väsymys ei paljon painanut sillä hetkellä, mutta nälkä alkoi taas vaivata matkalaisia. Onneksi lounaspaikkamme oli aivan lähellä ja ruokailu sujui hartaissa tunnelmissa. Vähän väliä joku muisti mainita, että hei, me oltiin just ihan oikeasti Kiinanmuurilla.

Lounaan jälkeen suuntasimme hetkeksi arkisempien asioiden, eli shoppailun maailmaan. Vierailimme yhdessä monista Pekingin markkinapaikoista, josta löytyi kaikkea vaatteista elektroniikkaa. Ja kaikki varmasti ihan aitoja merkkituotteita... Eipä sieltä kovin paljon tarttunut matkaan, mutta yksi kameran objektiivi sentään. Oli pakko ostaa, kun sai halvalla. Alla heti muutama otos uudella objektiivilla.

DSC04867-normal.jpg

Kiinalaista kaupunkiarkkitehtuuria

DSC04881-normal.jpg

Ilta saapuu taas kaupunkiin

Seuraavaksi mentiin syömään, taas... Olihan lounaasta toki kulunut jo useampi tunti. Tällä kertaa meille tarjottiin muun muassa sitä kuuluisaa Pekingin ankkaa. Ruoka oli oikein hyvää, mutta Pekingin ankka ei sinällään ollut mitenkään ihmeellisen makuista. Ehkä me pidämme sen verran mausteisemmasta ruoasta, ettei se ylittänyt uutiskynnystä.

DSC04894-normal.jpg

Kokkipojat veitsineen Pekingin ankkojen kimpussa

DSC04909-normal.jpg

Kiinalainen "valkoviini", baijiu

Illalliselle oli hankittu myös kiinalaista valkoviiniä, eli paikallista pontikkaa. Sen haju on ihan hirveä, melkein kuin denaturoidun spriin, mutta onneksi maku on vielä kamalampi. Prosentit vaihtelevat eri merkeissä 35 ja 80 välillä ja hintaa kertyy parin desin pullolle perustavaraa ehkä muutaman euron verran. Kiinassahan on se hyvä puoli, että ravintolaan saa viedä mukanaan omat kirkkaat viinat. Ei taitaisi mennä Suomessa koskaan läpi...

DSC04916-normal.jpg

Tarjoilija opastaa meitä Pekingin ankan kokoamisessa

Hyvän illallisen ja valkoviinin jälkeen tälle illalle oli jäljellä vielä yksi ohjelmanumero. Menimme nimittäin seuraamaan kuuluisan kungfuteatterin esitystä. Tämä ryhmä on esiintynyt satoja kertoja ympäri maailmaa, joten ovat todella taitavia veikkoja. Noin tunnin kestäneen esityksen aikana ei käynyt aika kertaakaan pitkäksi. Sen verran oli lavalla vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Uskomatonta kehon hallintaa, joka syntyy vain vuosien harjoittelun tuloksena. Lähes kaikki tämän ryhmän jäsenet ovat munkkeja, jotka harjoittelevat kungfua päivittäin. Ja esityksen takana oli tietysti taas hieno kiinalainen tarina, jossa pieni poika joutuu luostariin ja kehittyy lopulta vaikeuksien kautta parhaaksi kungfun taitajaksi. Tai jotakin sinne suuntaan ja loppu hyvin, kaikki hyvin.

DSC04923-normal.jpg

Showtime

DSC04926-normal.jpg

Yksi tarinan pääosan esittäjistä

Kungfu-shown jälkeen oli taas aika palata hotellille, jotta jaksamme nousta aikaisin aamulla. Oppaamme Jade oli tosin hiukan flunssainen ja oli lähtenyt ennen esitystä kotiinsa lepäämään. Aamulla hän tuli kuitenkin reippaana hotellille ja veti koko sunnuntaipäivän ohjelman läpi oikein hienosti flunssasta huolimatta. Aikamoinen nuori nainen, jolla pysyi homma hallussa koko ajan.

Sunnuntaiaamuna kirjauduimme ulos hotellista ja ensimmäinen kohteemme oli Summer Palace. Se on ollut aikoinaan keisarin kesäpalatsi, jossa hän on asunut kesät. Nyt se on hieno puistoalue, jossa kiinalaiset viettävät aikaansa. Siellä oli sunnuntaiaamuna todella paljon väkeä. Osa oli puistossa vain kävelyllä, osa harrasti innokkaasti yhteislaulua ja näimme tottakai myös muutamia kiinalaisia tekemässä sunnuntaiaamun taiji-harjoituksiaan. Tosi hieno paikka ja oikein mukavia ihmisiä. Yhteislaululavan läheisyydessä saimme heti muutamia uusia ystäviä, ja valokuvia piti tietysti ottaa puolin ja toisin ;-) Laitoin tuonne videolinkkeihin yhden pätkän yhteislaulusta. Se oli todella tarttuvaa ja muistutti hiukan ehkä gosbelia. Tällainen tapahtuma olisi hieno juttu Suomessakin mutta ilman mitään Mikko Alataloa, pliis...

DSC04944-normal.jpg

Wo pengyou (ystäväni)

Puistossa on myös Kiinan pisin koristeltu katettu käytävä tai corridor, mikä sitten onkaan. Pituutta sillä on noin 700 metriä. Kaiken kaikkiaan paikasta jäi oikein mukava fiilis, koska ihmiset tuntuvat viihtyvän siellä. Keisarilla on ollut kiva kesäpaikka.

DSC04950-normal.jpg

Corridor

DSC04957-normal.jpg

Kesäpalatsi on järven rannalla, tietenkin

DSC04961-normal.jpg

Tällä laivalla ei paljon seilata

Viikonloppureissumme viimeinen tutustumiskohteemme oli Temple of Heaven. Siellä on hieno temppeli, mutta se on myös sellainen puisto, jossa tavalliset kiinalaiset viettävät vapaa-aikaansa pelaten, soittaen, tanssien tai ihan muuten vaan. Puiston portilla oli hieno kieltomerkki, josta Suomessakin voisi ottaa mallia.

DSC04988-normal.jpg

Ei rynnäkkökivääreitä puistoon kiitos

DSC04991-normal.jpg

Jää nyt vielä pelaamaan

Jäin matkalla hetkeksi potkimaan paikallisten kavereiden kanssa jalkasulkaa, tai miksi sitä sitten kutsutaankaan. Jokainen saa täällä kavereita, jos vaan itse haluaa. Kiinalaiset ovat tosi välittömiä ja ottavat heti muut mukaan harrastuksiinsa. Valitettavasti tällä kertaa oli liian kiire ja pelaaminen jäi lyhyeen.

DSC05005-normal.jpg

Temple of Heaven

Tämä paikka on myös todella suosittu hääparien keskuudessa ja nytkin siellä oli monia pareja kuvattavana. Vähän kävi sääliksi nuoria tyttöjä, jotka värjöttelivät kevyissä juhlamekoissaan, kun me painelimme toppatakit niskassa.

DSC05017-normal.jpg

Täällä hääkuvien pitää olla taiteellisia

DSC05023-normal.jpg

Musikantit vauhdissa

DSC05030-normal.jpg

Päivätanssit menossa ja väkeä riittää

Kaikki kohteet oli nyt käyty ja oli aika nauttia sunnuntailounas. Täytyy sanoa, että olemme käyneet täällä aika monessa älämölö-ravintolassa, mutta tämä paikka vei kyllä voiton kaikista. Laitan videonpätkän tuonne linkkeihin, niin voitte itse kuunnella. Möykkä oli sen tasoista, ettei sen yli meinannut kuulla omaa ääntänsä. Ruoka oli todella hyvää ja menihän siinä muutama olutkin...

DSC05052-normal.jpg

Taas on syöty

Ruokailun jälkeen ajelimme kohti rautatieasemaa, sillä junan lähtöön oli pari tuntia aikaa. Hyvästelimme Jaden ja kuskin sekä kiittelimme hienosta viikonlopusta.

DSC05064-normal.jpg

Ei junasta tulla enää takaisin laiturille

Asemalla vietimme jonkun aikaa odotushallissa, jossa väkeä riitti. Asema on kai Kiinan suurin rautatieasema ja sen kyllä huomasi. Lopulta oli aika siirtyä junaan ja lähteä kotimatkalle. VR:n miehen piti tietysti lähteä vielä ottamaan pari kuvaa junista, mutta laiturilla seisovan henkilökunnan edustajalle se ei tuntunut sopivan. Heti alkoi kädet heilumaan, että äkkiä takaisin junaan. Eikä valokuvan ottaminenkaan auttanut asiaa..., joten palasimme junaan ja valmistauduimme viiden tunnin istumiseen.

