Nyt onkin ihan hyvä aika kirjoitella joulusta, siis tuosta menneestä. Poikamme Otto tuli tyttöystävänsä Annin kanssa tänne muutamaksi viikoksi ja olimme miettineet matkaa jonnekin lämpimään. Muutamat ystävämme suosittelivat Sanyaa, joka sijaitsee Haynanin saarella ja on Kiinan eteläisimpiä paikkoja. Se on suurinpiirtein samalla korkeudella kuin esimerkiksi Vietnam ja lämpötila on lähes läpi koko vuoden yli kahdenkymmenen asteen. Ei siis yhtään huono vaihtoehto lomailuun. Edestakaiset lennot maksoivat Shanghaista reilut 200 euroa per nokka, joten hintakaan ei päätä huimannut. Otin muutaman kesälomapäivä joulunpyhien lisäksi, joten ehdimme lomailemaan Minnan kanssa melkein viikon verran. Otto ja Anni jäivät nauttimaan lämmöstä vielä toiseksi viikoksi meidän lähdettyämme.  

Sanyan rantakatua

Sanya on sinänsä melkein kuin mikä tahansa muukin kiinalainen kaupunki. Matkailu on tottakai kaupungille erittäin tärkeä asia, joten hotelleja ja resortteja riittää laidasta laitaan. Sanya on kuulemma Kiinan Hawaiji ja kiinalaisten suosituin rantalomakohde. En ole käynyt vielä Hawaijilla, mutta epäilen sen vievän kuitenkin voiton tästä paikasta. Mutta kyllä Sanyakin on tutustumisen arvoinen paikka. Joulun aika ei ole onneksi mikään sesonki täällä, ja venäläiset turistitkin saapuivat vasta meidän lomamme jälkipuolella uudenvuoden lähestyessä. Paikka on kuulemma todella suosittu venäläisten keskuudessa ja sen huomasi siitäkin, että osa ravintoiden kylteistä oli venäjäksi. Hintataso on kohtuullinen ja lentomatka melko lyhyt.

Suurin osa turisteista viettää aikaansa kaupungin ulkopuolella olevilla resorteilla, joissa on uima-altaat ja muut herkut. Me otimme hotellihuoneen kaupungin keskustasta, mutta oli siinäkin hotellissa toki uima-allas. Altaan vesi oli tosin niin ... kylmää, ettemme uineet siellä kertaakaan. Sää oli kyllä suhteellisen aurinkoinen ja lämmin koko loman ajan, muttei kuitenkaan mitään hellettä. Käytimme siis suurimman osan ajasta ulkoillen ja kaupunkiin tutustuen.

Paattia on monenlaista

Yhtenä päivänä päätimme lähteä käymään keskustan lähellä olevalla kukkulalla, joka oli jonkinlainen nähtävyys. Aluksi oli tarkoitus kävellä rantaan ja mennä lautalla kukkulan lähelle, mutta kuten usein käy, homma ei toimikaan käytännössä... Eli kävelimme kohtuullisen pitkän matkan ja harhailimme hikoillen kartan kanssa todetaksemme, ettei sellaista lauttaa taida siten ollakaan. Alue, jonka läheltä lautan piti kulkea, oli vedetty lähes kokonaan lakoon uusien rakennushankkeiden tieltä. Eipä auttanut muu kuin kävellä takaisinpäin ja ottaa bussi, joka menisi kukkulan suuntaan.

Bussi löytyi ja se meni vielä oikeaan suuntaankin. Sitten ajelimme muutaman kilometrin ja yritimme arvailla millä pysäkillä meidän pitäisi pompata pois kyydistä. Ja yllättys, yllätys, jäimme tietenkin liian myöhään pois bussista. Taas käveltiin ja siinä tuli jo mieleen, että otetaanko sittenkin taksi takaisin keskustaan. Kiinalainen nainen pysähtyi siinä kulkiessamme meidän viereemme moottoripyörällään, jonka kylkeen oli joku tee-se-itse-kiinalainen rakennellut sivuvaunua muistuttavan rakennelman kahdelle. Hän yritti tarjoilla kyytiä, mutta yritimme selittää, etteivät rouvan kulkuneuvon tilat taida ihan riittää koko porukalle. Jatkoimme matkaa ja täti jäi soittelemaan kännykällään. Naureskelimme, että hän soittelee varmaan apujoukkoja paikan päälle. Kävelimme muutaman minuutin eteenpäin, kun meitä vastaan pyyhkäisi toinen moottoripyörä ja ajoi vauhdilla ohitsemme. Hetken kuluttua takaamme lähestyi kaksi moottoripyörää, jotka hiljensivät kohdallemme. Täti oli tosiaan soittanut kaverinsa hätiin ja nyt olisi tilaa riittävästi, joten eihän siinä auttanut mitkään selitykset. Pulitimme muutaman euron per henki ja hyppäsimme kyytiin. Kukkulalle johtava mäki oli paikoitellen sen verran jyrkkä, että tätin pyörä meinasi hyytyä ihan kokonaan. Mutta lopulta pääsimme kukkulan laella olevan puistoalueen portille ja hyppäsimme kiitellen pois kyydistä. Palvelu pelaa ja yritteliäisyyttä riittää.

Matka huipulle saattaa olla hankala

Ostimme portilta liput ja pääsimme loppumatkan ylös sähköisen ajopelin kyydillä. Kävelimme ainoastaan muutaman sata metriä ennen kukkulan lakea. Näköalat olivat upeat joka suuntaan merelle ja kaupungin yli.

Turistit vihdoinkin ylhäällä

Näkymää Sanyan venesatamaan

Kukkulan korkeimmalla kohdalla on oikein kiinalaisen mahtipontinen patsas, johon liittyy vanha kiinalainen tarina, tietenkin. Tarinan mukaan nuorukainen oli huipulla metsästämässä ja näki metsäkauriin. Hän tähtäsi ja oli juuri laukaisemassa asettaan, kun yhtäkkiä kauris muuttuikin nuoreksi kauniiksi neidoksi. Nuorukainen laski jousipyssynsä ja nuoret rakastuivat toisiinsa. Ja yllättäen he elivät yhdessä ja onnellisina elämänsä loppuun saakka. Tarina ei kerro oliko jo siihen aikaan yhden lapsen politiikka käytössä. Mutta patsas on tosi muhkea.

Kohtuullisen jämäkkä patsas (huomaa turistit oikeassa reunassa)

Huipulla ja kukkulan rinteillä kulki myös apinoita. En tiedä oliko tässä otettu mallia vaikkapa Gibraltarilta, vai ovatko apinat oikeasti elelleet näillä kulmilla. Suurin osa apeista oli rauhallisia, mutta yksi nappasi ohikulkevan miehen housunlahkeesta kiinni aika vihaisena. Ilmeisesti kaveri ei ollut ymmärtänyt jättää tippiä.

Törmäsimme sukulaisiin

Keskustan lähellä oli muutamia ruokakatuja, joille ihmiset kokoontuivat iltaisin nauttimaan herkkuja. Seafoodia oli tietenkin tarjolla kohtuullisen paljon, kun tuo meri sattui olemaan ihan vieressä. Muutenkin ruoka oli oikein hyvää ja valinnanvaraa riitti. Näiden katuravintoloiden hintataso on suorastaan uskomaton. Vajaalla kymmenellä eurolla pari ihmistä syö vatsansa (liian) täyteen herkkuja ja vieläpä muutaman oluen kera. 

Illalla kaupungilla

Varsinainen rantaelämä jäi reissun aikana melko vähiin, mutta kävelimme ja istuskelimme useamman kerran keskustan lähellä olevalla rannalla. Siellä oli paljon ihmisiä sekä iltapäivisin myös musiikkia ja tanssia kiinalaiseen tapaan.

Tällä rannalla ei päässyt uimaan

Sanyassa näytti olevan kookospähkinöitä myynnissä jokaisen pikkukaupan edessä. Seurasimme myös yhtenä päivänä rannassa kuinka yrittelijäisyys kukoistaa sopivan tilaisuuden tullen. Pari kaveria käveli rantaan ja hetken kuluttua toinen kiipeili yhtäkkiä läheisen palmun latvaan. Hän irroitti siellä kookospähkinät ja laski ne köydellä alas. Toinen kaveri pisti rannalle kioskin pystyyn ja kauppasi tuoreet pähkinät kohdalle osuville asiakkaille. Hyvältähän se kookosmaito maistui kuumalla ilmalla, mutta eivät tainneet muistaakseni antaa ostoksista mitään kuittia...

Hankintareissu menossa

Nyt sitä saa ja on varmasti tuoretta

Makutestin tulos; jammiii

Hotellihuoneemme parvekkeelta oli mukava näköala merelle. Näkymään kuului myös upea Phoenix-hotelli vai mikä sitten olikaan. Hämärän tullessa hotellin seinät valaistiin todella hienolla led-valoshowlla. Seinille heijastui akvaario uivine kaloineen tai vuorollaan hedelmäpeli ja mustekalat. Sitä oli kiva seurata lämpimässä illassa kylmien juomien ja alakerran sushi-ravintolasta haettujen herkkujen kera. Kuten olemme ystävien kanssa joskus ehkä liiankin positiivisina todenneet; life could be worse.

Iltamaisema hotellin parvekkeelta

Kun kerran oltiin meren äärellä, niin pitihän sinne kunnon uimarannallekin päästä. Otimme yhtenä päivänä taksin alle ja suuntasimme kohti Yalong Bayta. Eihän meillä mitään tarkkaa tietoa ollut rannasta, mutta eiköhän sieltä jotain löytyisi. Rannalle oli matkaa keskustasta reilut parikymmentä kilometriä, ja se sujui nopeasti. Jäimme kyydistä, kun saavuimme paikkaan, jossa näytti olevan kovasti muitakin ihmisiä liikkeellä. Seurasimme ihmisvirtaa ja saavuimme rantaan. Eihän se mikään huippupaikka ollut, mutta vaaleaa hiekkaa, sininen meri ja muutama sata kiinalaista. Ilmeisesti kyseessä oli joku yleinen (=ilmainen) ranta, ja vieläpä kohtuullisen pieni kaistale. Mutta ei hätää, nurkan takaa löytyi suurempi alue. Piti vaan kahlata vedessä rakennuksen nurkan taakse, koska tuolle laajemmelle ranta-alueelle ei pääässyt muuta kautta. Rakennustöistä päätellen siihen olisi tulossa jonkin hotellin ranta. Se oli kuitenkin vielä nyt yleistä aluetta ja kiinalaiset hyödynsivät tilanteen. Oli varjojen ja tuolien vuokraajaa, vesiskootteriajelua, ja tietysti tarjolla myös ruokaa ja juomaa. Ei siis muuta kuin nauttimaan auringosta.  

Rannalla oli muitakin kuin me

Ei mikään Hawaiji, mutta ihan ok

Vuokrasimme varjot sekä tuolit ja asetuimme mukavalle paikkalle nauttimaan ihanasta päivästä. Ostimme tuoretta kalaa ja katkarapuja, ja ne grillattiin meille mukavien mausteiden kera. Mikäs siinä oli istuskellessa syöden meren antimia ja huuhtoa ne alas kylmällä oluella. Rannalla riitti touhua ja sää oli miellyttävä. Uimassakin toki käytiin, mutta vain pikaisesti, sillä veden lämpötila oli nippanappa alle parikymmentä astetta. 

