Otin joulukuussa työnantajani tarjouksen vastaan ja aloimme järjestelemään käytännön asioita Kiinaan lähtöä varten. Puuhaa riittikin hiukan enemmän kuin olimme aluksi kuvitelleet. Ei niinkään varsinaisissa matkajärjestelyissä, vaan kaikissa muissa. Teimme lähes koko joulukuun remonttia Sannin uudella asunnolla ja lisäksi oma asuntomme oli ollut myynnissä jo syyskuulta lähtien. Nyt piti miettiä mitä teemme asunnollemme, ellei se mene kaupaksi ennen lähtöä. Onneksi asunnollemme löytyi lopulta ostajat maaliskuussa ja näin meillä oli yksi huoli vähemmän.

Seuraava jarjesteltävä homma oli kaikkien huonekalujen ja muiden tavaroiden pakkaaminen vuodeksi varastoon. Vain pieni määrä tavaraa ja osa vaatteista pakattiin matkalaukkuihin odottamaan Kiinaan lähtöä. Muutama viikko ennen asunnon luovutusta pidimme vielä baarikaapin tyhjennysbileet ystävien, sukulaisten ja työkavereiden kanssa. Sen jälkeen ei onneksi tarvinnut pakata yhtään pulloa varastoon... Kiitos vaan kaikille talkoisiin osallistujille ja erityisesti kummipojallemme baari-Kallelle!

IMG_3078-normal.jpg

Saimme asianmukaiset matkapäähineet Birgitalta ja Pekalta

Paperitöitä piti tehdä melkoinen määrä viisumeja varten. Normaalin lääkärintarkastuksen lisäksi testattiin näkö optikolla, piti käydä röntgenissä ja vertakin imettiin useampi putkilo. Onneksi meistä ei löytynyt tuberkuloosia, kuppaa tai muuta ihmeellistä. Saamamme lääkärintodistukset piti käydä leimaamassa Tampereella maistraatissa sekä Helsingissä ulkoministeriössä. Dokumentteja lähetettiin Kiinaan ja odoteltiin niitä takaisin, jotta asiat etenisivät.

Asunnon tyhjentämisen jälkeen ehdimme viettää muutaman viikon matkalaukkuelämää ja pitää vielä erikseen kiittää kaikkia majapaikan tarjonneita. Ehdimme tuona aikana majoittumaan Sannin, Paulan ja Petrin,Oton ja Annin sekä Tiian asunnoilla. Lopulta kaikki  tarvittavat paperit olivat kunnossa ja lentoliput varattiin maanantaille 25.3.

Reissu on nyt sitten vihdoin alkanut ja olemme olleet vajaan viikon täällä Suzhoussa. Tänä aikana on käyty vielä yhdessä verikokeessa, kierretty seitsemän asuntoa, hoidettu oleskelulupaan liittyviä asioita ja työlupakin on jo kunnossa. Näiden askareiden lisäksi olen ehtinyt olemaan jo keskiviikosta lähtien normaalisti töissä. Eiköhän tämä elämä tästä normalisoidu, kun pääsemme muuttamaan omaan asuntoon ensi viikon alkupuolella. Eihän tämä hotellin 37. kerroksen huonekaan ihan kamala ole..., mutta kodittomana on orpo olla.

DSC00161-normal.jpg

Näkymä hotellihuoneistomme olohuoneen ikkunasta

Mutta nyt me lähdemme ulos nauttimaan auringonpaisteesta ja parinkymmenen asteen lämmöstä.