DSC05077-normal.jpg

Kotia kohti

Cowboyt ratsastavat auringonlaskuun, mutta me matkaamme junalla kohti etelää ja Suzhouta. Vauhdikas ja tapahtumarikas viikonloppu on takana. Kiinanmuuri näkyy kirkkaana mielessä vieläkin...

sunnuntai, 1. joulukuu 2013

Nanjing

Ajattelin kirjoittaa taas yhden jutun näin ensimmäisen adventin kunniaksi. Täällä joulun tuloa ei tosin juuri huomaa, ainakaan vielä. Eilen oli kyllä suuri joulubasaari Kempinski-hotellin aulassa, ja Minna oli siellä koko päivän auttamassa ystäväänsä myyntitöissä. Kävinhän minäkin siellä illansuussa ja ostin yhden kokonaisen oluen. Se oli oikein hyvää.

Teimme pienen ryhmämatkan Nanjingiin hiukan lokakuun puolenvälin jälkeen. Eli juttujen kirjoittaminen laahaa edelleen pahasti jälkijunassa, kun tässä on ollut kaikenlaista muuta aktiviteettia... Nanjing on hiukan suurempi kaupunki ja sijaitsee noin 250 kilometriä pohjoiseen Suzhousta. Se on ollut myös Kiinan pääkaupunki jossain vaiheessa, koska se sijaitsee strategisesti tärkeässä paikassa. Pyyhkäisimme sinne junalla lauantaiaamuna, eikä matkaan kulunut kuin reilu tunti. Sää oli tuohon aikaan vielä mukavan kesäinen, joten otimme mukaan vain repullisen tavaraa. Meidän lisäksemme matkaan lähti yksi ystävämme, hänen tuttavapariskuntansa, joka oli käymässä Suomesta sekä yksi hänen työkaverinsa.

Perille päästyämme lähdimme suunnistamaan metrolla kohti hotelliamme, koska päätimme jättää reput sinne. Ystävämme oli varannut meille kaikille hotellihuoneet etukäteen. Löysimme kyllä helposti oikean kadun, mutta oikeaa hotellia ei vaan näkynyt missään. Jatkoimme katua eteenpäin ja päätimme kysyä neuvoa seuraavan hotellin ovimieheltä. Hän sanoi meidän tulleen juuri tulleet hotellimme ohi, joten käännyimme takaisinpäin. Hetken haahuilun jälkeen astuimme yhdesä ovesta sisään, vaikka ulkopuolella ei näkynyt minkäänlaista kylttiä. Sisällä oli kyllä jonkinlainen aula ja muutama ihminen istumassa siellä. Aulassakaan ei näkynyt mitään lappusia, joten hyppäsimme hissiin ja kävimme kurkkaamassa muutamaan eri kerrokseen löytämättä mitään respaan viittaavaa. Palasimme takaisin aulaan ja saimme yhden miehen ymmärtämään sen verran, että hän lähti ohjaamaan meitä. Ensin hissiin ja sitten koko porukka 14. kerrokseen. Sieltä löytyi pieni toimistohuone, joka näytti entiseltä hotellihuoneelta. Jouduimme odottelemaan jonkin aikaa, koska respan nuori tyttönen yritti samaan aikaan tsekata muutamaa ihmistä ulos, vastailla puhelimeen ja selvitellä meidän huoneitamme. Lopulta homma lähti etenemään ja saimme kaikille ovikortit. Huoneemme olivat eri kerroksissa, joten sovimme tapaavamme hetken kuluttua alhaalla. No..., se hetkinen venyi hiukan pienen säätämisen vuoksi. Yksi kaveri joutui käymään pariin eri kertaan respassa ovikorttinsa kanssa ennenkuin hänen huoneensa ovi suostui avautumaan. Toinen kaveri kävi myös pari kertaa respassa ja lopulta joutui vaihtamaan koko huonetta, kun ovikortti ei vain suostunut toimimaan. Me muut olimme tyytyväisiä, kun pääsimme huoneisiimme. Toisen pariskunnan huone oli tosin jäänyt siivoamatta, kun siivoja oli telonut kätensä. Meidän huoneessamme vedeltiin vielä rätillä lattiaa puhtaaksi, kun me pääsimme sinne. Lopulta kaikki oli järjestyksessä ja siirryimme lounaalle lähistöltä löytyneeseen mukavaan ravintolaan. Ja ruokailun jälkeen lähdimme etukäteen suunnitellulle turistikiertueelle ympäri kaupunkia.

DSC04047-normal.jpg

Kiinassa riittää talentteja

Päätimme käydä ensin sotamuseossa, koska sinne oli jonkin verran matkaa ja museo menisi kiinni viiden aikoihin. Taas suunnattiin metroon ja siellä olikin ruuhkaa ihan kohtuullisesti. Huomasi, että oltiin huomattavasti isommassa kaupungissa, jossa ihmiset käyttävät metroa enemmän kuin täällä. Metroon mennessä piti oikein keskittyä, että porukkamme pysyi kasassa.

DSC04053-normal.jpg

Nanjingin keskustaa

Kaupungilla liikkuessa huomasi myös sen, että Nanjing on vanhempi kaupunki. Siellä ei ollut rakennustyömaita läheskään niin paljon kuin täällä, ja se on kaupunkina jollain tavoin valmiimpi.

Metrolla oli helppo kulkea ja lähin asema olikin aivan sotamuseon nurkalla. Museon porteilla oli vielä melkoinen jono, vaikka kello olikin jo yli kolme. Tämä on ilmeisen suosittu kohde kiinalaisten keskuudessa. Porttien läheisyydessä oli jo ensimmäisiä patsaita tai veistoksia, jotka olivat todella karun ja koskettavan näköisiä. Tämä museohan kertoo pääasiassa japanilaisten hyökkäyksestä Nanjingiin ja muutenkin japanilaisten hirmutöistä Kiinassa ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikoihin. Japanilaiset ovat kuulemma halunneet pyytää tuonaikaisia tekojaan moneen kertaan anteeksi, mutta kiinalaiset eivät halua antaa anteeksi ja unohtaa näitä asioita. Päinvastoin; työkaverit puhuivat, että lapsille opetetaan jo hyvin aikaisin koulussa mitä japanilaiset ovat tehneet aikoinaan kiinalaisille. Tämän valossa voi hyvin ymmärtää sen, kuinka Kiina ja Japani kiistelevät juuri tälläkin hetkellä jostain mitättömistä saarista keskenään. 

DSC04072-normal.jpg

Sotamuseon veistokset koskettivat

Sotamuseo oli tehty tosi taitavasti, mutta kyllä siellä tuli aika painostava olo. Museon oli sisältä hyvin hämärä ja siellä oli paljon valokuvia, sodanaikaisia esineitä, filmejä ja monenlaista rekvisiittaa. Ei mikään lasten paikka minun mielestäni, mutta kiinalaiset perheet olivat tottakai toista mieltä. Voin kuvitella, että Suomessa saisi aikaan hyvin samanlaisen museon Suomen ja Neuvostoliiton kahnauksista.

DSC04091-normal.jpg

Silkkimuseon sisäänkäynti

Sotamuseon jälkeen kävimme pikaisesti viereisessä silkkimuseossa, jossa Minna oli käynyt alkukesästä. Tällä kertaa siellä olikin jotkut Norja-Kiina kulttuuriviikot, joten kävelimme vain nopeasti museon läpi. Olihan siellä näytillä monenlaista hieno silkkiä, eikä onneksi yhtään norjalaisvillapaitoja.

Oli taas aika sulloutua metroon ja palata keskikaupungille. Tällä kertaa piti ihan oikeasti sulloutua, sillä olimme ilmeisesti liikkeellä ruuhka-aikaan. Päästyämme alas laiturille emme mahtuneet ensimmäiseen metrojunaan, vaan jouduimme odottamaan seuraavaa. Meidän oli myös vaihdettava matkalla kertaalleen metrolinjaa ja silloin emme enää päässeet kaikki samaan junaan. Mutta eipä hätää, kyllähän nuo kännykät toimivat ja saimme ryhmän kasaan.

DSC04105-normal.jpg

Metroon piti oikein jonottaa

Kiertelimme jonkin aikaa kaupungin keskustassa ja nälkäkin alkoi taas ahdistelemaan. Ruokapaikan löytäminen ei ollutkaan ihan niin helppo nakki, kuin olimme ajatelleet. Kuljimme yhden kartan ja parin navigaattorin voimin, muttemme silti olleet koko aikaa ihan varmoja sijainnistamme. Kyllähän niitä ravintoloita lopulta näkyi, mutta suurin osa alkoi olla jo täynnä. Kiinalaisethan syövät illalla aina kello kuuden aikaan.

DSC04111-normal.jpg

Iltaruuhkan aikaan

Löysimme myös ruokakadun, jolla oli kymmeniä kojuja ja varmaan useampia satoja kiinalaisia. Herkkua oli tietysti tarjolla jos jonkinlaista. Nälkä oli jo sen verran kova, että pakkohan minun oli siitä jotain piirakkaa ottaa tai mitä lie olikaan. Elämä alkoi taas hymyilemään, eikä ollut ihan niin kiire ruokapaikan suhteen, ainakaan minulla.