Palvelu pelasi loistavasti

Kävelimme rantaa pitkin toisessa päässä olevalle niemelle. Sen takana olevalla lahdella näytti olevan parkissa muutamia laivaston aluksia. Niemenkärjen takana oli edessä rautalanka-aita, joka oli tosin hiukan kärsinyt. Vartiomies alkoi huutelemaan megafoniin jotakin, kun muutama kiinalainen käveli siihen suuntaan. Me päättelimme, että tässä kohtaa on ihan hyvä kääntyä takaisinpäin ja mennä vaikkapa tilaamaan kylmä olut.

Päivän kääntyessä kohti iltaa väki alkoi vähentyä ja mekin päätimme lähteä takaisin keskustaan. Kävelimme takaisin tuolle rakennuksen nurkalle, josta olimme tulleet tähän isommalle rannalle. Nousuvesi olikin edennyt jo sen verran pitkälle ja aallot voimakkaita, että hommaan piti oikein keskittyä. Meillä oli sentään vielä uikkarit päällä, mutta kaikki tavarat piti nostella mahdollisimman ylös ennenkuin lähdimme kahlaamaan nurkan ympäri toiselle rannalle. Selvisimme kuitenkin kahluusta ilman isompia ongelmia ja pääsimme vaihtamaan kuivat vaatteet päällemme.

Ilta lähenee

Lomapäivät kuluivat leppoisasti ja olihan tämä hiukan erilainen joulu. Ensimmäinen joulu muualla kuin Suomessa ja lisäksi vielä tällaisessa paikassa, jossa joulua ei vietetä. Tuntui hiukan oudolta, mutta ihan mukavastihan se meni.

Tuoretta kalaa tyrkyllä

Kalastuspaatti valmistumassa rannalla

Kuten aina, loma loppu ihan liian aikaisin. Oli aika pakata tavarat ja suunnistaa kohti lentokenttää. Lentomme oli (tietenkin) pari tuntia myöhässä, joten saimme viettää reippaasti aikaa lentokentällä. Lentokenttä ei ollut kovin iso, joten kiertelimme läpi kaikki paikat. Kentällä oli sellainen mielenkiintoinen juttu, että terminaalin odotustiloihin kuului myös aidattu ulkoalue. Olen nähnyt parvekkeita, mutten ole törmännyt missään lentokentällä tällaiseen. Paitsi kerran Neuvostoliitossa, mutta siellä ei ollutkaan kuin pelkästään ulkoalue. Ulkomaalaisille jopa oikein sadekatoksella suojattu. 

Lentokentän "ulkosali"

Kello näytti noin kahta yöllä, kun vihdoin nousimme lentokoneesta Shangain kentällä. Onneksi kuski päästeli reipasta vauhtia ja reilun tunnin kuluttua pääsimme kömpimään omaan sänkyyn. Matkailu avartaa ja joskus se saattaa myös väsyttää.

Teimme marraskuun keskivaiheilla kuuden hengen porukalla reissun Pekingiin. Yksi ystäväpariskuntamme saapui Suomesta meille kyläilemään ja samaan aikaan erään ystävämme äiti oli sopivasti käymässä täällä. Suunnittelimme tuota pitkää viikonloppua hyvissä ajoin ja pyysimme paikallista matkanjärjestäjää tekemään meille ehdotuksen matkaohjelmasta. Ehdotus oli niin mainio, että pyysimme häntä järjestämään ja varaamaan meille koko reissun matkoineen ja majoituksineen, sekä varaamaan meille myös paikallisen oppaan ja sekä kuljetukset.

Lähdimme matkaan yöjunalla noin kymmenen aikoihin torstai-iltana ja juna saapui Pekingiin kahdeksan jälkeen perjantaiaamuna. Matka meni ihan mukavasti jutustellessa ja tuli siinä hiukan torkuttuakin. Junassa oli neljän hengen hytit ja niiden sängytkin olivat melkein riittävän kokoisia eurooppalaisille.

Yöjunassa matka taittui mukavasti VR:n miehenkin mielestä

Tapasimme paikallisen oppaamme Jaden asemalla pienen odottelun jälkeen ja nautimme pikaruokalassa aamiaiseksi maukkaat nuudelikeitot. Viikonloppumme oli buukattu kohtuullisen täyteen tapahtumaa, joten pikkubussimme suunnisti aamupalan jälkeen kohti hotellia. Kävimme nopeasti kirjautumassa sisään, pikasuihkussa ja vaihtamassa vaatteet. Ja sitten reippaasti autoon ja kohti uusia seikkailuja.

Hotellin sisääntuloaula oli hiukan laajempi kuin suomalaisissa

Sään suhteen meillä kävi aivan uskomaton tuuri. Kiinalaiset työkaverini olivat muistutelleet moneen kertaan, että kannattaa hankkia niitä suusuojaimia. Pekingin ilmanlaatu on yleensä on huonoimpia koko Kiinassa, mutta tuona viikonloppuna ilma oli lähes yhtä puhdasta kuin Suomessa. Aurinko paistoi kirkkaasti siniseltä taivaalta, mutta uudet untuvatakit olivat tarpeen. Yöllä oli hiukan pakkasta ja päivällä aika tuulista, mutta eihän se suomalaista haittaa.

Ensimmäinen vierailukohteemme oli Taivaallisen Rauhan aukio, jossa tuntui olevan kovasti ihmisiä liikkeellä heti aamupäivällä. Muutamaa viikkoa aiemmin aukiolla tapahtunut selkkaus näkyi turvatoimissa, ja vartijoita tuntui olevan joka puolella. Muutamien ihmisten kantamuksia tutkittiin, mutta muuten näytti olevan kohtuullisen rauhallista. Aukio sinänsä näytti vaikuttavan kokoiselta. Voi vain kuvitella miltä se näyttää silloin, kun sinne on kokoontunut torin täydeltä ihmisiä. Aukiolle mahtuu todennäköisesti kerralla jonkin suomalaisen pikkukylän, kuten vaikkapa Helsingin asukkaat.

Pieni pala Taivaallisen Rauhan aukiota

Retkueemme pirteänä ja valmiina valloittamaan Pekingin

Toinen kohteemme löytyi aivan Taivaallisen Rauhan aukion vierestä. Kielletty Kaupunki sijaitsee nimittäin aivan kadun toisella puolella. Tavalliset ihmiset eivät päässeet Kiellettyyn Kaupunkiin muutamien satojen vuosien ajan ja alue oli vain keisarin, hänen ylimpien virkamiestensä sekä tietenkin tarvittavan palvelusväen käytössä. Alue on valtavan kokoinen, kuten niin moni muukin asia täällä. Muistaakseni sisääntuloportilta on yli kahden kilometrin matka alueen toiseen päähän.

Meidän lisäksemme muutama muukin halusi tutustua Kiellettyyn Kaupunkiin

Tuntui hullulta kävellä noiden valtavien rakennusten läpi ja huomata, että takaa paljastuu aina vaan uusi muutaman jalkapallokentän kokoinen aukio. Rakennuksia on entisöity paljon viime vuosien aikana ja niissä on todella paljon hienoja yksityiskohtia, kuten kaikissa vanhoissa kiinalaisissa rakennuksissa. Nämä rakennukset on tosin aikanaan rakennettu ainoastaan yhtä ihmistä, eli hallitsijaa varten. No, ehkä myös hänen perhettään varten.

Pihapiirin kartta

Tähänkin mahtuisi muutama pallokenttä

Näitä räystäitä on keisarin kelvannut katsella

Aluella oli katsottavaa paljon enemmän kuin oma tajunta ehti sulatella. Upeiden rakennusten lisäksi riitti patsaita ja kaikenlaisia koristeellisia esineitä. Esineiden mittakaava oli hiukan toisenlainen kuin mihin on nykymaailmassa tottunut. Ehkä muutaman sadan metrin pituisella aukiolla pitää olla vähän kookkaampia koristeita kuin punaisen mummonmökin pienellä pihamaalla.

Leijona pitää tietenkin olla joka portinpielessä

Tämä puu oli kuulemma paljon, paljon vanhempi kuin me kaikki yhteensä

Miten olisi taksi?

Seuraavaksi hyppäsimme pikkubussiin ja suuntasimme kohti Hutongin aluetta. Se on Pekingin keskustan lähellä oleva alue, jonka vanhat matalat rakennukset on pyritty säilyttämään ja kunnostamaan. Tarkoituksenamme oli ajella alueen ympäri riksalla, käydä lounaalla oppaamme tuttavien kotona sekä tutustua paikalliseen pihapiiriin.

Pihapiiriä Hutongissa

Kävelimme pieniä kujia pitkin muutaman korttelin verran ja astuimme sisään pieneen taloon. Meidät otettiin iloisesti vastaan ja ohjattiin keittiön läpi olohuoneeseen. Talon emätnä hääri keittiössä ja viimeisteli lounastamme. Isäntä kaateli kuppeihimme teetä ja tarjoili jääkaapista olutta. Aamupäivän kävely oli tehnyt tehtävänsä ja odotimme nälkäisinä pöydän ympärillä. Hetken kuluttua pöytä täyttyi monenlaisista arkisista herkuista ja olihan joukossa jopa lihapullia. Maku oli tosin hiukan erilainen kuin mummon pullissa. 

Herkut valmistuvat keittiössä oppaamme Jaden seuratessa

Riisiä, kasviksia, lihapullia ja hapaimeläkanaa ensin alkuun. Nam!

Syötyämme vatsamme täyteen alkaa tuntua, ettei jaksaisi lähteä heti kävelemään. Onneksi seuraava ohjelmanumero on riksa-ajelu Hutongin kujilla. Kävelemme lounaspaikastamme takaisin riksa-asemalle ja Jade hoitaa meille riksat alle. Ensin pitää tietenkin ottaa pakolliset valokuvat ja sitten lähdetään kilvan liikkeelle.

Turistit sekä Mr. Ri Xa työasussaan

Hutongin alue näytti todella mukavalta ja sinne olisi hienoa päästä kesällä. Siellä on paljon ravintoloita sekä kahviloita, ja ympäristö on todella kaunis. Ei uskoisi, että olemme lähellä älyttömän suuren kaupungin keskustaa. Oikein viihtyisän ja miellyttävän tuntuinen paikka.

Ravintoloita, pieniä kujia ja rauhallista elämänmenoa

Alueella on myös muutama pieni järvi ja niiden välillä virtaava kanaali

Perjantaille oli varattu paljon ohjelmaa, koska yritimme käydä mahdollsimman monta kohdetta heti ensimmäisenä päivänä. Seuraava kohteemme oli temppeli nimeltään Lama Temple. Viehättävän rauhallinen paikka, vaikkakin hyvin samanlainen kuin muut aiemmin näkemämme temppelit. Kauneinta oli ehkä temppeliin vievä kuja, jonka molemmin puolin kasvoi gingko-puita eli suomeksi neidonhiuspuita. Ne hohtivat kullankeltaisina ilta-auringon laskiessa pikkuhiljaa.

