Viime viikonlopun sää oli mukavasti kohdallaan ja täällä kolkuteltiin kolmenkymmenen asteen rajoja. Lauantaimme kului kaupungilla kulkiessa ja ihmetellessä. Samalla löysimme Ainolle ja Juhanalle 4v-synttärilahjat. Kaupankäynti alkaa vähitellen sujua, vaikka tinkiminen onkin hiukan vieras ajatus. Eivät ole äidin opit menneet perille... Tavaroiden hinnat eivät päätä huimaa, joten tuntuu kummalta, että niistä pitäisi vielä tinkiäkin.

Sunnuntaina suunnistimme kaupungin toisella laidalle olevalle Tianping Hillille. Ensin ajettiin metrolla niin pitkälle kuin sillä pääsee ja sitten hypättiin kohdalle sattuneeseen bussiin. Pari kiinalaistakin oli päättänyt lähteä samaan kohteeseen, joten bussin ovi meni nippa nappa kiinni selkämme takana. Ei sentään jouduttu roikkumaan ulkopuolella. Tässä bussissa ei sattunut olemaan ilmastointia, joten t-paita kastui mukavasti heti alkumatkasta. No ei sitä voi ihan kaikkia mukavuuksia vaatia 8 sentin kertamaksulla. Matkakortilla saa nimittäin 40% alennuksen yuanin bussimaksusta.

Ulkoilualueen kartta

Kaunis päivä oli houkutellut suuren joukon ihmisiä ulkoilemaan. Ja täällä Kiinassa suuri joukko tarkoittaa hiukan suurempaa väkimäärää kuin Laukontorin kalamarkkinoilla. Mutta pari suomalaista mahtuu hyvin mukaan. Me päätimme kiivetä kukkulan laelle, kun kerran oli liikkumaan lähdetty. Rinteet olivat paikoittain kohtuullisen jyrkkiä ja portaat olivat luonnokivistä kasattuja tai kallioon hakattuja. Hiki kasteli paitaa sitä märemmäksi, mitä ylemmäksi kiipesimme.

Ylöspäin

Rinteet olivat todella kivikkoisia, vaikka kulureittien varrella oli paljon puita ja muutakin kasvillisuutta.

Kiviä ja kulkijoita

Mitä ylemmäksi kiipesimme, sitä jyrkemmäksi rinne tuli ja loppupäässä reitti oli aika vaikeakulkuinen. Piti pujotella kivien välistä ja yrittää olla luiskahtelematta kiviltä alas. Jossain vaiheessa tuli mieleen, että täältähän pitää muuten tulla vielä tänään alaskin... Jalat olivat aika mukavasti maitohapoilla, kun pääsimme ylös asti (220m meren pinnasta).

Huipulla tuulee

Suurin yllätys tuli kuitenkin viimeisen punnerruksen jälkeen. Olimme vihdoin kukkulan laella vajaan tunnin kiipeämisen ja hikoilun jälkeen. Viimeisten isojen kivien takaa meille paljastui, että siellähän oli täysi markkinameininki päällä. Oli matkamuistojen myyntiä, ilmapallojen ammuntaa, renkaanheittoa ja virvokkeiden myyntiä. Täytyy sanoa, että sitkeitä ihmisiä, jotka kantavat sen kaiken tavaran sinne ylös päivittäin. Sinne ei ollut autotietä eikä vaijerihissiä, vaan kaikki tavarat on kannettava ylös selässään.

Hullut päivät Tianping Hillillä

Ylhäällä nautittiin eväät ja huomattiin, että rinteellä taitaa olla helpompiakin reittejä. Suurin osa ihmisistä tuli ja meni nimittäin ihan eri suuntaan kuin mistä me olimme tulleet. Onneksi, sillä muuten paluumatkasta olisi tullut hankala.

Temppelin arkkitehtuuria paluumatkalla

Paluumatka olikin huomattavasti helpompi, vaikka jalat olivatkin hyytelöä. Välillä piti silti lepäillä, että jaksoimme talsia helteisessä säässä alas lähtöpaikalle.

Luonnonlähteen vesi virkistää

Seikkailun toinen osa alkoi, kun kävelimme toiveikkaina ulos alueelta kohti bussipysäkkiä. Bussien lähtöalueella oli vain tyhjiä busseja, eivätkä paikallisetkaan tuntuneet olevan selvillä mikä bussi on lähdössä, koska ja mihin suuntaan. Siinä ihmeteltiin jonkin aikaa ja mietittiin taksin ottamista. Ajatuksemme oli päästä metroasemalle, joka oli muutaman kilometrin päässä. Mutta meillähän ei ollut mitään osoitelappua mihin olemme menossa. Houston, we have a problem. No ei hätä ole kuitenkaan tämän näköinen. Siinä ihmetellessämme paikalle ajoi pari pientä pakettiautoa ja kuljettajat alkoivat huutelemaan kovaan ääneen. Toiseen autoon kömpi heti kiinalaisia sen verran kuin sinne mahtui. Toinen ei tullut täyteen ja kuski jatkoi huutamistaan. Ei muuta kuin loikkasimme autoon yhdelle matalalle penkille pienten kiinalaisten sekaan ja matka alkoi. Määränpäästämme ei tosin ollut mitään tietoa, eikä hintakaan ollut tässä vaiheessa kristallinkirkkaasti selvillä. Huudoista olimme päätelleet sen verran, että kohde olisi Mudu, eli läheinen keskus tai kaupunginosa, jonka suunnalla metroasemakin on. Siinä sitä köröteltiin kiinalaisten kanssamatkustajien hiukan ihmetellessä, että mitähän ihmeen porukkaa tänne autoon tunki.

Kuski veteli Räikkösen tyyliin ihan reippaasti keskikaistaa henkilöautojen, bussien ja sähköskoottereiden seassa kurvaillen. Tällä kadulla ei tosin ollut kuin yksi kaista suuntaansa, mutta sehän ei haitannut tahtia. Matkan aikana myös hinta selvisi, kun kiinalainen tyttö näytti meille käsimerkeillä, että kolme yuania. Ensimmäinen stoppi oli jonkinlainen bussiasema, muttemme jääneet autosta pois, koskei kukaan muukaan jäänyt. Seuraavalla pysähdyksellä auto tyhjeni ja mekin päätimme loikata pois. Maksoimme kuskille ja hänellä oli ilmeisesti meille kovasti asiaa, mutta tyytyi kuuteen yuaniin, kun emme ymmärtäneet mitään. Näin olimme päässeet jonnekin, muttemme vaan tienneet mihin.

Lähdimme kävelemään kartalta hahmottamaamme suuntaan, koska metroasemalla ei ollut tullut laitettua sijaintia navigaattoriin. Reippailimme kartan perusteella muutaman kilometrin matka ja lopulta eteemme ilmestyi tuttu metroasema. Emme siis olleetkaan eksyneet, vaikka joku olisi voinut niin kuvitella. Metroon istumaan ja kotia kohti. Olihan se aika kiva päästä reilun puolen tunnin päästä takaisin omaan kotiin.