DSC04125-normal.jpg

Ruokakadulla riitti ihmisiä sekä syötävää

Kävelimme vielä vähän aikaa ja katselimme mistä löytyisi sopiva paikallinen ravintola. Arvoimme lopulta summamutikassa yhden ravintolan, joka näkyi olevan kadun toisella puolella talon toisessa kerroksessa. Sisäänkäyntikin löytyi melko helposti, joten nälkäinen ryhmämme suunnisti innokkaasti kohti pöytää. Aloimme totuttuun tapaamme tilailemaan ruokalistalta kaikkea mikä näytti kuvissa hyvältä. Kaikesta ei oltu aivan varmoja mitä ne annokset sisältäisivät, mutta eihän sillä ole niin väliä. Kaikki on tarkoitettu syötäväksi. Paikka alkoi täyttyä melko nopeasti ja me taisimme olla illan ainoat länsimaalaiset. Kiinalaiseen tapaan myös meteli alkoi vähitellen kasvaa ja tupakansavu nousta. Saimme juomat pöytään ja tarjoilija alkoi kantamaan meille aika nopeasti myös ensimmäisiä ruoka-annoksia. Katselin samalla, että onpahan joku tilannut ison vadillisen, kun tarjoilija kantoi sitä käsissään. Yhtäkkiä huomasin, että sehän tuodaan meidän pöytäämme. Emmehän me tilanneet mitään tuollaista! Mutta tarjoilija on varma asiasta ja asettelee vadin keskelle pöytäämme. Vadilla olevassa annoksessa on myös hienosti lehmänsarvi pystyssä, ilmeisesti vain koristeena. Hetken ihmeteltyämme totesimme, että annos näytti kyllä hiukan erilaiselta menussa, mutta oli siinä kieltämättä jotain samaakin. Ei siis muuta kuin maistelemaan tätäkin herkkua. Maisteltiin ja mietittiin siinä porukalla, että mitähän lihaa siinä oikein on. Maku oli ihan hyvä, mutta rakenne oli jotenkin erikoinen. Joku huomasi lopulta lihaa ottaessaan, että täältähän tulee muuten hampaat näkyviin. Tosiaan..., siellä lihakasan alla oli hammasrivi odottamassa. Eli olimme pistelleet lehmän poskilihoja innolla poskeemme. Herkimmiltä taisi loppua tämän annoksen maistelu siihen paikkaan, mutta me muut jatkoimme. Ihan hyvää lihaahan se oli.

DSC08001-normal.jpg

Ruoka irvisteli meille

Kaikki saivat vatsansa täyteen ja olo oli oikein mukava. Lähtiessämme viereisen pöydän kiinalaiset miehet alkoivat vielä kyselemään meiltä jotakin, josta ei meinattu ensin ymmärtää yhtään mitään. Tivasivat moneen kertaan samaa asiaa, mutta meikäläisen kielitaito ei vaan riittänyt ymmärtämään mistä oikein oli kyse. Yksi kiinalaisista osasi muutaman sanan englantia, ja lopulta ymmärsimme kiinnostuksen kohteena olevan meidän ikämme. Ehkä kiinalaiset olivat lyöneet asiasta vetoa. He arvailevat länsimaalaisten ikää, kuten mekin arvailemme heidän ikäänsä. Osasimme sentään kertoa ikämme kiinaksi ja selvisi, että kysyjä oli suurin piirtein samaa ikää. Siinä sitten kehuttiin vuoroon toisiamme ja me lähdimme jatkamaan matkaa.

Seuraavana olikin vuorossa kanaaliristeily. Jouduimme jonottamaan jonkin aikaa satamassa veneeseen pääsyä, mutta risteily oli kyllä sen arvoista. Pimeät kanaalit, ja niiden varrella oli hienosti valaistuja paikkoja sekä muutamia musiikkiesityksiä. Mikäpä siinä oli risteillessä ja ihaillessa, kun vatsakin oli täynnä hyvää poskilihaa.

DSC04142-normal.jpg

Iltaristeilyllä Nanjingin kanaaleissa

Risteilyn jälkeen kiertelimme hetken keskustan myyntikojuja ja sitten lähdimme kävelemään kohti hotellia. Hotellin vierellä oli blue frog-ravintola tai oikeastaan baari, jossa kävimme vielä nauttimassa yömyssyt ennen hotelliinmenoa. Väsymys alkoi painaa ja aamulla olisi tarkoitus jatkaa nähtävyyksien kiertämistä.

DSC04219-normal.jpg

Loistava liikeidea; pullaa ja rintsikoita

Ostimme vielä vettä ja muutaman oluen läheisestä katukioskista ja sitten lähdimme kohti hotellihuonetta. Huoneemme ovella huomasimme, että ovikorttimme ei enää toiminutkaan, yllättäen... Ei muuta kuin ylös respaan valittamaan asiasta. Tytöt ohjelmoivat korttimme uudelleen ja palasimme tyytyväisinä huoneemme ovelle. Tällä kertaa huoneen ovi aukesi kortilla, ja huomasimme, että huoneessamme olikin valot päällä. Televisio oli myös päällä ja avoimesta kylppärin ovesta näkyi eteiseen, että nuori kiinalainen kaveri seisoi siellä kusella. Hän ei hätkähtänyt yhtään, vaan jatkoi toimituksensa loppuun, tuli eteiseen ja sanoi meille hello. Me olimme tottakai ihmeissämme, että miten hän voi olla meidän huoneessamme. Kaveri kysyi huonenumeroamme ja vastattuamme sanoi, että hänellä on ihan sama numero. Olimme hiukan hölmistyneitä, mutta ajattelimme, että me voimme ottaa toisen huoneen, jos sellainen on vaan tarjolla. Meillä ei ollut huoneessa kuin reppu, joka sekin oli ollut kaapissa. Kiinalaisella kaverilla oli myös ainoastaan reppu ja läppäri, joten hän ei ollut huomannut kaapissa ollutta reppuamme. Pyysimme hänet mukaan respaan selvittämään asiaa, koska tytöt eivät olleet puhuneet kovin hyvää englantia. Siinä sitten lampsittiin taas porukalla kohti respaa ja alettiin selvittämään asiaa. Ilmeisesti hotellin kirjanpito ei ollut ihan kohdallaan meidän porukkamme osalta, koska homma tuntui vaikealta. Juttelimme kiinalaisen kaverin kanssa niitä näitä siinä odotellessa. Hän osasi todella hyvin englantia ja oli vain käymässä Nanjingissa. Seuraavaksi meille ehdotettiin, että teidän ryhmällänne on käytössä yksi huone, joka on vapaa ja voisimme ottaa sen. Minna muisti kuitenkin, että eikö juuri tuo huone ole meidän kaverillamme. Kilautin ja varmistin asian. Ilmoitin ettei se huone käy meille, koska siellä on jo yksi meidän porukastamme. Alkoi uusi säätäminen ja ihmettely. Lopulta toinen tytöistä lähti katsomaan jotain huonetta. Hän palasi hetken kuluttua ja ilmoitti meille uuden huonenumeron. Selvä homma. Kiitimme kiinalaista kaveria avusta ja lähdimme kokeilemaan onneamme. Tällä kertaa ovi avautui, eikä huoneessa ollut ketään ylimääräisiä henkilöitä. Siispä oli aika mennä suihkuun ja sen jälkeen kömpiä peiton alle. Päivä oli vihdoinkin pulkassa.

Hotellissamme ei ollut tarjolla aamupalaa, joten olimme sopineet kokoontuvamme aamulla respaan yhdeksältä. Istuimme siellä odottelemassa toista pariskuntaa ja kertasimme yöllistä episodiamme huoneen kanssa. Mutta kuten ostosteeveessäkin, niin eipä tässä vielä kaikki... Kaverimme puhelin soi ja toisen pariskunnan mies soittaa, etteivät he saa huoneensa ovea auki, eivätkä siis pääse ulos sieltä. Kaverimme nappasi toista resan tytöistä kädestä ja lähti viemään häntä kohti pariskunnan huonetta. Hetken kuluttua huoltomies ryntäsi respaan, kauhoi työkaluja mukaansa ja hölkkäsi ulos. Eihän siinä mennyt viittä minuuttiakaan, kun ryhmämme oli taas onnellisesti kasassa ja pääsimme tsekkaamaan itsemme ulos. Minna totesi tässä vaiheessa, ettei sitä hotellin käyntikorttia kannata ehkä sittenkään ottaa mukaan. Sanoin, että kannattaahan se ottaa mukaan. Ettei vaan erehdytä tulemaan toista kertaa ja voimme varoittaa muitakin. Lähtiessä toinen respan tytöistä totesi meille vielä iloisesti, että see you next time! Meinasin revetä heti nauramaan.