Neidonhiuspuita

Tämän patsaan rinnalla ihmiset näyttävät kovin pieniltä

Temppeliä ulkopuolelta

Perjantai alkoi kääntyä nopeasti iltaan ja ajelimme seuraavaksi katsomaan Pekingin olympialaisten tapahtumapaikkoja. Kävimme vain kävelemässä alueella ja katselemassa olympia- sekä uimastadionia ulkopuolelta. Vaikuttavan näköisiä rakennelmia molemmat.

Olympiastadion

Uintistadion

Pimeys alkoi laskeutumaan kaupungin ylle ja meidän oli aika suunnata illalliselle. Illallinen nautittiin aika raukeissa tunnelmissa, koska edellinen junassa vietetty yö alkoi painamaan. Ja olihan takana uusia kokemuksia ihan riittävästi yhdelle päivälle... Illallisen jälkeen matkasimme hotellille ja koko porukka painui väsyneenä pehkuihin muutaman yömyssyn jälkeen.

Aamu koitti jälleen kirkkaana ja aamupala maistui mukavalle hyvin nukutun yön jälkeen. Nyt olisi se suuri päivä, sillä lauantaina oli tarkoitus suunnistaa Kiinanmuurille. Kuten vanha kiinalainen sananlaskukin sanoo; se ei ole mikään mies, joka ei ole käynyt Kiinanmuurilla. Näin totesivat kiinalaiset työkaverini, ja tunnustivat samalla hiukan kateellisina, etteivät ole itse vielä käyneet muurilla. Kiinanmuuri oli meidän Pekingin matkamme tärkein kohde, koska jokainen on pikkupojasta tai -tytöstä asti kuullut siitä ja nähnyt kuvia, mutta nyt olisi ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kokemaan se itse paikan päällä.

Ajelimme tunnin verran kaupungista ja saavuimme paikkaan, josta olisi helppo päästä ylös muurille. Kavuttuamme hetken aikaa parkkipaikalta ylöspäin meinasi tosin tulla eteen pieni ongelma. Kun tajusimme, että ylös pääsee ainoastaan kabiinihissillä, niin Minnalle iski paniikki. Muutama vuosi sitten Gibraltarilla meillä jäi tekemättä matka huipulle, koska Minna ei pystynyt tulemaan samantyyppiseen hissiin. Halu päästä ylös muurille oli nyt niin suuri, että se voitti pelon astua hissiin. Istuimme kaikki kuusi samassa kabiinissa ja matkasimme ylöspäin. En ole itsekään mikään korkeiden paikkojen huimapää, joten kyllähän se nousu tuntui vatsanpohjassani. Tuntui aika hurjalta katsella hytistä taakse ja huomata kuinka korkealle olimme nousemassa. Pääsimme ihan turvallisesti ylös ja Minnakin pystyi taas hengittämään.

Kabiinilla rinnettä ylös

Poistuimme kabiinista ja nousimme muutamat portaat ylös muurin laelle. Olihan se kerrassaan uskomaton fiilis katsoa ympärilleen ja tajuta, että nyt sitä ollaan ihan oikeasti Kiinanmuurilla. Menihän siinä muutama hetki ennenkuin asia meni tajuntaan. Yksi niistä "kerran elämässä" asioista oli sillä hetkellä toteutunut ja tunne oli aivan huumaava. Maisemat olivat upeita ja täytyy olla todella onnellinen, että sää suosi meitä. Muutama tuttu on puhunut, että huonolla sumuisella säällä muurilta ei näe kuin ehkä kymmenen metrin päähän.

Ylhäältä avautuivat uskomattomat maisemat

Hei, me ollaan nyt Kiinanmuurilla!

Meillä oli aikaa olla muurilla vain pari tuntia ja jälkeenpäin se aika tuntui liian lyhyeltä. Jalat olivat tosin aika puhki, kun olimme kiivenneet melkein tunnin verran muuria ja palanneet takaisin lähtöpaikkaamme. Alkumatkasta toppatakki ja sen alla oleva fleecepusero tuntuivat sopivan lämpöisiltä, mutta hetken kiipeämisen jälkeen alkoi hiki valua selkää pitkin. Oli pakko vähentää vaatetusta, koska ylämäki vaan jatkui ja jatkui. Viimeinen nousemamme osuus piti mennä melkein neliveto päällä, koska portaat olivat niin jyrkät. Ja laskeutuminen oli melkein vielä hankalampaa...  Mutta silti siellä muurilla olisi halunnut viettää aikaa pidempäänkin.

Birgitalta ja Pekalta saamamme Suomipipot olivat myös tässä reissussa tarpeen. Sen verran kylmä tuuli muurilla puhalsi paikoitellen. Ja yllättävän moni vastaantulijoista tunnisti Suomen lipun ;-)

Matka jatkuu edelleen vaan ylöspäin

Pienet suomalaiset suurella Kiinanmuurilla

On se vaan valtava luomus

Palasimme lopulta kabiinihissillä alas, mutta hymy ei haihtunut vielä pitkään aikaan kenenkään kasvoilta. Fyysinen väsymys ei paljon painanut sillä hetkellä, mutta nälkä alkoi taas vaivata matkalaisia. Onneksi lounaspaikkamme oli aivan lähellä ja ruokailu sujui hartaissa tunnelmissa. Vähän väliä joku muisti mainita, että hei, me oltiin just ihan oikeasti Kiinanmuurilla.

Lounaan jälkeen suuntasimme hetkeksi arkisempien asioiden, eli shoppailun maailmaan. Vierailimme yhdessä monista Pekingin markkinapaikoista, josta löytyi kaikkea vaatteista elektroniikkaa. Ja kaikki varmasti ihan aitoja merkkituotteita... Eipä sieltä kovin paljon tarttunut matkaan, mutta yksi kameran objektiivi sentään. Oli pakko ostaa, kun sai halvalla. Alla heti muutama otos uudella objektiivilla.

Kiinalaista kaupunkiarkkitehtuuria

Ilta saapuu taas kaupunkiin

Seuraavaksi mentiin syömään, taas... Olihan lounaasta toki kulunut jo useampi tunti. Tällä kertaa meille tarjottiin muun muassa sitä kuuluisaa Pekingin ankkaa. Ruoka oli oikein hyvää, mutta Pekingin ankka ei sinällään ollut mitenkään ihmeellisen makuista. Ehkä me pidämme sen verran mausteisemmasta ruoasta, ettei se ylittänyt uutiskynnystä.

Kokkipojat veitsineen Pekingin ankkojen kimpussa

Kiinalainen "valkoviini", baijiu

Illalliselle oli hankittu myös kiinalaista valkoviiniä, eli paikallista pontikkaa. Sen haju on ihan hirveä, melkein kuin denaturoidun spriin, mutta onneksi maku on vielä kamalampi. Prosentit vaihtelevat eri merkeissä 35 ja 80 välillä ja hintaa kertyy parin desin pullolle perustavaraa ehkä muutaman euron verran. Kiinassahan on se hyvä puoli, että ravintolaan saa viedä mukanaan omat kirkkaat viinat. Ei taitaisi mennä Suomessa koskaan läpi...

Tarjoilija opastaa meitä Pekingin ankan kokoamisessa

Hyvän illallisen ja valkoviinin jälkeen tälle illalle oli jäljellä vielä yksi ohjelmanumero. Menimme nimittäin seuraamaan kuuluisan kungfuteatterin esitystä. Tämä ryhmä on esiintynyt satoja kertoja ympäri maailmaa, joten ovat todella taitavia veikkoja. Noin tunnin kestäneen esityksen aikana ei käynyt aika kertaakaan pitkäksi. Sen verran oli lavalla vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Uskomatonta kehon hallintaa, joka syntyy vain vuosien harjoittelun tuloksena. Lähes kaikki tämän ryhmän jäsenet ovat munkkeja, jotka harjoittelevat kungfua päivittäin. Ja esityksen takana oli tietysti taas hieno kiinalainen tarina, jossa pieni poika joutuu luostariin ja kehittyy lopulta vaikeuksien kautta parhaaksi kungfun taitajaksi. Tai jotakin sinne suuntaan ja loppu hyvin, kaikki hyvin.

Showtime

Yksi tarinan pääosan esittäjistä

Kungfu-shown jälkeen oli taas aika palata hotellille, jotta jaksamme nousta aikaisin aamulla. Oppaamme Jade oli tosin hiukan flunssainen ja oli lähtenyt ennen esitystä kotiinsa lepäämään. Aamulla hän tuli kuitenkin reippaana hotellille ja veti koko sunnuntaipäivän ohjelman läpi oikein hienosti flunssasta huolimatta. Aikamoinen nuori nainen, jolla pysyi homma hallussa koko ajan.

Sunnuntaiaamuna kirjauduimme ulos hotellista ja ensimmäinen kohteemme oli Summer Palace. Se on ollut aikoinaan keisarin kesäpalatsi, jossa hän on asunut kesät. Nyt se on hieno puistoalue, jossa kiinalaiset viettävät aikaansa. Siellä oli sunnuntaiaamuna todella paljon väkeä. Osa oli puistossa vain kävelyllä, osa harrasti innokkaasti yhteislaulua ja näimme tottakai myös muutamia kiinalaisia tekemässä sunnuntaiaamun taiji-harjoituksiaan. Tosi hieno paikka ja oikein mukavia ihmisiä. Yhteislaululavan läheisyydessä saimme heti muutamia uusia ystäviä, ja valokuvia piti tietysti ottaa puolin ja toisin ;-) Laitoin tuonne videolinkkeihin yhden pätkän yhteislaulusta. Se oli todella tarttuvaa ja muistutti hiukan ehkä gosbelia. Tällainen tapahtuma olisi hieno juttu Suomessakin mutta ilman mitään Mikko Alataloa, pliis...

Wo pengyou (ystäväni)

Puistossa on myös Kiinan pisin koristeltu katettu käytävä tai corridor, mikä sitten onkaan. Pituutta sillä on noin 700 metriä. Kaiken kaikkiaan paikasta jäi oikein mukava fiilis, koska ihmiset tuntuvat viihtyvän siellä. Keisarilla on ollut kiva kesäpaikka.

Corridor

Kesäpalatsi on järven rannalla, tietenkin

Tällä laivalla ei paljon seilata

Viikonloppureissumme viimeinen tutustumiskohteemme oli Temple of Heaven. Siellä on hieno temppeli, mutta se on myös sellainen puisto, jossa tavalliset kiinalaiset viettävät vapaa-aikaansa pelaten, soittaen, tanssien tai ihan muuten vaan. Puiston portilla oli hieno kieltomerkki, josta Suomessakin voisi ottaa mallia.

Ei rynnäkkökivääreitä puistoon kiitos

Jää nyt vielä pelaamaan

Jäin matkalla hetkeksi potkimaan paikallisten kavereiden kanssa jalkasulkaa, tai miksi sitä sitten kutsutaankaan. Jokainen saa täällä kavereita, jos vaan itse haluaa. Kiinalaiset ovat tosi välittömiä ja ottavat heti muut mukaan harrastuksiinsa. Valitettavasti tällä kertaa oli liian kiire ja pelaaminen jäi lyhyeen.