Olimme jo edellisiltana pistäneet merkille lähellä olevan ravintolan, jossa oli tarjolla aamiaisbuffet. Istuimme pitkään pöytään ja tilasimme mahtavat aamiaisannokset, joihin kuului kahvia niin paljon kuin sielu sietää. Ja aika paljonhan me siedettiinkin... Ainoa harmittamaan jäänyt asia oli, että tilaamani cowboy-aamiainen ei ollutkaan ihan niin suuri kuin menu antoi ymmärtää. Tosin, söin lähes puolet Minnan aamiaisesta siihen lisäksi...

DSC08013-normal.jpg

Kaikki pääsivät lopulta aamupalalle

Sunnuntain ohjelmaamme kuului käynti Uuden Kiinan perustajan Sun Jat Senin mausoleumilla. Sinne oli matkaa jonkin verran kaupungin keskustasta, mutta metrolla se taittui mukavasti. Metroasemalta otimme loppumatkalle kuljetuksen sähköautolla, jota nuori tyttö ajelikin aika hurjaan kiinalaiseen tyyliin. Tämäkin paikka tuntui olevan kovasti kiinalaisten suosiossa. Mukavahan se on tietysti lähteä ulos retkeilemään niin aurinkoisella säällä. Mausoleumi on sijoitettu suuren kukkulan laelle ja sinne pitää nousta muutama sata porrasta. Hiki alkoi puskea pintaan, ennenkuin olimme huipulla.

DSC04261-normal.jpg

Lepotauko ennen kiipeämisurakkaa

Ylhäältä oli todella upeat näkymät joka suuntaan. Ei yhtään hullumpi paikka, vaikken varsinaisesti näistä suurmiehistä perustakaan. Tulihan nähtyä ja hiukan kiipeiltyä samalla. Maisemat olivat vaivan arvoisia.

DSC04280-normal.jpg

Huipulla

DSC04288-normal.jpg

Suurmies itse

DSC04287-normal.jpg

Täditkin olivat lähteneet katsomaan Sunia

DSC04298-normal.jpg

Kiinalaisella matkanjohtajalla lippu, ja koko seurueella samanvärinen lippis

Palasimme metrolla kaupungille. Päätimme kävellä kohti rautatieasemaa, koska meillä oli reilusti aikaa junan lähtöön. Aurinko paistoi ja oli mukavaa kävellä, vaikka jalat alkoivat olla kuin Eesaun kädet. Vietimme vielä hetken aseman lähellä olevan järven rannalla ja nautimme kesäisestä säästä.

DSC04310-normal.jpg

Järvi veti puoleensa monia muitakin

Taas oli yksi värikäs reissu takana ja palasimme tyytyväisinä junalla kotiin. Nanjingista jäi mukava tunne ja sinne voisi palata joskus uudelleen.

DSC08032-normal.jpg

Kotimatka sujui junassa meditaation merkeissä

Ensi viikolla on taas tiedossa monenlaista ohjelmaa. Keskiviikkona menemme illalla kanaaliristeilylle täällä Suzhoussa. Se on kuulemma tosi hieno reissu. Lämpötila alkaa tosin olla iltaisin vain hiukan nollan yläpuolella. Ensi viikolle on lupailtu vielä noin viidentoista asteen päivälämpötiloja, joten illallakin voi olla lämpimämpää. Lauantaina on vuorossa Suomen itsenäisyyspäivän juhlat Shanghaissa, jonne on ilmeisesti tulossa yli 350 suomalaista. Tumma puku on jo teetetty ja Minnakin on teettänyt juhliin upean pitkän puvun. Noiden askareiden lisäksi opiskellaan kiinaa parina iltana ja kuntosalillekin pitäisi ehtiä jossain välissä.

sunnuntai, 10. marraskuu 2013

Kolmen miljoonan nahkatakki

Täällä Kiinassa oli lokakuun alussa National Golden Holiday Week, jotta maan itsenäisyyttä ehditään juhlimaan oikein huolella. Samaan aikaan osui toinenkin erittäin merkittävä tapahtuma, kun Minna täytti 25-vuotta (jo toisen kerran...). Päätimme juhlistaa tuota tapahtumaa kunnon lomareissulla. Varasin meille jo kesäkuussa matkan Balille ja lähdimme sinne lauantaina 28.9. Ensin lensimme Shanghaista Souliin ja sieltä pidempi pätkä Balille Denpasarin kentälle. Matkailuun kului lähes koko päivä ja saavuimme Denpasariin vasta myöhään illalla. Onneksi lentokentällä ei ollut ruuhkaa, vaan pääsimme sujuvasti läpi maahantulotarkastuksesta. Emme hankkineet viisumia etukäteen, vaan ostimme sen vasta perillä. 30 vuorokauden turistiviisumi olikin vain pieni painettu paperinpala, johon iskettiin leima. Virkailijalta kului aikaa koko hommaan ehkä minuutti. Ja turisteilta veloitettiin 25 dollaria per henkilö. Tosi reilua, mutta täytyy toivoa, että noista rahoista on jotain iloa myös tavallisille perusbalilaisille. Saarella käy miljoonia turisteja vuosittain, joten kertyyhän tuosta vuodessa sievoinen summa.

Päästyämme tullimuodollisuuksien läpi ja haettuamme matkatavarat meitä odotti hyväntuulisesti hymyilevä hotellin autonkuljettaja. Hän toivotti mister Arin tervetulleeksi Balille ja ohjasi meidät autolle. Eipä siinä pimeässä nähnyt kovin paljoa, kun ajelimme muutaman kymmenen kilometriä hotellille. Loppumatkasta ajoimme baarikadun läpi ja siellä näytti olevan täysi markkinameno päällä. Olihan lauantai-ilta parhaassa vauhdissa. Musiikki pauhasi ja väkeä oli kadullakin ruuhkaksi asti. Meno rauhoittui, kun lähestyimme hiljaisella sivukadulla olevaa hotelliamme. Henkilökunta otti meidät todella ystävällisesti ja lämpimästi vastaan. Tämä balilaisten ystävällisyys oli aivan suurenmoista ja aitoa, kuten saimme lomamme aikana moneen kertaan huomata.

Kirjauduimme sisään ja meidät ohjattiin huoneeseemme. Olin etukäteen pyytänyt henkilökunnalta huoneeseemme hiukan kukkia ja kuohuviiniä, ja meitä odottikin oikein upeasti koristeltu sänky kukkineen ja kuohuviineineen. Jätimme tosin kuohujuoman kylmään seuraavaa päivää varten, sillä päivän matkustaminen alkoi vaatia veronsa. Ja kävimmehän me molemmat nyt jo kuuttakymmentä...

DSC07723-normal.jpg

Väsynyt, mutta onnellinen päivänsankari

Aamulla runsaan aamupalan jälkeen piti alkaa taas miettimään käytännön asioita, kuten rahanvaihtoa. Lähdimme siis kävelemään kohti lähintä rahanvaihtopaikkaa. Matkalla meitä kohtasi heti uskomaton onnenpotku. Paikallinen kaveri pysähtyi moottoripyörällään viereemme ja alkoi juttelemaan. Hän antoi meille molemmille myös raaputusarvat, joilla voisi voittaa pieniä palkintoja. Minnan arvasta löytyi palkintona t-paita ja minua arvastani iPad. Uskomatonta tuuria, että heti napsahti ykköspalkinto! Nyt meidän pitäisi vain mennä tämän kaverin kanssa paikalliseen toimistoon ja kuunnella siellä pieni esittely, jonka jälkeen saattaa saada tämän palkinnon. Ahaa..., yksi ynnä yksi ei ollutkaan tässä tapauksessa kaksi, vaan jotain ihan muuta. Teimme noin puolessa minuutissa johtopäätöksemme, kiitimme kaveria ja lähdimme jatkamaan kävelyämme. Kaveri oli hiukan ihmeissään, kun ei iPad kelpaa. Hän yritti taivutella meitä moneen kertaan mukaansa, mutta sanoimme meillä olevan nyt muuta menoa. Lopulta hän luovutti ja me suuntasimme valuutanvaihtoon. Olimme tulleet Balille rentoutumaan, emmekä kuuntelemaan lomaosakekauppiaita. Näitä arpamiehiä tuli vastaan useampia joka päivä, mutta me osasimme ohittaa heidät pelkällä kädenheilautuksella.

DSC03852-normal.jpg

Paikallisia suurmiehiä arvopapereihin painettuina

Indonesian rahayksikkö (rupia) on yksi maailman heikoimmista valuutoista, joten rahaan ja hintoihin piti aluksi keskittyä hiukan tarkemmin. Suomen pankin tämän päivän kurssi näyttää, että yksi euro on 15 323,63 rupiaa. Meistä tuli siis miljonäärejä heti kerralla, kun kävimme vaihtamassa muutaman satasen paikalliseen valuuttaan.

DSC07758-normal.jpg

Rahapussissa pitää olla aina muutama miljoona rupiaa

Olimme valinneet pienen hotellin läheltä rantaa ja se olikin todella hyvä valinta. Hotellilta oli 150 meträ matkaa Semanyakin hiekkarannalle. Ja se ranta... Kyllä oli upea tunne päästä taas pitkästä aikaa kävelemään merenrantaan, tuntea lämmin ja hieno hiekka jalkapohjissa ja kuulla aaltojen pauhu. Siellä unohtuivat kaikki arkiset asiat ja päivät kuluivat rauhalliseen balilaiseen tahtiin... Aurinko nousi aamulla ja laski illalla, ja kello oli täysin tarpeeton

DSC03426-normal.jpg

Semanyakin rantaa

Monena päivänä suuntasimme aamupäivällä rannalle ja koko päivä kului siellä. Välillä kävimme kastautumassa meressä, kävelemässä rantaa pitkin ja tutkimassa simpukoita. Rannan läheisyydestä löytyi pieniä ruokapaikkoja, joista sai sopivan mausteisen "Nasi Goreng"-annoksen ja kylmän oluen. Eihän ihminen paljon muuta tarvitsekaan. Illalla auringon lähtiessä laskeutumaan rantabaarit alkoivat asetella värikkäitä säkkituolejaan rannan läheisyyteen. Väkeä alkoi kertyä katselemaan auringonlaskua, ja tämä rituaali toistui joka ilta. Mekin istuimme siellä useana iltana, nauttien upeasta näkymästä ja auringonlaskun jälkeen paikalle tulleen trubaduurin musiikista. Elämässä on osunut kohdalle joitakin huonompiakin hetkiä...

DSC03438-normal.jpg

Rannalla auringonlaskun aikaan

DSC03484-normal.jpg

Säkkituolit täyttyivät hyvissä ajoin ennen auringonlaskua

Olimme päättäneet ottaa koko loman rennosti, mutta ajattelimme tutustua nähtävyyksiinkin yhtenä päivänä. Hotellilla oli yksi työntekijä, joka kertoi tekevänsä myös opastettuja retkiä tarpeen mukaan. Sovimme hänen kanssaan, että lähdemme aamulla yhdeksän aikaan liikkeelle ja kierrämme päivän aikana lähiseudun nähtävyyksiä. Se olikin ihan mukava ratkaisu, koska liikuimme hotellin autolla ja saimme yksityisoppaan. Hän kertoi meille oikein mielellään kaikista mahdollisista asioista, joista kyselimme. Saimme jonkinlaisen käsityksen balilaisten elämäntavasta, elintasosta ja heidän uskonnostaan. Uskonto on balilaisille todella tärkeä asia ja se näkyy kaikkialla. Hindu-temppeleitä on joka puolella ja kotien yhteydessä on alttareita, joille viedään uhrilahjoja useamman kerran päivässä. Uhrilahjat koostuvat lähinnä ruoasta tai kukista, ja näitä lahjoja asetellaan myös ravintoloiden ja liikkeiden portaille. Balilaisten uskonto tuntuu olevan iloista ja maanläheistä, ja se yhdistää ihmisiä. Suvut asuvat yleensä samassa pihapiirissä (compound). Heillä on yhteiset oleskelu- ja keittiötilat, mutta jokaisella perheellä on oma makuutilansa. Nämä kaikki tilat ovat omia "talojaan", jotka ovat aidatun tontin sisällä. Luonteeltaan balilaiset ovat jotenkin lapsenomaisen avoimia vieraitakin ihmisiä kohtaan.

Ensimmäinen kohteemme oli paikka, jossa esitettiin balilaista tanssia. Tai se oli enemmänkin teatteriesitys, joka koostui pääasiassa musiikista ja tanssista. Tarinassa oli monenlaisia hahmoja ja käänteitä, sekä paljon myös huumoria. Sen verran esittäjien eleistä pääsi selville, vaikkei kieltä ymmärtänytkään.

DSC03583-normal.jpg

Showtime

Esityksen jälkeen suuntasimme kohtia Ubudin kylää, jossa on muun muassa apinametsä. Ensin meitä hiukan epäilytti ajatus vapaana juoksevista apinoista, mutta eihän se juuri eroa suomalaisesta viikonloppuelämästä kaupunkien keskustoissa... No joo..., mutta nämä apinat olivat tottuneita ihmisiin ja käyttäytyivät rauhallisesti. Olihan siellä tietysti joukossa muutamia, jotka näyttivät selkeästi hampaillaan, ettei kannata tulla kameran kanssa yhtään lähemmäksi. Ihan mukava kokemushan se oli kävellä apinoiden seassa ja seurata niiden touhuja.

DSC03666-normal.jpg

Ja kyllä meitä nauratti...

Apinametsän jälkeen matkasimme kahvitilalle, jossa kasvatetaan ja jalostetaan maailman kalleimpiin kuuluvaa "kissanpissakahvia". Prosessi kulkee niin, että kahvinpavut syötetään ensin kokonaisina kissaeläimille. Nuo kissaeläimet ovat hiukan tavallista kissaa kookkaampia. Kulkeuduttuaan eläimen elimistön läpi pavut tulevat ulos edelleen kokonaisina. Sen jälkeen pavut kuoritaan, paahdetaan ja jauhetaan. Ja on sitten niin hyvvee kahvetta, että... Ei se tosin meidän makuhermojamme kutkutellut. Maistelimme erilaisia tilalla tuotettuja kahveja, teetä sekä kaakaota tutustumiskierroksen jälkeen ja kissanpissakahvi jäi maultaan porukan loppupäähän. Mutta tulihan sekin maistettua kertaalleen.

DSC03754-normal.jpg

Kahvia joka lähtöön, sekä teetä ja kaakaota

Seuraava kohteemme oli "Rice terraces", eli riisiviljelmä, joka on rakennettu porrasmaisesti rinteeseen. En tiedä ovatko nuo vain turisteja varten, koska luulisi tuollaisen viljelyn olevan aika hankalaa. Toisaalta balilaiset syövät paljon riisiä, joten kai sitä pitää viljellä kaikissa mahdollsissa paikoissa. Oppaamme mukaan riisiä syödään joka aterialla, eikä ole syönyt oiken mitään, ellei ole syönyt riisiä. Balilaiset naiset tekevät kuulemma koko päivän ruoan aikaisin aamulla, ja sitä samaa syödään sitten aamiaisella, lounaalla ja illallisella. Naiset menevät aamulla jo ennen viittä ruokatoreille ostamaan ruokatarvikkeet ja aloittavat sitten ruoanlaiton. Ja suurin osa naisista käy nykyään myös töissä, koska pelkästään miehen palkka ei riitä enää elämiseen.

Saavuttuamme riisiterassille lähdimme kävelemään viljelmän sekaan, koska sinne oli rakennettu kävelyreitit. Ensimmäisen mutkan takana istui vanhempi mies, joka pyysi meiltä rahaa. Kun yritimme kävellä ohi, hän ilmoitti että tästä ei sitten mennä pidemmälle, ellei tule rahaa. Kysyin häneltä kuinka paljon meidän pitäisi maksaa, johon hän vastasi, että sen verran kuin tuntuu sopivalta ja on hyvä summa myös hänelle. Tulimme kuitenkin aika nopeasti siihen lopputulokseen, että pitäköön tunkkinsa. Oli aurinkoinen ja kuuma päivä, joten miksi maksaisimme siitä, että saamme rämpiä jonkun ukon riisiviljelmillä. Olihan meillä rahaa, mutta kyse oli enemmänkin periaatteesta. Selkeä pääsymaksu olisi ollut ok, mutta epämääräisen summan kerääminen ei kuulostanut hyvältä. Todennäköisesti näitä käsi ojossa olevia ukkoja pompahtaisi vielä esille lisää seuraavien mutkien takaa. Turistien rahat halutaan tietysti kerätä pois kuleksimasta. Käännyimme siis takaisin ja ukko jäi istumaan paikalleen. Seurasimme sen verran, että kaikki muutkin meidän jälkeemme tulleet turistit kääntyivät takaisin hänet kohdattuaan. Tänään ei siis ollut tilipäivä.

Nousimme takaisin tielle ja menimme nauttimaan lounaan viereiseen ravintolaan. Ruoka oli todella maukasta, eikä mitään kallistakaan, vaikka oltiin turistirysän vieressä. Näköalakin oli oikein mukava lounaan aikana.

DSC03806-normal.jpg

Lounaalla riisiterassin vierellä

Lounaan jälkeen alkoi jo väsyttämään mukavasti, mutta suuntesimme vielä vierailemaan batiikkitehtaalle. Siellä saimme tutustua batiikkikankaiden painatukseen ja vaatteiden valmistukseen. Tehtaan myymälässä oli tarjontaa yllin kyllin, mutta meidän matkaamme lähti vain housuhame, jonka Minna löysi itselleen. Ehkä olo oli jo sen verran väsähtänyt, ettei shoppailu jaksanut kiinnostaa meitä. Olihan siinä yhdelle päivälle ihan riittävästi ohjelmaa ja oli jo aika palata hotellille.