Temple of Heaven

Tämä paikka on myös todella suosittu hääparien keskuudessa ja nytkin siellä oli monia pareja kuvattavana. Vähän kävi sääliksi nuoria tyttöjä, jotka värjöttelivät kevyissä juhlamekoissaan, kun me painelimme toppatakit niskassa.

Täällä hääkuvien pitää olla taiteellisia

Musikantit vauhdissa

Päivätanssit menossa ja väkeä riittää

Kaikki kohteet oli nyt käyty ja oli aika nauttia sunnuntailounas. Täytyy sanoa, että olemme käyneet täällä aika monessa älämölö-ravintolassa, mutta tämä paikka vei kyllä voiton kaikista. Laitan videonpätkän tuonne linkkeihin, niin voitte itse kuunnella. Möykkä oli sen tasoista, ettei sen yli meinannut kuulla omaa ääntänsä. Ruoka oli todella hyvää ja menihän siinä muutama olutkin...

Taas on syöty

Ruokailun jälkeen ajelimme kohti rautatieasemaa, sillä junan lähtöön oli pari tuntia aikaa. Hyvästelimme Jaden ja kuskin sekä kiittelimme hienosta viikonlopusta.

Ei junasta tulla enää takaisin laiturille

Asemalla vietimme jonkun aikaa odotushallissa, jossa väkeä riitti. Asema on kai Kiinan suurin rautatieasema ja sen kyllä huomasi. Lopulta oli aika siirtyä junaan ja lähteä kotimatkalle. VR:n miehen piti tietysti lähteä vielä ottamaan pari kuvaa junista, mutta laiturilla seisovan henkilökunnan edustajalle se ei tuntunut sopivan. Heti alkoi kädet heilumaan, että äkkiä takaisin junaan. Eikä valokuvan ottaminenkaan auttanut asiaa..., joten palasimme junaan ja valmistauduimme viiden tunnin istumiseen.

Kotia kohti

Cowboyt ratsastavat auringonlaskuun, mutta me matkaamme junalla kohti etelää ja Suzhouta. Vauhdikas ja tapahtumarikas viikonloppu on takana. Kiinanmuuri näkyy kirkkaana mielessä vieläkin...

Teimme pienen ryhmämatkan Nanjingiin hiukan lokakuun puolenvälin jälkeen. Eli juttujen kirjoittaminen laahaa edelleen pahasti jälkijunassa, kun tässä on ollut kaikenlaista muuta aktiviteettia... Nanjing on hiukan suurempi kaupunki ja sijaitsee noin 250 kilometriä pohjoiseen Suzhousta. Se on ollut myös Kiinan pääkaupunki jossain vaiheessa, koska se sijaitsee strategisesti tärkeässä paikassa. Pyyhkäisimme sinne junalla lauantaiaamuna, eikä matkaan kulunut kuin reilu tunti. Sää oli tuohon aikaan vielä mukavan kesäinen, joten otimme mukaan vain repullisen tavaraa. Meidän lisäksemme matkaan lähti yksi ystävämme, hänen tuttavapariskuntansa, joka oli käymässä Suomesta sekä yksi hänen työkaverinsa.

Perille päästyämme lähdimme suunnistamaan metrolla kohti hotelliamme, koska päätimme jättää reput sinne. Ystävämme oli varannut meille kaikille hotellihuoneet etukäteen. Löysimme kyllä helposti oikean kadun, mutta oikeaa hotellia ei vaan näkynyt missään. Jatkoimme katua eteenpäin ja päätimme kysyä neuvoa seuraavan hotellin ovimieheltä. Hän sanoi meidän tulleen juuri tulleet hotellimme ohi, joten käännyimme takaisinpäin. Hetken haahuilun jälkeen astuimme yhdesä ovesta sisään, vaikka ulkopuolella ei näkynyt minkäänlaista kylttiä. Sisällä oli kyllä jonkinlainen aula ja muutama ihminen istumassa siellä. Aulassakaan ei näkynyt mitään lappusia, joten hyppäsimme hissiin ja kävimme kurkkaamassa muutamaan eri kerrokseen löytämättä mitään respaan viittaavaa. Palasimme takaisin aulaan ja saimme yhden miehen ymmärtämään sen verran, että hän lähti ohjaamaan meitä. Ensin hissiin ja sitten koko porukka 14. kerrokseen. Sieltä löytyi pieni toimistohuone, joka näytti entiseltä hotellihuoneelta. Jouduimme odottelemaan jonkin aikaa, koska respan nuori tyttönen yritti samaan aikaan tsekata muutamaa ihmistä ulos, vastailla puhelimeen ja selvitellä meidän huoneitamme. Lopulta homma lähti etenemään ja saimme kaikille ovikortit. Huoneemme olivat eri kerroksissa, joten sovimme tapaavamme hetken kuluttua alhaalla. No..., se hetkinen venyi hiukan pienen säätämisen vuoksi. Yksi kaveri joutui käymään pariin eri kertaan respassa ovikorttinsa kanssa ennenkuin hänen huoneensa ovi suostui avautumaan. Toinen kaveri kävi myös pari kertaa respassa ja lopulta joutui vaihtamaan koko huonetta, kun ovikortti ei vain suostunut toimimaan. Me muut olimme tyytyväisiä, kun pääsimme huoneisiimme. Toisen pariskunnan huone oli tosin jäänyt siivoamatta, kun siivoja oli telonut kätensä. Meidän huoneessamme vedeltiin vielä rätillä lattiaa puhtaaksi, kun me pääsimme sinne. Lopulta kaikki oli järjestyksessä ja siirryimme lounaalle lähistöltä löytyneeseen mukavaan ravintolaan. Ja ruokailun jälkeen lähdimme etukäteen suunnitellulle turistikiertueelle ympäri kaupunkia.

Kiinassa riittää talentteja

Päätimme käydä ensin sotamuseossa, koska sinne oli jonkin verran matkaa ja museo menisi kiinni viiden aikoihin. Taas suunnattiin metroon ja siellä olikin ruuhkaa ihan kohtuullisesti. Huomasi, että oltiin huomattavasti isommassa kaupungissa, jossa ihmiset käyttävät metroa enemmän kuin täällä. Metroon mennessä piti oikein keskittyä, että porukkamme pysyi kasassa.

Nanjingin keskustaa

Kaupungilla liikkuessa huomasi myös sen, että Nanjing on vanhempi kaupunki. Siellä ei ollut rakennustyömaita läheskään niin paljon kuin täällä, ja se on kaupunkina jollain tavoin valmiimpi.

Metrolla oli helppo kulkea ja lähin asema olikin aivan sotamuseon nurkalla. Museon porteilla oli vielä melkoinen jono, vaikka kello olikin jo yli kolme. Tämä on ilmeisen suosittu kohde kiinalaisten keskuudessa. Porttien läheisyydessä oli jo ensimmäisiä patsaita tai veistoksia, jotka olivat todella karun ja koskettavan näköisiä. Tämä museohan kertoo pääasiassa japanilaisten hyökkäyksestä Nanjingiin ja muutenkin japanilaisten hirmutöistä Kiinassa ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikoihin. Japanilaiset ovat kuulemma halunneet pyytää tuonaikaisia tekojaan moneen kertaan anteeksi, mutta kiinalaiset eivät halua antaa anteeksi ja unohtaa näitä asioita. Päinvastoin; työkaverit puhuivat, että lapsille opetetaan jo hyvin aikaisin koulussa mitä japanilaiset ovat tehneet aikoinaan kiinalaisille. Tämän valossa voi hyvin ymmärtää sen, kuinka Kiina ja Japani kiistelevät juuri tälläkin hetkellä jostain mitättömistä saarista keskenään. 

Sotamuseon veistokset koskettivat

Sotamuseo oli tehty tosi taitavasti, mutta kyllä siellä tuli aika painostava olo. Museon oli sisältä hyvin hämärä ja siellä oli paljon valokuvia, sodanaikaisia esineitä, filmejä ja monenlaista rekvisiittaa. Ei mikään lasten paikka minun mielestäni, mutta kiinalaiset perheet olivat tottakai toista mieltä. Voin kuvitella, että Suomessa saisi aikaan hyvin samanlaisen museon Suomen ja Neuvostoliiton kahnauksista.

Silkkimuseon sisäänkäynti

Sotamuseon jälkeen kävimme pikaisesti viereisessä silkkimuseossa, jossa Minna oli käynyt alkukesästä. Tällä kertaa siellä olikin jotkut Norja-Kiina kulttuuriviikot, joten kävelimme vain nopeasti museon läpi. Olihan siellä näytillä monenlaista hieno silkkiä, eikä onneksi yhtään norjalaisvillapaitoja.

Oli taas aika sulloutua metroon ja palata keskikaupungille. Tällä kertaa piti ihan oikeasti sulloutua, sillä olimme ilmeisesti liikkeellä ruuhka-aikaan. Päästyämme alas laiturille emme mahtuneet ensimmäiseen metrojunaan, vaan jouduimme odottamaan seuraavaa. Meidän oli myös vaihdettava matkalla kertaalleen metrolinjaa ja silloin emme enää päässeet kaikki samaan junaan. Mutta eipä hätää, kyllähän nuo kännykät toimivat ja saimme ryhmän kasaan.

Metroon piti oikein jonottaa

Kiertelimme jonkin aikaa kaupungin keskustassa ja nälkäkin alkoi taas ahdistelemaan. Ruokapaikan löytäminen ei ollutkaan ihan niin helppo nakki, kuin olimme ajatelleet. Kuljimme yhden kartan ja parin navigaattorin voimin, muttemme silti olleet koko aikaa ihan varmoja sijainnistamme. Kyllähän niitä ravintoloita lopulta näkyi, mutta suurin osa alkoi olla jo täynnä. Kiinalaisethan syövät illalla aina kello kuuden aikaan.

Iltaruuhkan aikaan

Löysimme myös ruokakadun, jolla oli kymmeniä kojuja ja varmaan useampia satoja kiinalaisia. Herkkua oli tietysti tarjolla jos jonkinlaista. Nälkä oli jo sen verran kova, että pakkohan minun oli siitä jotain piirakkaa ottaa tai mitä lie olikaan. Elämä alkoi taas hymyilemään, eikä ollut ihan niin kiire ruokapaikan suhteen, ainakaan minulla.