DSC03836-normal.jpg

Ammattilaiset työn äärellä

Seuraavana päivänä lähdimme tutustumaan Kutaan, joka on lähin kaupunki. Hotellilta oli matkaa Kutaan hiukan yli kymmenen kilometriä ja hotellin pikkubussi kuljetti meidät turvallisesti perille. Huomasimme heti, että täällä kaupankäynti oli selvästi agressiivisempaa kuin hotellimme ympäristössä. Kauppaa oli kaupan vieressä ja hulinaa riitti. Kävimme ensin paikkallisessa tavaratalossa ja siellä oli menossa juuri sopivasti alennusmyynti. Mukavat ja hiukan erilaiset nahkakengät löytyivät noin 30 euron hintaan, joten ne oli ihan pakko ostaa. Muuten tavaratalossa ei jaksanut olla kovin pitkään, sillä taustalla soi koko ajan sama kovaääninen hindukilkutus ja suitsukkeiden katku tuntui tarttuvan kurkkuun. Siispä suuntasimme takaisin kadulle.

Kävelimme hetken aikaa ja Minna erehtyi ottamaan joltain kaverilta käyntikortin vastaan. Sitten meitä lähdettiin kovaa vauhtia ohjaamaan paikalliseen räätäliliikkeeseen. Astuimme kauppaan ja siellä näytti olevan esillä miesten ja naisten pukuja, kenkiä ja nahkatakkeja. Katselimme hetken nahkatakkien malleja, kun räätäli alkoi jo ottamaan minusta mittoja. Kerroin hänelle, etten ole ostamassa mitään, vaan pelkästään katselemassa. Eipä tietenkään, eipä tietenkään, mittaillaan ja katsellaan vaan, sanoi räätäli. Hän esitteli erilaisia nahkamalleja ja kyseli mikä olisi minun mielestäni paras. Sanoin taas, etten ole ostamassa mitään, ainakaan tietämättä ensin hintaa. Räätäli touhusi kovasti ja sain lopulta kuulla takin hinnankin. Se maksaisi vain kolme miljoonaa ja olisi valmis jo kahden päivän päästä. Laskeskelimme äkkiä päissään, että eihän se ole tosiaan kuin hiukan alle 200 euroa. Mutta minä en ollut ostamassa nyt nahkatakkia, vaikka räätäli pyysi minua kovasti neuvottelemaan hinnasta. Kun minä en laittanut omaa hintaani laskimeen, niin hetken päästä hän kirjoitti siihen 2,5 miljoonaa. Aloimme vähitellen tekemään lähtöä, koska nahakatakin ostaminen ei nyt vaan kiinnostanut yhtään. Kaveri pudotti kiireellä hintaansa kahteen miljoonaan, mutta sanoin edelleen, etten osta nyt mitään. Kävelimme kadulle ja kaveri huuteli perään, että hinta olisi 1,5 miljoonaa, koska kauppa ei ole tänään vielä käynyt. Karvan alle 100 euroa ei ole paha hinta mittojen mukaan tehdystä nahkatakista, mutta kaupat jäivät tällä kertaa tekemättä. Käyntikortin antanut kaveri kyseli meiltä, että oliko hinta liian kova, ja hän tietäisi toisenkin räätälin. Sanoimme vain no thank you, ja päätimme väistellä kauppiaita lopun päivää.

DSC03849-normal.jpg

Liikennettä Kutan alueella

DSC07818-normal.jpg

Uhrilahjoja

Kävelimme rannan lähellä kulkevaa kävelytietä pitkin takaisin kohti hotelliamme. Kävelytien varrella oli paljon paikallisia "baareja", jotka koostuivat lähinnä muovituoleista, aurinkovarjoista ja kylmälaukuista. Bisnes näytti sujuvan hyvin ja mekin päätimme istua hetkeksi juomaan ja lepäämään puiden varjoon. Nämä baarit houkuttelivat tietysti kaikkia käsitöiden ja matkamuistojen kauppaajia, joista lähes jokainen tuntui olevan myös ammattitaitoinen hieroja ja jalkahoitaja. Hetken istuttuamme pari näistä mammoista tuli juttelemaan meille ja yrittivät myös hivuttautua hieromaan hartioita. Muutaman hierontayrityksen jälkeen piti jo sanoa jyrkkä ei, jotta sanoma meni perille. Mutta eipä se heitä tuntunut haittaavan. Ei saattaa heidän mielestään tarkoittaa ehkä tai myöhemmin..

Samanlainen ilmiö tuli huomattua jo aiemmin rannalla, kun makailimme rantatuoleissa. Kauppiaat kulkivat kaupustelemassa kaikennäköistä krääsää ja kauppasivat tietysti siinä sivussa jalkahoitoa ja hierontaa. Minulla sattui olemaan aika pitkät varpaankynnet ja sehän toimi kuin magneetti näille kauppiaille. Kynsiä kauhisteltiin porukalla ja jokainen olisi leikannut varpaankynteni 5 dollarilla. En kuitenkaan antanut periksi, mutta leikkasin illalla itse kynteni, jotta saimme olla rannalla rauhassa. Ja säästyihän siinä kokonaista 5 dollaria. Sillä sai melkein pari annosta Nasi Gorengia rantabaarista.

DSC07867-normal.jpg

Paikallista liike-elämää Kutan rannan läheisyydessä

DSC03916-normal.jpg

Ennen lähtöitkuja

Bali oli oikein hieno kokemus ja sinne voisi vaikka palata joskus. Kyllä me jonain päivänä jo laskeskelimme montako vuotta Balilla eläisi asunnon myynnistä saaduilla rahoilla, jotka odottavat Suomessa pankkitilillä. Kunnollisia asuntoja oli vuokrattavana 200 eurolla per kuukausi, ja reilu ruoka-annos paikallisessa lounaspaikassa maksoi alle kaksi euroa. Ihmiset näyttivät onnellisilta ja iloisilta, ja kaikenlaista bisnestä näytti olevan meneillään. Lämpotila pysyttelee Balilla läpi vuoden kolmenkymmenen paikkeilla, joten sekään ei kuulosta ihan pahalta. Täytyy kai laittaa harkintaan mitä aiomme tehdä sitten isona...

DSC03953-normal.jpg

Hotellin sisäpiha ja taustalla "aamiaishuone"

Paluumatka oli aika rankka, koska lento lähti Denpasarista puolenyön jälkeen. Aamulla olimme Soulissa ja parin tunnin odotuksen aikana piti tottakai käydä haukkaamassa lentokentällä jotakin kahvin kanssa. Se olikin virhe, sillä Minna sai ruokamyrkytyksen todennäköisesti siellä syömästään voileivästä. Onneksi pahoinvointi alkoi vasta täällä kotona, mutta menihän siinä muutama päivä toipuessa. Ei ole vanhaksi tulemista.

lauantai, 12. lokakuu 2013

Juhlinnan sekaan mahtui historian havinaakin

Aika rientää ja tekemistä on ollut viime aikoina niin paljon, etten ole ehtinyt päivittämään tapahtumia tänne blogiin. Tässä iässä osa asioista saattaa jopa unohtua, ellei niitä kirjoita heti muistiin... Täytyy yrittää hiukan parantaa kirjoittamisen tahtia, eikä noita tapahtumiakaan taida onneksi olla lähiviikkoina ihan yhtä paljon kuin edellisen kuukauden aikana. Tai mistä sen tietää, kun tilanteet muuttuvat täällä yleensä niin äkkiä.

Minna pääsi joku viikko sitten osallistumaan yhden järjestön järkkäämälle taiji-tunnille. Sama järjestö oli järjestänyt aiemmin myös viinimaistajaiset, joille yllättäen osallistuimme. Taiji-tunnilla oli useita kiinalaisia naisia ohjaamassa valkonaamoja. Mallia näytettiin kuulemma oikein kädestä pitäen ja tomerasti ohjaten, eikä armoa annettu. Muutamia taiji-ryhmiä näkyy iltaisin esimerkiksi Central Parkissa, mutta pitäisi hallita hiukan alkeita ennenkuin uskaltaisi mennä mukaan joukkoon. Ehkäpä vielä jonain päivänä kokeillaan.

033_copy-normal.jpg

Taijin taitajia (vanhoja ja nykyisiä)

Hankimme syyskuun puolivälissä vihdoin omat polkupyörät pitkän ja tarkan harkinnan jälkeen. Ne löytyivät Auchanin alakerrassa olevasta Decathlonen urheiluliikkeestä. Pyörien kasaus ajokuntoon, mittareiden asennus ja muu säätö onnistui myyjäpojilta reippaaseen tahtiin, vaikka kaveri vaihtui lennossa ainakin kolmeen kertaan  homman aikana. Tuollaisen taitettavan pyörän hinta oli noin 200 euroa ja kaupan päälle sai jotain pieniä lisävarusteita. Kassatyttö olisi tosin rahastanut minulta vain yhden pyörän hinnan, mutta reiluna miehenä maksoin kahdesta. Olisihan asia tietysti paljastunut liikkeestä ulos lähtiessä, kun olisimme taluttaneet kaksi pyörää kassan ohi...

 DSC03376-normal.jpg

Nyt kelpaa pyöräillä

Muuten tuo kyseinen viikonloppu, jona hankimme polkupyörät, menikin hiukan epäurheilijamaisesti. Perjantaina olimme Suomesta vierailulla olleiden työkavereideni kanssa syömässä ja iltaa istumassa. Aika vierähtikin siinä niin nopeasti, että olimme Minnan kanssa kotona joskus yhden jälkeen yöllä. Olimme sopineet jo aiemmin muutamien kavereiden kanssa menevämme ulos lauantai-iltana. Pitkän kaavan mukaisen ruokailun jälkeen suunnistimme porukalla jälleen baariin. Joku ajoi pyörällä oikein baariin sisälle asti, mutta se ei näyttänyt aiheuttavan mitään suurempia toimenpiteitä henkilökunnana suunnalta. Onnistuimme tällä kertaa lähtemään kotiin hyvissä ajoin ja kävelimme rantaa pitkin ihastellen ympärillä näkyvää iltavalaistusta.

DSC02690-normal.jpg

Lauantaina olimme  syömässä ja mukana myös tarmokas vierailija kotimaasta

DSC02735-normal.jpg

Jinji Laken rantamaisemia iltavalaistuksessa

Sovimme lähtevämme yhden kaverin kanssa pyörälenkille sunnuntaina aamupäivällä. Tulihan siinä sentään pyöräiltyä reilu puolen tunnin lenkki, eli melkein Jinji Laken ympäri. Bay Siden puolella meille tuli yllättäen mieleen, että siellähän on sunnuntaisin kahdeltatoista alkaen tarjolla brunssi kohtuuhintaan yhdessä italialaisessa ravintolassa. Lisäksi siellä saa yhden kuohuviinilasin ostettuaan "free flown", eli kuohuviiniä kaadetaan lasiin aina kun se tyhjenee... Siinähän se aurinkoinen ja ihanan lämmin sunnuntai-iltapäivä sitten kuluikin free flown merkeissä, kunnes brunssi päättyi kello neljältä. Sen jälkeen nautimme vielä kunnon kahvit kaverimme luona, kun joukkoomme liittyi lisää suomalaisia. Iltahämärissä ajelimme sitten pyörillämme kotiin ja rankka, mutta mukava viikonloppu alkoi olla pulkassa.

DSC02768-normal.jpg

Kulttuurikeskus iltavalaistuksessa

Seuraavalla viikolla olikin sitten vuorossa Mid-Autumn Festival holidays. Kiinalaiset elävät elämäänsä kuukalenterin mukaan ja kyseinen juhla osuu aina täysikuun aikoihin. Tämä juhla on kiinalaisille tärkeä perhejuhla ja se vietetään perheen kesken. Silloin tarjoillaan ja annetaan lahjaksi "moon cake"-leivonnaisia, jotka on pakattu todella upeisiin, koristeellisiin laatikoihin. Kakkuset sinällään eivät ole kokemusteni mukaan kovin ihmeellisen makuisia. Juhlan vuoksi torstai, perjantai ja lauantai olivat vapaapäivä, mutta sunnuntaina oli työpäivä ja meillä oli tiedossa taas jotain pientä ohjelmaa...

Minna (eli siis me...) oli lupautunut auttamaan tarjoilussa, kun muutamat hänen naisystävänsä avasivat torstaina yhteisen liiketilan tähän lähistölle. Minä pääsin siis mukaan kaatelemaan kuohuviiniä, mutta tällä kertaa vain laseihin (harmi). Tarjolla oli toki monenlaista hyvää syötävää ja tapasihan siellä samalla mukavia ihmisiä, kun monet aviomiehet olivat "päässeet" mukaan tapahtumaan. Väkeä taisi käydä hiukan alle sata henkeä sen neljän tunnin aikana, kun olimme paikalla, joten sutinaa riitti.

DSC02886-normal.jpg

Grand opening sai ihmiset liikkeelle

Avajaisten jälkeen oli ilta aikaa toipua, sillä lähdimme heti perjantaiaamuna mukaan EAS:n järjestämälle tutustumismatkalle Xuzhoun kaupunkiin. Ensin bussilla Suzhoun rautatieasemalle ja sieltä parin tunnin junamatka pohjoista kohti. Siinä parissa tunnissa päästäänkin täällä jo reilun viidensadan kilometrin päähän, koska junakyyti on hiukan rivakampaa kuin pendoliinolla. Junan nopeus oli parhaimmillaan 305 km/h.

Xuzhoun kaupungilla on pitkä historia, lähtien aina Han-dynastian ajoilta. Olikohan se muistaakseni joskus 200-luvun alussa... Kuulimme kyllä historiasta erittäin tarkan ja monipuolisen selvityksen kiinalaiselta oppaaltamme, mutta se ei valitettavasti jäänyt minun päähäni. Kaupungin alueelta on löytynyt kaivauksissa muutamia vanhoja hautakammioita, joista kahdessa vierailimme noiden parin päivän aikana. Tai kuka sen tietää onko nuo luolat kaivettu pari tuhatta vai kymmenen vuotta sitten. Joistain asioista oppaat kyllä mainitsivatkin, että ne ovat vain kopiota alkuperäisestä. Se hommahan tässä maassa kyllä osataan... Ja mitä sillä on oikeastaan väliä, sillä upeita paikkoja ne olivat joka tapuaksessa ja historiaa oli esillä monin eri tavoin. Saimme parin päivän aikana sellaisen kerta-annoksen, että siitä riittää vähäksi aikaa.

DSC02959-normal.jpg

Chu King ja me

Hautakammiot olivat kohtuullsien karuja paikkoja ja niissä olleet arvoesineet oli siirretty erilliseen museoon, jossa vierailimme lauantaina. Näytillä oli kuitenkin terrakottasotilaita ja kaikenlaista muuta hienoa. Terrakottasotilaita on löydetty ainoastaan hallitsijoiden hautakammioista. Ja juuri nämä Xuzhoun terrakottasotilaat ovat kuulemma niitä alkuperäisen ja "oikean" kokoisia. Olihan se uskomattoman vaikuttava näky, kun näitä pikkumiehiä oli rivissä muutamia satoja. Vaikka koko joukko näyttää äkkiä katsottuna samoilta ukkeleilta, niin joukossa oli montaa eri tyyppiä aivan kuten oikeissakin sotajoukoissa. Ja porukan perässä tuli tietysti haavoittuneiden joukko.

DSC02975-normal.jpg

Terrakottasotilaita ja -heppoja

Mutta on se maanviljelijä varmaan kironnut silloin, kun hautakammiot löydettiin peltoja kaivellessa. Siinä meni hyvä riisipelto pilalle heti kerrasta.

Hautakamion jälkeen kävimme pikaisesti ihailemassa kalliomaalauksia, jotka on tehty paikallisen yliopiston "louhinta-opintolinjan" rakennusten läheisyyteen. Nämä eivät olleet mitään esihistoriallisia piirroksia, vaan joltakin taiteilijalta tilattu työ joka on toteutettu joita vuosia sitten. On siinä taitelija saanut heilutella pensseliään hetken aikaa ennenkuin tämä taideteos on valmistunut.

DSC03045-normal.jpg

 Uuden ajan kalliomaalauksia

DSC03055-normal.jpg

Miehellä pitää olla aina kunnon työkalut

Seuraava kohteemme oli hiukan erilainen akvaario. Järvestä oli ensin kuivatettu osa, tehty sinne muutaman sadan metrin pituinen lasireunainen käytävä ja sitten laskettu taas vesi takaisin. Kultakaloja parveili lasiseinien lähellä ja tuntuihan se kummalliselta kävellä järvessä pää lähes vedenpinnan tasossa. Ihan mukava idea Suomessakin hyödynnettäväksi, mutta talviaika saattaisi aiheuttaa pieniä ongelmia.

DSC03063-normal.jpg

Kävelyä järven halki

Sitten suunnistimme kaupungin keskustaa kohti ja nautimme maukkaan kiinalaisen illallisen ravintolassa. Ruokailun jälkeen kävelimme läheisen kulttuurikeskuksen alueelle, jossa oli menossa perjantai-illan yleinen jumppahetki. Musiikki kaikui ja aukiolla oli vauhdissa monia erilaisia tanssiryhmiä. Oli perinteisempää kiinalaista tanssia, mutta selvästi suurin ryhmä tanssi aerobicin tyyppistä tanssia. Tuossa porukassa oli varmaan toistasataa henkeä ja ikähaitari ulottui viiden vanhasta seitsemänkymppiseen. Suomessa ei taatusti näe tällaista missään. Laitoin tuonne videokansioon yhden pätkän, josta saa ehkä pienen käsityksen siitä millainen meno paikalla oli. Sitä oli mahtava katsella. Erityinen yleisön suosikki oli noin viisivuotias tyttö, joka oli selvästi harrastanut tätä jo pitkään. Niin helposti hän pysyi mukana rytmissä ja vaikeissakin liikkeissä. Uskomatonta.