Ruokakadulla riitti ihmisiä sekä syötävää

Kävelimme vielä vähän aikaa ja katselimme mistä löytyisi sopiva paikallinen ravintola. Arvoimme lopulta summamutikassa yhden ravintolan, joka näkyi olevan kadun toisella puolella talon toisessa kerroksessa. Sisäänkäyntikin löytyi melko helposti, joten nälkäinen ryhmämme suunnisti innokkaasti kohti pöytää. Aloimme totuttuun tapaamme tilailemaan ruokalistalta kaikkea mikä näytti kuvissa hyvältä. Kaikesta ei oltu aivan varmoja mitä ne annokset sisältäisivät, mutta eihän sillä ole niin väliä. Kaikki on tarkoitettu syötäväksi. Paikka alkoi täyttyä melko nopeasti ja me taisimme olla illan ainoat länsimaalaiset. Kiinalaiseen tapaan myös meteli alkoi vähitellen kasvaa ja tupakansavu nousta. Saimme juomat pöytään ja tarjoilija alkoi kantamaan meille aika nopeasti myös ensimmäisiä ruoka-annoksia. Katselin samalla, että onpahan joku tilannut ison vadillisen, kun tarjoilija kantoi sitä käsissään. Yhtäkkiä huomasin, että sehän tuodaan meidän pöytäämme. Emmehän me tilanneet mitään tuollaista! Mutta tarjoilija on varma asiasta ja asettelee vadin keskelle pöytäämme. Vadilla olevassa annoksessa on myös hienosti lehmänsarvi pystyssä, ilmeisesti vain koristeena. Hetken ihmeteltyämme totesimme, että annos näytti kyllä hiukan erilaiselta menussa, mutta oli siinä kieltämättä jotain samaakin. Ei siis muuta kuin maistelemaan tätäkin herkkua. Maisteltiin ja mietittiin siinä porukalla, että mitähän lihaa siinä oikein on. Maku oli ihan hyvä, mutta rakenne oli jotenkin erikoinen. Joku huomasi lopulta lihaa ottaessaan, että täältähän tulee muuten hampaat näkyviin. Tosiaan..., siellä lihakasan alla oli hammasrivi odottamassa. Eli olimme pistelleet lehmän poskilihoja innolla poskeemme. Herkimmiltä taisi loppua tämän annoksen maistelu siihen paikkaan, mutta me muut jatkoimme. Ihan hyvää lihaahan se oli.

Ruoka irvisteli meille

Kaikki saivat vatsansa täyteen ja olo oli oikein mukava. Lähtiessämme viereisen pöydän kiinalaiset miehet alkoivat vielä kyselemään meiltä jotakin, josta ei meinattu ensin ymmärtää yhtään mitään. Tivasivat moneen kertaan samaa asiaa, mutta meikäläisen kielitaito ei vaan riittänyt ymmärtämään mistä oikein oli kyse. Yksi kiinalaisista osasi muutaman sanan englantia, ja lopulta ymmärsimme kiinnostuksen kohteena olevan meidän ikämme. Ehkä kiinalaiset olivat lyöneet asiasta vetoa. He arvailevat länsimaalaisten ikää, kuten mekin arvailemme heidän ikäänsä. Osasimme sentään kertoa ikämme kiinaksi ja selvisi, että kysyjä oli suurin piirtein samaa ikää. Siinä sitten kehuttiin vuoroon toisiamme ja me lähdimme jatkamaan matkaa.

Seuraavana olikin vuorossa kanaaliristeily. Jouduimme jonottamaan jonkin aikaa satamassa veneeseen pääsyä, mutta risteily oli kyllä sen arvoista. Pimeät kanaalit, ja niiden varrella oli hienosti valaistuja paikkoja sekä muutamia musiikkiesityksiä. Mikäpä siinä oli risteillessä ja ihaillessa, kun vatsakin oli täynnä hyvää poskilihaa.

Iltaristeilyllä Nanjingin kanaaleissa

Risteilyn jälkeen kiertelimme hetken keskustan myyntikojuja ja sitten lähdimme kävelemään kohti hotellia. Hotellin vierellä oli blue frog-ravintola tai oikeastaan baari, jossa kävimme vielä nauttimassa yömyssyt ennen hotelliinmenoa. Väsymys alkoi painaa ja aamulla olisi tarkoitus jatkaa nähtävyyksien kiertämistä.

Loistava liikeidea; pullaa ja rintsikoita

Ostimme vielä vettä ja muutaman oluen läheisestä katukioskista ja sitten lähdimme kohti hotellihuonetta. Huoneemme ovella huomasimme, että ovikorttimme ei enää toiminutkaan, yllättäen... Ei muuta kuin ylös respaan valittamaan asiasta. Tytöt ohjelmoivat korttimme uudelleen ja palasimme tyytyväisinä huoneemme ovelle. Tällä kertaa huoneen ovi aukesi kortilla, ja huomasimme, että huoneessamme olikin valot päällä. Televisio oli myös päällä ja avoimesta kylppärin ovesta näkyi eteiseen, että nuori kiinalainen kaveri seisoi siellä kusella. Hän ei hätkähtänyt yhtään, vaan jatkoi toimituksensa loppuun, tuli eteiseen ja sanoi meille hello. Me olimme tottakai ihmeissämme, että miten hän voi olla meidän huoneessamme. Kaveri kysyi huonenumeroamme ja vastattuamme sanoi, että hänellä on ihan sama numero. Olimme hiukan hölmistyneitä, mutta ajattelimme, että me voimme ottaa toisen huoneen, jos sellainen on vaan tarjolla. Meillä ei ollut huoneessa kuin reppu, joka sekin oli ollut kaapissa. Kiinalaisella kaverilla oli myös ainoastaan reppu ja läppäri, joten hän ei ollut huomannut kaapissa ollutta reppuamme. Pyysimme hänet mukaan respaan selvittämään asiaa, koska tytöt eivät olleet puhuneet kovin hyvää englantia. Siinä sitten lampsittiin taas porukalla kohti respaa ja alettiin selvittämään asiaa. Ilmeisesti hotellin kirjanpito ei ollut ihan kohdallaan meidän porukkamme osalta, koska homma tuntui vaikealta. Juttelimme kiinalaisen kaverin kanssa niitä näitä siinä odotellessa. Hän osasi todella hyvin englantia ja oli vain käymässä Nanjingissa. Seuraavaksi meille ehdotettiin, että teidän ryhmällänne on käytössä yksi huone, joka on vapaa ja voisimme ottaa sen. Minna muisti kuitenkin, että eikö juuri tuo huone ole meidän kaverillamme. Kilautin ja varmistin asian. Ilmoitin ettei se huone käy meille, koska siellä on jo yksi meidän porukastamme. Alkoi uusi säätäminen ja ihmettely. Lopulta toinen tytöistä lähti katsomaan jotain huonetta. Hän palasi hetken kuluttua ja ilmoitti meille uuden huonenumeron. Selvä homma. Kiitimme kiinalaista kaveria avusta ja lähdimme kokeilemaan onneamme. Tällä kertaa ovi avautui, eikä huoneessa ollut ketään ylimääräisiä henkilöitä. Siispä oli aika mennä suihkuun ja sen jälkeen kömpiä peiton alle. Päivä oli vihdoinkin pulkassa.

Hotellissamme ei ollut tarjolla aamupalaa, joten olimme sopineet kokoontuvamme aamulla respaan yhdeksältä. Istuimme siellä odottelemassa toista pariskuntaa ja kertasimme yöllistä episodiamme huoneen kanssa. Mutta kuten ostosteeveessäkin, niin eipä tässä vielä kaikki... Kaverimme puhelin soi ja toisen pariskunnan mies soittaa, etteivät he saa huoneensa ovea auki, eivätkä siis pääse ulos sieltä. Kaverimme nappasi toista resan tytöistä kädestä ja lähti viemään häntä kohti pariskunnan huonetta. Hetken kuluttua huoltomies ryntäsi respaan, kauhoi työkaluja mukaansa ja hölkkäsi ulos. Eihän siinä mennyt viittä minuuttiakaan, kun ryhmämme oli taas onnellisesti kasassa ja pääsimme tsekkaamaan itsemme ulos. Minna totesi tässä vaiheessa, ettei sitä hotellin käyntikorttia kannata ehkä sittenkään ottaa mukaan. Sanoin, että kannattaahan se ottaa mukaan. Ettei vaan erehdytä tulemaan toista kertaa ja voimme varoittaa muitakin. Lähtiessä toinen respan tytöistä totesi meille vielä iloisesti, että see you next time! Meinasin revetä heti nauramaan.

Olimme jo edellisiltana pistäneet merkille lähellä olevan ravintolan, jossa oli tarjolla aamiaisbuffet. Istuimme pitkään pöytään ja tilasimme mahtavat aamiaisannokset, joihin kuului kahvia niin paljon kuin sielu sietää. Ja aika paljonhan me siedettiinkin... Ainoa harmittamaan jäänyt asia oli, että tilaamani cowboy-aamiainen ei ollutkaan ihan niin suuri kuin menu antoi ymmärtää. Tosin, söin lähes puolet Minnan aamiaisesta siihen lisäksi...

Kaikki pääsivät lopulta aamupalalle

Sunnuntain ohjelmaamme kuului käynti Uuden Kiinan perustajan Sun Jat Senin mausoleumilla. Sinne oli matkaa jonkin verran kaupungin keskustasta, mutta metrolla se taittui mukavasti. Metroasemalta otimme loppumatkalle kuljetuksen sähköautolla, jota nuori tyttö ajelikin aika hurjaan kiinalaiseen tyyliin. Tämäkin paikka tuntui olevan kovasti kiinalaisten suosiossa. Mukavahan se on tietysti lähteä ulos retkeilemään niin aurinkoisella säällä. Mausoleumi on sijoitettu suuren kukkulan laelle ja sinne pitää nousta muutama sata porrasta. Hiki alkoi puskea pintaan, ennenkuin olimme huipulla.

Lepotauko ennen kiipeämisurakkaa

Ylhäältä oli todella upeat näkymät joka suuntaan. Ei yhtään hullumpi paikka, vaikken varsinaisesti näistä suurmiehistä perustakaan. Tulihan nähtyä ja hiukan kiipeiltyä samalla. Maisemat olivat vaivan arvoisia.

Huipulla

Suurmies itse

Täditkin olivat lähteneet katsomaan Sunia

Kiinalaisella matkanjohtajalla lippu, ja koko seurueella samanvärinen lippis

Palasimme metrolla kaupungille. Päätimme kävellä kohti rautatieasemaa, koska meillä oli reilusti aikaa junan lähtöön. Aurinko paistoi ja oli mukavaa kävellä, vaikka jalat alkoivat olla kuin Eesaun kädet. Vietimme vielä hetken aseman lähellä olevan järven rannalla ja nautimme kesäisestä säästä.

Järvi veti puoleensa monia muitakin

Taas oli yksi värikäs reissu takana ja palasimme tyytyväisinä junalla kotiin. Nanjingista jäi mukava tunne ja sinne voisi palata joskus uudelleen.

Kotimatka sujui junassa meditaation merkeissä

Ensi viikolla on taas tiedossa monenlaista ohjelmaa. Keskiviikkona menemme illalla kanaaliristeilylle täällä Suzhoussa. Se on kuulemma tosi hieno reissu. Lämpötila alkaa tosin olla iltaisin vain hiukan nollan yläpuolella. Ensi viikolle on lupailtu vielä noin viidentoista asteen päivälämpötiloja, joten illallakin voi olla lämpimämpää. Lauantaina on vuorossa Suomen itsenäisyyspäivän juhlat Shanghaissa, jonne on ilmeisesti tulossa yli 350 suomalaista. Tumma puku on jo teetetty ja Minnakin on teettänyt juhliin upean pitkän puvun. Noiden askareiden lisäksi opiskellaan kiinaa parina iltana ja kuntosalillekin pitäisi ehtiä jossain välissä.

Päästyämme tullimuodollisuuksien läpi ja haettuamme matkatavarat meitä odotti hyväntuulisesti hymyilevä hotellin autonkuljettaja. Hän toivotti mister Arin tervetulleeksi Balille ja ohjasi meidät autolle. Eipä siinä pimeässä nähnyt kovin paljoa, kun ajelimme muutaman kymmenen kilometriä hotellille. Loppumatkasta ajoimme baarikadun läpi ja siellä näytti olevan täysi markkinameno päällä. Olihan lauantai-ilta parhaassa vauhdissa. Musiikki pauhasi ja väkeä oli kadullakin ruuhkaksi asti. Meno rauhoittui, kun lähestyimme hiljaisella sivukadulla olevaa hotelliamme. Henkilökunta otti meidät todella ystävällisesti ja lämpimästi vastaan. Tämä balilaisten ystävällisyys oli aivan suurenmoista ja aitoa, kuten saimme lomamme aikana moneen kertaan huomata.

Kirjauduimme sisään ja meidät ohjattiin huoneeseemme. Olin etukäteen pyytänyt henkilökunnalta huoneeseemme hiukan kukkia ja kuohuviiniä, ja meitä odottikin oikein upeasti koristeltu sänky kukkineen ja kuohuviineineen. Jätimme tosin kuohujuoman kylmään seuraavaa päivää varten, sillä päivän matkustaminen alkoi vaatia veronsa. Ja kävimmehän me molemmat nyt jo kuuttakymmentä...

Väsynyt, mutta onnellinen päivänsankari

Aamulla runsaan aamupalan jälkeen piti alkaa taas miettimään käytännön asioita, kuten rahanvaihtoa. Lähdimme siis kävelemään kohti lähintä rahanvaihtopaikkaa. Matkalla meitä kohtasi heti uskomaton onnenpotku. Paikallinen kaveri pysähtyi moottoripyörällään viereemme ja alkoi juttelemaan. Hän antoi meille molemmille myös raaputusarvat, joilla voisi voittaa pieniä palkintoja. Minnan arvasta löytyi palkintona t-paita ja minua arvastani iPad. Uskomatonta tuuria, että heti napsahti ykköspalkinto! Nyt meidän pitäisi vain mennä tämän kaverin kanssa paikalliseen toimistoon ja kuunnella siellä pieni esittely, jonka jälkeen saattaa saada tämän palkinnon. Ahaa..., yksi ynnä yksi ei ollutkaan tässä tapauksessa kaksi, vaan jotain ihan muuta. Teimme noin puolessa minuutissa johtopäätöksemme, kiitimme kaveria ja lähdimme jatkamaan kävelyämme. Kaveri oli hiukan ihmeissään, kun ei iPad kelpaa. Hän yritti taivutella meitä moneen kertaan mukaansa, mutta sanoimme meillä olevan nyt muuta menoa. Lopulta hän luovutti ja me suuntasimme valuutanvaihtoon. Olimme tulleet Balille rentoutumaan, emmekä kuuntelemaan lomaosakekauppiaita. Näitä arpamiehiä tuli vastaan useampia joka päivä, mutta me osasimme ohittaa heidät pelkällä kädenheilautuksella.

Paikallisia suurmiehiä arvopapereihin painettuina

Indonesian rahayksikkö (rupia) on yksi maailman heikoimmista valuutoista, joten rahaan ja hintoihin piti aluksi keskittyä hiukan tarkemmin. Suomen pankin tämän päivän kurssi näyttää, että yksi euro on 15 323,63 rupiaa. Meistä tuli siis miljonäärejä heti kerralla, kun kävimme vaihtamassa muutaman satasen paikalliseen valuuttaan.

Rahapussissa pitää olla aina muutama miljoona rupiaa

Olimme valinneet pienen hotellin läheltä rantaa ja se olikin todella hyvä valinta. Hotellilta oli 150 meträ matkaa Semanyakin hiekkarannalle. Ja se ranta... Kyllä oli upea tunne päästä taas pitkästä aikaa kävelemään merenrantaan, tuntea lämmin ja hieno hiekka jalkapohjissa ja kuulla aaltojen pauhu. Siellä unohtuivat kaikki arkiset asiat ja päivät kuluivat rauhalliseen balilaiseen tahtiin... Aurinko nousi aamulla ja laski illalla, ja kello oli täysin tarpeeton

Semanyakin rantaa

Monena päivänä suuntasimme aamupäivällä rannalle ja koko päivä kului siellä. Välillä kävimme kastautumassa meressä, kävelemässä rantaa pitkin ja tutkimassa simpukoita. Rannan läheisyydestä löytyi pieniä ruokapaikkoja, joista sai sopivan mausteisen "Nasi Goreng"-annoksen ja kylmän oluen. Eihän ihminen paljon muuta tarvitsekaan. Illalla auringon lähtiessä laskeutumaan rantabaarit alkoivat asetella värikkäitä säkkituolejaan rannan läheisyyteen. Väkeä alkoi kertyä katselemaan auringonlaskua, ja tämä rituaali toistui joka ilta. Mekin istuimme siellä useana iltana, nauttien upeasta näkymästä ja auringonlaskun jälkeen paikalle tulleen trubaduurin musiikista. Elämässä on osunut kohdalle joitakin huonompiakin hetkiä...

Rannalla auringonlaskun aikaan

Säkkituolit täyttyivät hyvissä ajoin ennen auringonlaskua

Olimme päättäneet ottaa koko loman rennosti, mutta ajattelimme tutustua nähtävyyksiinkin yhtenä päivänä. Hotellilla oli yksi työntekijä, joka kertoi tekevänsä myös opastettuja retkiä tarpeen mukaan. Sovimme hänen kanssaan, että lähdemme aamulla yhdeksän aikaan liikkeelle ja kierrämme päivän aikana lähiseudun nähtävyyksiä. Se olikin ihan mukava ratkaisu, koska liikuimme hotellin autolla ja saimme yksityisoppaan. Hän kertoi meille oikein mielellään kaikista mahdollisista asioista, joista kyselimme. Saimme jonkinlaisen käsityksen balilaisten elämäntavasta, elintasosta ja heidän uskonnostaan. Uskonto on balilaisille todella tärkeä asia ja se näkyy kaikkialla. Hindu-temppeleitä on joka puolella ja kotien yhteydessä on alttareita, joille viedään uhrilahjoja useamman kerran päivässä. Uhrilahjat koostuvat lähinnä ruoasta tai kukista, ja näitä lahjoja asetellaan myös ravintoloiden ja liikkeiden portaille. Balilaisten uskonto tuntuu olevan iloista ja maanläheistä, ja se yhdistää ihmisiä. Suvut asuvat yleensä samassa pihapiirissä (compound). Heillä on yhteiset oleskelu- ja keittiötilat, mutta jokaisella perheellä on oma makuutilansa. Nämä kaikki tilat ovat omia "talojaan", jotka ovat aidatun tontin sisällä. Luonteeltaan balilaiset ovat jotenkin lapsenomaisen avoimia vieraitakin ihmisiä kohtaan.

Ensimmäinen kohteemme oli paikka, jossa esitettiin balilaista tanssia. Tai se oli enemmänkin teatteriesitys, joka koostui pääasiassa musiikista ja tanssista. Tarinassa oli monenlaisia hahmoja ja käänteitä, sekä paljon myös huumoria. Sen verran esittäjien eleistä pääsi selville, vaikkei kieltä ymmärtänytkään.

Showtime

Esityksen jälkeen suuntasimme kohtia Ubudin kylää, jossa on muun muassa apinametsä. Ensin meitä hiukan epäilytti ajatus vapaana juoksevista apinoista, mutta eihän se juuri eroa suomalaisesta viikonloppuelämästä kaupunkien keskustoissa... No joo..., mutta nämä apinat olivat tottuneita ihmisiin ja käyttäytyivät rauhallisesti. Olihan siellä tietysti joukossa muutamia, jotka näyttivät selkeästi hampaillaan, ettei kannata tulla kameran kanssa yhtään lähemmäksi. Ihan mukava kokemushan se oli kävellä apinoiden seassa ja seurata niiden touhuja.

Ja kyllä meitä nauratti...

Apinametsän jälkeen matkasimme kahvitilalle, jossa kasvatetaan ja jalostetaan maailman kalleimpiin kuuluvaa "kissanpissakahvia". Prosessi kulkee niin, että kahvinpavut syötetään ensin kokonaisina kissaeläimille. Nuo kissaeläimet ovat hiukan tavallista kissaa kookkaampia. Kulkeuduttuaan eläimen elimistön läpi pavut tulevat ulos edelleen kokonaisina. Sen jälkeen pavut kuoritaan, paahdetaan ja jauhetaan. Ja on sitten niin hyvvee kahvetta, että... Ei se tosin meidän makuhermojamme kutkutellut. Maistelimme erilaisia tilalla tuotettuja kahveja, teetä sekä kaakaota tutustumiskierroksen jälkeen ja kissanpissakahvi jäi maultaan porukan loppupäähän. Mutta tulihan sekin maistettua kertaalleen.

Kahvia joka lähtöön, sekä teetä ja kaakaota

Seuraava kohteemme oli "Rice terraces", eli riisiviljelmä, joka on rakennettu porrasmaisesti rinteeseen. En tiedä ovatko nuo vain turisteja varten, koska luulisi tuollaisen viljelyn olevan aika hankalaa. Toisaalta balilaiset syövät paljon riisiä, joten kai sitä pitää viljellä kaikissa mahdollsissa paikoissa. Oppaamme mukaan riisiä syödään joka aterialla, eikä ole syönyt oiken mitään, ellei ole syönyt riisiä. Balilaiset naiset tekevät kuulemma koko päivän ruoan aikaisin aamulla, ja sitä samaa syödään sitten aamiaisella, lounaalla ja illallisella. Naiset menevät aamulla jo ennen viittä ruokatoreille ostamaan ruokatarvikkeet ja aloittavat sitten ruoanlaiton. Ja suurin osa naisista käy nykyään myös töissä, koska pelkästään miehen palkka ei riitä enää elämiseen.

Saavuttuamme riisiterassille lähdimme kävelemään viljelmän sekaan, koska sinne oli rakennettu kävelyreitit. Ensimmäisen mutkan takana istui vanhempi mies, joka pyysi meiltä rahaa. Kun yritimme kävellä ohi, hän ilmoitti että tästä ei sitten mennä pidemmälle, ellei tule rahaa. Kysyin häneltä kuinka paljon meidän pitäisi maksaa, johon hän vastasi, että sen verran kuin tuntuu sopivalta ja on hyvä summa myös hänelle. Tulimme kuitenkin aika nopeasti siihen lopputulokseen, että pitäköön tunkkinsa. Oli aurinkoinen ja kuuma päivä, joten miksi maksaisimme siitä, että saamme rämpiä jonkun ukon riisiviljelmillä. Olihan meillä rahaa, mutta kyse oli enemmänkin periaatteesta. Selkeä pääsymaksu olisi ollut ok, mutta epämääräisen summan kerääminen ei kuulostanut hyvältä. Todennäköisesti näitä käsi ojossa olevia ukkoja pompahtaisi vielä esille lisää seuraavien mutkien takaa. Turistien rahat halutaan tietysti kerätä pois kuleksimasta. Käännyimme siis takaisin ja ukko jäi istumaan paikalleen. Seurasimme sen verran, että kaikki muutkin meidän jälkeemme tulleet turistit kääntyivät takaisin hänet kohdattuaan. Tänään ei siis ollut tilipäivä.