DSC03101-normal.jpg

Mopot parkkiin ja jatsaamaan

Aukion reunoilla oli myös kaikenlaista muuta toimintaa, kortinpeluusta monenlaiseen taiteiluun. Kuten olen monesti aiemminkin todennut, kiinalaiset ovat todella sosiaalisia ihmisiä ja kokoontuvat iltaisin viettämään aikaa yhdessä.

DSC03105-normal.jpg

Uudempaa iltajumppaa kiinalaisittain

DSC03111-normal.jpg

Ikähaitarin nuorempaa päätä (yleisön suosikki)

Ilta oli tässä vaiheessa jo niin pitkällä, että meidän piti lähteä kohti hotelliamme. Oppaamme paljasti tässä vaiheessa yhden matkamme yllätyksistä. Pääsimme majoittumaan hienoon viiden tähden hotelliin, ennalta ilmoitetun hotellin sijaan. Olihan se hieno hotelli, mutta sijaitsi puolen tunnin matkan päässä kaupungin keskustasta keskellä ei-mitään. Emme siis lähteneet iltakaljalle lobbya pidemmälle... Ehkä ihan hyväkin asia, koska aamulla oli tarkoitus lähteä jatkamaan matkaa jo puoli yhdeksän aikoihin. Ja olihan aamupala tosi mahtava, koska valikoimaa oli enemmän kuin tarpeeksi.

DSC03125-normal.jpg

5 S:n majatalossa oli tilaa

Aamulla karavaani lähti uudelleen liikkeelle ja suuntasimme ensin toiseen hautakammioon ja sen vieressä olevaan näyttelyalueeseen. Alueella oli myös mukava puistoalue, jonne oli koottu monenlaista taidetta. Näyttely oli kokonaisuudessaan todella mielenkiintoinen, koska siellä oli esillä paljon muutakin kuin pelkästään jotain maasta kaivettuja arvoesineitä. Siellä oli esillä vanhoja vaatteita, valokuvia sekä veistoksia ja maalauksia.

DSC07553-normal.jpg

Tämä porukka ei kuulunut meidän seurueeseemme

DSC07606-normal.jpg

Huomaa nappulakengät oikeassa reunassa

Kohtuullisen pitkä kierroksen jälkeen oli taas aika nauttia lounasta. Meidän piti päästä seuraamaan kiinalaista hääjuhlaa ruokailun yhteydessä, mutta se ei sitten lopulta onnistunutkaan. Mutta en minäkään haluaisi mitään turistiporukkaa ihmettelemään ja valokuvaamaan omiin häihini... Nautimme siis pelkän lounaan ilman sirkushuveja.

DSC03284-normal.jpg

Ruokailu pyöreän pöydän ääressä kiinalaiseen tapaan

Tässä välissä pääsimme pienelle kävelylenkille kaupungille. Kuljimme kävelykatua pitkin ja pääsimme tutustumaan matkalla myös yhteen noin 300 vuotta vanhaan taloon, jota on restauroitu pikkuhiljaa kuntoon. Taas kerran voi vain ihmetellä niitä tuhansia yksityiskohtia näissä vanhoissa rakennuksissa.

DSC03286-normal.jpg

Senior citizen saa käyttää tällaista ajokkia

DSC07634-normal.jpg

Emme syöneet tässä paikassa

DSC03309-normal.jpg

Sähkökytkennät on tehty paikallisen normin mukaisesti

 

DSC03337-normal.jpg

Kiinalaista aseistusta joidenkin vuosien takaa

Ennen kotimatkaa oli jäljellä vielä yksi museo. Tähän museoon oli koottu hallitsijoiden hautakammioista löydettyjä aarteita. Näytillä oli upeita veistoksia, koruja ja tietenkin jadea, joka tuntuu olevan tällä hetkellä arvossaan täällä Kiinassa. Tuo kuvassa oleva jadepuku puettiin hallitsijan päälle, kun hänet haudattiin.

DSC03342-normal.jpg

Jadepuku

Porukalla alkoi olla virta jo sen verran vähissä, että suurin osa halusi kulkea museossa omaa tahtiaan ilman opastusta. Kiertelimme noin tunnin verran, mutta aikaa olisi voinut kulua tässä paikassa huomattavasti enemmänkin, jos olisi vaan jaksanut kiertää...

DSC03346_copy-normal.jpg

Jadekoruja löytyy monessa muodossa

Tiivis kiertomatka alkoi olla päätöksessään ja oli aika siirtyä rautatieasemalla odottamaan junaa. Tässä vaiheessa tuli oppaan seuraava yllätys. Koska oli juhlapyhä ja junat täynnä, emme olleet saaneet paluulippuja Suzhouhun saakka. Mutta ei hätää; matkasimme junalla Wuxiin asti ja sieltä loppumatkan Suzhouhun bussilla. Matkaan ei onneksi kulunut kuin puolisen tuntia enemmän kuin junalla.

DSC03373-normal.jpg

 Muitakin junan odottelijoita Xuzhoun asemalla

Asemalla oli jo taas nälkä ja ainoa vaihtoehto ruokailuun oli tietenkin odotushallin mäkkäri. Ei muuta kuin hamppariateria pussiin ja sitten jonnekin sivukäytävän lattialle istumaan ja nauttimaan amerikanherkkua. Asemalla kun oli sen verran muitakin matkalaisia, ettei istumapaikkoja ollut missään. Loppumatka sujui mukavasti, ja porukka alkoi olla bussissa jo sen verran hysteerisen väsähtänyttä, että hauskaa riitti. Olimme Suzhoussa yhdeksän maissa illalla, ja seuraavana aamuna (sunnuntaina) odotti taas työpäivä.

Kun elämä oli niin mukavan rauhallista..., niin samaan kasaan osui heti seuraavakin tapahtuma. Saimme nimittäin kutsun Suzhoun kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotolle maanantai-illaksi. Suuri kiitos siitä hyvälle ystävällemme!

DSC03374-normal.jpg

Kutsukirje itsenäisyyspäivän vastaanotolle

Juhliin piti tietysti pukeutua siististi, ja minähän en ollut ottanut yhtään pukua tai suoria housuja mukaani tänne Kiinaan... Yksi puvuntakki minulla sentään on mukana. Minnalla menikin sitten maanantaipäivä minulle housuja ja kauluspaitaa metsästäen. Mutta täytyy sanoa, että vaatteet istuivat päälleni kuin nakutettu, kun vedin ne kiireessä ylleni töistä tullessa.

Juhlat olivat ihan mielenkiintoiset. Alkupuheet olivat onneksi lyhyitä ja sen jälkeen oli vuorossa muutamia hyviä musiikkiesityksiä (yksi esitys löytyy videokansiosta). Tarjoilu oli todella monipuolista, sillä tyrkyllä oli selvästi vaihtoehtoja niillekin, jotka eivät pidä kiinalaisesta ruoasta. Kaikki ruoat ja varsinkin ne jälkiruoat... olivat todella hyviä. Kiinalaisissa juhlissa on vaan se kiinnostava piirre, että kiinalaiset lähtevät kotiin sen jälkeen, kun ruoka on syöty. Mitä siinä enää jäädä odottelemaan, kun kerran juhlien kohokohta on jo ohi.

DSC07657-normal.jpg

Puheiden jälkeen ohjelmassa oli musiikkia

Juhlat olivat alkaneet kuudelta ja olivat ohi jo kahdeksan aikaan. Saimme kyydin kaupungin keskustaan ja hyppäsimme saman tien viereemme ilmestyneeseen taksiin. Ajelimme tyytyväisinä kotia kohti taas yhtä hienoa kokemusta rikkaampina. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Vai miten se laulu menikään.

Me löysimme muuten jossain vaiheessa uuden kiinankielenopettajankin. Nyt on jatkettu taas opiskelua muutaman viikon verran uusin voimin. Opettajamme Katrina on vähän reilu kaksikymppinen opiskelija ja osaa englantia huomattavasti paremmin kuin aiempi opettaja. Mukava ja välitön tyttö, joka neuvotteli heti ensimmäisellä tapaamisellamme itselleen palkankorotuksen. Nyt maksamme lähes 10 euroa tunnin opetuksesta, on se hurjaa. Olemme Katrinan neuvosta myös opetelleet käyttämään WeChat-ohjelmaa, joka on samantyyppinen kuin WhatsApp. WeChat on tosi suosittu kiinalaisten keskuudessa ja ehkä hiukan kehittyneempi ominaisuuksiltaan kuin WhatsApp. Kyllä viestintä toimii nyt!

Siinä oli taas pieni pala tapahtumia meidän elämästämme täällä Kiinanmaalla. Yritän kirjoitella lähipäivinä tänne lomaviikostamme. Kiinassa oli toissaviikolla National Golden Week holiday, eli itsenäisyyttä juhlitaan täällä oikein pitkän kaavan mukaan. Me puolestaan käytimme tuon viikon rantaloman merkeissä.