Nousimme takaisin tielle ja menimme nauttimaan lounaan viereiseen ravintolaan. Ruoka oli todella maukasta, eikä mitään kallistakaan, vaikka oltiin turistirysän vieressä. Näköalakin oli oikein mukava lounaan aikana.

Lounaalla riisiterassin vierellä

Lounaan jälkeen alkoi jo väsyttämään mukavasti, mutta suuntesimme vielä vierailemaan batiikkitehtaalle. Siellä saimme tutustua batiikkikankaiden painatukseen ja vaatteiden valmistukseen. Tehtaan myymälässä oli tarjontaa yllin kyllin, mutta meidän matkaamme lähti vain housuhame, jonka Minna löysi itselleen. Ehkä olo oli jo sen verran väsähtänyt, ettei shoppailu jaksanut kiinnostaa meitä. Olihan siinä yhdelle päivälle ihan riittävästi ohjelmaa ja oli jo aika palata hotellille.

Ammattilaiset työn äärellä

Seuraavana päivänä lähdimme tutustumaan Kutaan, joka on lähin kaupunki. Hotellilta oli matkaa Kutaan hiukan yli kymmenen kilometriä ja hotellin pikkubussi kuljetti meidät turvallisesti perille. Huomasimme heti, että täällä kaupankäynti oli selvästi agressiivisempaa kuin hotellimme ympäristössä. Kauppaa oli kaupan vieressä ja hulinaa riitti. Kävimme ensin paikkallisessa tavaratalossa ja siellä oli menossa juuri sopivasti alennusmyynti. Mukavat ja hiukan erilaiset nahkakengät löytyivät noin 30 euron hintaan, joten ne oli ihan pakko ostaa. Muuten tavaratalossa ei jaksanut olla kovin pitkään, sillä taustalla soi koko ajan sama kovaääninen hindukilkutus ja suitsukkeiden katku tuntui tarttuvan kurkkuun. Siispä suuntasimme takaisin kadulle.

Kävelimme hetken aikaa ja Minna erehtyi ottamaan joltain kaverilta käyntikortin vastaan. Sitten meitä lähdettiin kovaa vauhtia ohjaamaan paikalliseen räätäliliikkeeseen. Astuimme kauppaan ja siellä näytti olevan esillä miesten ja naisten pukuja, kenkiä ja nahkatakkeja. Katselimme hetken nahkatakkien malleja, kun räätäli alkoi jo ottamaan minusta mittoja. Kerroin hänelle, etten ole ostamassa mitään, vaan pelkästään katselemassa. Eipä tietenkään, eipä tietenkään, mittaillaan ja katsellaan vaan, sanoi räätäli. Hän esitteli erilaisia nahkamalleja ja kyseli mikä olisi minun mielestäni paras. Sanoin taas, etten ole ostamassa mitään, ainakaan tietämättä ensin hintaa. Räätäli touhusi kovasti ja sain lopulta kuulla takin hinnankin. Se maksaisi vain kolme miljoonaa ja olisi valmis jo kahden päivän päästä. Laskeskelimme äkkiä päissään, että eihän se ole tosiaan kuin hiukan alle 200 euroa. Mutta minä en ollut ostamassa nyt nahkatakkia, vaikka räätäli pyysi minua kovasti neuvottelemaan hinnasta. Kun minä en laittanut omaa hintaani laskimeen, niin hetken päästä hän kirjoitti siihen 2,5 miljoonaa. Aloimme vähitellen tekemään lähtöä, koska nahakatakin ostaminen ei nyt vaan kiinnostanut yhtään. Kaveri pudotti kiireellä hintaansa kahteen miljoonaan, mutta sanoin edelleen, etten osta nyt mitään. Kävelimme kadulle ja kaveri huuteli perään, että hinta olisi 1,5 miljoonaa, koska kauppa ei ole tänään vielä käynyt. Karvan alle 100 euroa ei ole paha hinta mittojen mukaan tehdystä nahkatakista, mutta kaupat jäivät tällä kertaa tekemättä. Käyntikortin antanut kaveri kyseli meiltä, että oliko hinta liian kova, ja hän tietäisi toisenkin räätälin. Sanoimme vain no thank you, ja päätimme väistellä kauppiaita lopun päivää.

Liikennettä Kutan alueella

Uhrilahjoja

Kävelimme rannan lähellä kulkevaa kävelytietä pitkin takaisin kohti hotelliamme. Kävelytien varrella oli paljon paikallisia "baareja", jotka koostuivat lähinnä muovituoleista, aurinkovarjoista ja kylmälaukuista. Bisnes näytti sujuvan hyvin ja mekin päätimme istua hetkeksi juomaan ja lepäämään puiden varjoon. Nämä baarit houkuttelivat tietysti kaikkia käsitöiden ja matkamuistojen kauppaajia, joista lähes jokainen tuntui olevan myös ammattitaitoinen hieroja ja jalkahoitaja. Hetken istuttuamme pari näistä mammoista tuli juttelemaan meille ja yrittivät myös hivuttautua hieromaan hartioita. Muutaman hierontayrityksen jälkeen piti jo sanoa jyrkkä ei, jotta sanoma meni perille. Mutta eipä se heitä tuntunut haittaavan. Ei saattaa heidän mielestään tarkoittaa ehkä tai myöhemmin..

Samanlainen ilmiö tuli huomattua jo aiemmin rannalla, kun makailimme rantatuoleissa. Kauppiaat kulkivat kaupustelemassa kaikennäköistä krääsää ja kauppasivat tietysti siinä sivussa jalkahoitoa ja hierontaa. Minulla sattui olemaan aika pitkät varpaankynnet ja sehän toimi kuin magneetti näille kauppiaille. Kynsiä kauhisteltiin porukalla ja jokainen olisi leikannut varpaankynteni 5 dollarilla. En kuitenkaan antanut periksi, mutta leikkasin illalla itse kynteni, jotta saimme olla rannalla rauhassa. Ja säästyihän siinä kokonaista 5 dollaria. Sillä sai melkein pari annosta Nasi Gorengia rantabaarista.

Paikallista liike-elämää Kutan rannan läheisyydessä

Ennen lähtöitkuja

Bali oli oikein hieno kokemus ja sinne voisi vaikka palata joskus. Kyllä me jonain päivänä jo laskeskelimme montako vuotta Balilla eläisi asunnon myynnistä saaduilla rahoilla, jotka odottavat Suomessa pankkitilillä. Kunnollisia asuntoja oli vuokrattavana 200 eurolla per kuukausi, ja reilu ruoka-annos paikallisessa lounaspaikassa maksoi alle kaksi euroa. Ihmiset näyttivät onnellisilta ja iloisilta, ja kaikenlaista bisnestä näytti olevan meneillään. Lämpotila pysyttelee Balilla läpi vuoden kolmenkymmenen paikkeilla, joten sekään ei kuulosta ihan pahalta. Täytyy kai laittaa harkintaan mitä aiomme tehdä sitten isona...

Hotellin sisäpiha ja taustalla "aamiaishuone"

Paluumatka oli aika rankka, koska lento lähti Denpasarista puolenyön jälkeen. Aamulla olimme Soulissa ja parin tunnin odotuksen aikana piti tottakai käydä haukkaamassa lentokentällä jotakin kahvin kanssa. Se olikin virhe, sillä Minna sai ruokamyrkytyksen todennäköisesti siellä syömästään voileivästä. Onneksi pahoinvointi alkoi vasta täällä kotona, mutta menihän siinä muutama päivä toipuessa. Ei ole vanhaksi tulemista.

Minna pääsi joku viikko sitten osallistumaan yhden järjestön järkkäämälle taiji-tunnille. Sama järjestö oli järjestänyt aiemmin myös viinimaistajaiset, joille yllättäen osallistuimme. Taiji-tunnilla oli useita kiinalaisia naisia ohjaamassa valkonaamoja. Mallia näytettiin kuulemma oikein kädestä pitäen ja tomerasti ohjaten, eikä armoa annettu. Muutamia taiji-ryhmiä näkyy iltaisin esimerkiksi Central Parkissa, mutta pitäisi hallita hiukan alkeita ennenkuin uskaltaisi mennä mukaan joukkoon. Ehkäpä vielä jonain päivänä kokeillaan.

Taijin taitajia (vanhoja ja nykyisiä)

Hankimme syyskuun puolivälissä vihdoin omat polkupyörät pitkän ja tarkan harkinnan jälkeen. Ne löytyivät Auchanin alakerrassa olevasta Decathlonen urheiluliikkeestä. Pyörien kasaus ajokuntoon, mittareiden asennus ja muu säätö onnistui myyjäpojilta reippaaseen tahtiin, vaikka kaveri vaihtui lennossa ainakin kolmeen kertaan  homman aikana. Tuollaisen taitettavan pyörän hinta oli noin 200 euroa ja kaupan päälle sai jotain pieniä lisävarusteita. Kassatyttö olisi tosin rahastanut minulta vain yhden pyörän hinnan, mutta reiluna miehenä maksoin kahdesta. Olisihan asia tietysti paljastunut liikkeestä ulos lähtiessä, kun olisimme taluttaneet kaksi pyörää kassan ohi...

Nyt kelpaa pyöräillä

Muuten tuo kyseinen viikonloppu, jona hankimme polkupyörät, menikin hiukan epäurheilijamaisesti. Perjantaina olimme Suomesta vierailulla olleiden työkavereideni kanssa syömässä ja iltaa istumassa. Aika vierähtikin siinä niin nopeasti, että olimme Minnan kanssa kotona joskus yhden jälkeen yöllä. Olimme sopineet jo aiemmin muutamien kavereiden kanssa menevämme ulos lauantai-iltana. Pitkän kaavan mukaisen ruokailun jälkeen suunnistimme porukalla jälleen baariin. Joku ajoi pyörällä oikein baariin sisälle asti, mutta se ei näyttänyt aiheuttavan mitään suurempia toimenpiteitä henkilökunnana suunnalta. Onnistuimme tällä kertaa lähtemään kotiin hyvissä ajoin ja kävelimme rantaa pitkin ihastellen ympärillä näkyvää iltavalaistusta.

Lauantaina olimme  syömässä ja mukana myös tarmokas vierailija kotimaasta

Jinji Laken rantamaisemia iltavalaistuksessa

Sovimme lähtevämme yhden kaverin kanssa pyörälenkille sunnuntaina aamupäivällä. Tulihan siinä sentään pyöräiltyä reilu puolen tunnin lenkki, eli melkein Jinji Laken ympäri. Bay Siden puolella meille tuli yllättäen mieleen, että siellähän on sunnuntaisin kahdeltatoista alkaen tarjolla brunssi kohtuuhintaan yhdessä italialaisessa ravintolassa. Lisäksi siellä saa yhden kuohuviinilasin ostettuaan "free flown", eli kuohuviiniä kaadetaan lasiin aina kun se tyhjenee... Siinähän se aurinkoinen ja ihanan lämmin sunnuntai-iltapäivä sitten kuluikin free flown merkeissä, kunnes brunssi päättyi kello neljältä. Sen jälkeen nautimme vielä kunnon kahvit kaverimme luona, kun joukkoomme liittyi lisää suomalaisia. Iltahämärissä ajelimme sitten pyörillämme kotiin ja rankka, mutta mukava viikonloppu alkoi olla pulkassa.

Kulttuurikeskus iltavalaistuksessa

Seuraavalla viikolla olikin sitten vuorossa Mid-Autumn Festival holidays. Kiinalaiset elävät elämäänsä kuukalenterin mukaan ja kyseinen juhla osuu aina täysikuun aikoihin. Tämä juhla on kiinalaisille tärkeä perhejuhla ja se vietetään perheen kesken. Silloin tarjoillaan ja annetaan lahjaksi "moon cake"-leivonnaisia, jotka on pakattu todella upeisiin, koristeellisiin laatikoihin. Kakkuset sinällään eivät ole kokemusteni mukaan kovin ihmeellisen makuisia. Juhlan vuoksi torstai, perjantai ja lauantai olivat vapaapäivä, mutta sunnuntaina oli työpäivä ja meillä oli tiedossa taas jotain pientä ohjelmaa...

Minna (eli siis me...) oli lupautunut auttamaan tarjoilussa, kun muutamat hänen naisystävänsä avasivat torstaina yhteisen liiketilan tähän lähistölle. Minä pääsin siis mukaan kaatelemaan kuohuviiniä, mutta tällä kertaa vain laseihin (harmi). Tarjolla oli toki monenlaista hyvää syötävää ja tapasihan siellä samalla mukavia ihmisiä, kun monet aviomiehet olivat "päässeet" mukaan tapahtumaan. Väkeä taisi käydä hiukan alle sata henkeä sen neljän tunnin aikana, kun olimme paikalla, joten sutinaa riitti.

Grand opening sai ihmiset liikkeelle

Avajaisten jälkeen oli ilta aikaa toipua, sillä lähdimme heti perjantaiaamuna mukaan EAS:n järjestämälle tutustumismatkalle Xuzhoun kaupunkiin. Ensin bussilla Suzhoun rautatieasemalle ja sieltä parin tunnin junamatka pohjoista kohti. Siinä parissa tunnissa päästäänkin täällä jo reilun viidensadan kilometrin päähän, koska junakyyti on hiukan rivakampaa kuin pendoliinolla. Junan nopeus oli parhaimmillaan 305 km/h.

Xuzhoun kaupungilla on pitkä historia, lähtien aina Han-dynastian ajoilta. Olikohan se muistaakseni joskus 200-luvun alussa... Kuulimme kyllä historiasta erittäin tarkan ja monipuolisen selvityksen kiinalaiselta oppaaltamme, mutta se ei valitettavasti jäänyt minun päähäni. Kaupungin alueelta on löytynyt kaivauksissa muutamia vanhoja hautakammioita, joista kahdessa vierailimme noiden parin päivän aikana. Tai kuka sen tietää onko nuo luolat kaivettu pari tuhatta vai kymmenen vuotta sitten. Joistain asioista oppaat kyllä mainitsivatkin, että ne ovat vain kopiota alkuperäisestä. Se hommahan tässä maassa kyllä osataan... Ja mitä sillä on oikeastaan väliä, sillä upeita paikkoja ne olivat joka tapuaksessa ja historiaa oli esillä monin eri tavoin. Saimme parin päivän aikana sellaisen kerta-annoksen, että siitä riittää vähäksi aikaa.

Chu King ja me

Hautakammiot olivat kohtuullsien karuja paikkoja ja niissä olleet arvoesineet oli siirretty erilliseen museoon, jossa vierailimme lauantaina. Näytillä oli kuitenkin terrakottasotilaita ja kaikenlaista muuta hienoa. Terrakottasotilaita on löydetty ainoastaan hallitsijoiden hautakammioista. Ja juuri nämä Xuzhoun terrakottasotilaat ovat kuulemma niitä alkuperäisen ja "oikean" kokoisia. Olihan se uskomattoman vaikuttava näky, kun näitä pikkumiehiä oli rivissä muutamia satoja. Vaikka koko joukko näyttää äkkiä katsottuna samoilta ukkeleilta, niin joukossa oli montaa eri tyyppiä aivan kuten oikeissakin sotajoukoissa. Ja porukan perässä tuli tietysti haavoittuneiden joukko.

Terrakottasotilaita ja -heppoja

Mutta on se maanviljelijä varmaan kironnut silloin, kun hautakammiot löydettiin peltoja kaivellessa. Siinä meni hyvä riisipelto pilalle heti kerrasta.

Hautakamion jälkeen kävimme pikaisesti ihailemassa kalliomaalauksia, jotka on tehty paikallisen yliopiston "louhinta-opintolinjan" rakennusten läheisyyteen. Nämä eivät olleet mitään esihistoriallisia piirroksia, vaan joltakin taiteilijalta tilattu työ joka on toteutettu joita vuosia sitten. On siinä taitelija saanut heilutella pensseliään hetken aikaa ennenkuin tämä taideteos on valmistunut.

 Uuden ajan kalliomaalauksia

Miehellä pitää olla aina kunnon työkalut

Seuraava kohteemme oli hiukan erilainen akvaario. Järvestä oli ensin kuivatettu osa, tehty sinne muutaman sadan metrin pituinen lasireunainen käytävä ja sitten laskettu taas vesi takaisin. Kultakaloja parveili lasiseinien lähellä ja tuntuihan se kummalliselta kävellä järvessä pää lähes vedenpinnan tasossa. Ihan mukava idea Suomessakin hyödynnettäväksi, mutta talviaika saattaisi aiheuttaa pieniä ongelmia.

Kävelyä järven halki

Sitten suunnistimme kaupungin keskustaa kohti ja nautimme maukkaan kiinalaisen illallisen ravintolassa. Ruokailun jälkeen kävelimme läheisen kulttuurikeskuksen alueelle, jossa oli menossa perjantai-illan yleinen jumppahetki. Musiikki kaikui ja aukiolla oli vauhdissa monia erilaisia tanssiryhmiä. Oli perinteisempää kiinalaista tanssia, mutta selvästi suurin ryhmä tanssi aerobicin tyyppistä tanssia. Tuossa porukassa oli varmaan toistasataa henkeä ja ikähaitari ulottui viiden vanhasta seitsemänkymppiseen. Suomessa ei taatusti näe tällaista missään. Laitoin tuonne videokansioon yhden pätkän, josta saa ehkä pienen käsityksen siitä millainen meno paikalla oli. Sitä oli mahtava katsella. Erityinen yleisön suosikki oli noin viisivuotias tyttö, joka oli selvästi harrastanut tätä jo pitkään. Niin helposti hän pysyi mukana rytmissä ja vaikeissakin liikkeissä. Uskomatonta.

Mopot parkkiin ja jatsaamaan

Aukion reunoilla oli myös kaikenlaista muuta toimintaa, kortinpeluusta monenlaiseen taiteiluun. Kuten olen monesti aiemminkin todennut, kiinalaiset ovat todella sosiaalisia ihmisiä ja kokoontuvat iltaisin viettämään aikaa yhdessä.

Uudempaa iltajumppaa kiinalaisittain

Ikähaitarin nuorempaa päätä (yleisön suosikki)

Ilta oli tässä vaiheessa jo niin pitkällä, että meidän piti lähteä kohti hotelliamme. Oppaamme paljasti tässä vaiheessa yhden matkamme yllätyksistä. Pääsimme majoittumaan hienoon viiden tähden hotelliin, ennalta ilmoitetun hotellin sijaan. Olihan se hieno hotelli, mutta sijaitsi puolen tunnin matkan päässä kaupungin keskustasta keskellä ei-mitään. Emme siis lähteneet iltakaljalle lobbya pidemmälle... Ehkä ihan hyväkin asia, koska aamulla oli tarkoitus lähteä jatkamaan matkaa jo puoli yhdeksän aikoihin. Ja olihan aamupala tosi mahtava, koska valikoimaa oli enemmän kuin tarpeeksi.

5 S:n majatalossa oli tilaa

Aamulla karavaani lähti uudelleen liikkeelle ja suuntasimme ensin toiseen hautakammioon ja sen vieressä olevaan näyttelyalueeseen. Alueella oli myös mukava puistoalue, jonne oli koottu monenlaista taidetta. Näyttely oli kokonaisuudessaan todella mielenkiintoinen, koska siellä oli esillä paljon muutakin kuin pelkästään jotain maasta kaivettuja arvoesineitä. Siellä oli esillä vanhoja vaatteita, valokuvia sekä veistoksia ja maalauksia.

Tämä porukka ei kuulunut meidän seurueeseemme

Huomaa nappulakengät oikeassa reunassa

Kohtuullisen pitkä kierroksen jälkeen oli taas aika nauttia lounasta. Meidän piti päästä seuraamaan kiinalaista hääjuhlaa ruokailun yhteydessä, mutta se ei sitten lopulta onnistunutkaan. Mutta en minäkään haluaisi mitään turistiporukkaa ihmettelemään ja valokuvaamaan omiin häihini... Nautimme siis pelkän lounaan ilman sirkushuveja.

Ruokailu pyöreän pöydän ääressä kiinalaiseen tapaan

Tässä välissä pääsimme pienelle kävelylenkille kaupungille. Kuljimme kävelykatua pitkin ja pääsimme tutustumaan matkalla myös yhteen noin 300 vuotta vanhaan taloon, jota on restauroitu pikkuhiljaa kuntoon. Taas kerran voi vain ihmetellä niitä tuhansia yksityiskohtia näissä vanhoissa rakennuksissa.

Senior citizen saa käyttää tällaista ajokkia

Emme syöneet tässä paikassa

Sähkökytkennät on tehty paikallisen normin mukaisesti

Kiinalaista aseistusta joidenkin vuosien takaa

Ennen kotimatkaa oli jäljellä vielä yksi museo. Tähän museoon oli koottu hallitsijoiden hautakammioista löydettyjä aarteita. Näytillä oli upeita veistoksia, koruja ja tietenkin jadea, joka tuntuu olevan tällä hetkellä arvossaan täällä Kiinassa. Tuo kuvassa oleva jadepuku puettiin hallitsijan päälle, kun hänet haudattiin.

Jadepuku

Porukalla alkoi olla virta jo sen verran vähissä, että suurin osa halusi kulkea museossa omaa tahtiaan ilman opastusta. Kiertelimme noin tunnin verran, mutta aikaa olisi voinut kulua tässä paikassa huomattavasti enemmänkin, jos olisi vaan jaksanut kiertää...

Jadekoruja löytyy monessa muodossa

Tiivis kiertomatka alkoi olla päätöksessään ja oli aika siirtyä rautatieasemalla odottamaan junaa. Tässä vaiheessa tuli oppaan seuraava yllätys. Koska oli juhlapyhä ja junat täynnä, emme olleet saaneet paluulippuja Suzhouhun saakka. Mutta ei hätää; matkasimme junalla Wuxiin asti ja sieltä loppumatkan Suzhouhun bussilla. Matkaan ei onneksi kulunut kuin puolisen tuntia enemmän kuin junalla.

 Muitakin junan odottelijoita Xuzhoun asemalla

Asemalla oli jo taas nälkä ja ainoa vaihtoehto ruokailuun oli tietenkin odotushallin mäkkäri. Ei muuta kuin hamppariateria pussiin ja sitten jonnekin sivukäytävän lattialle istumaan ja nauttimaan amerikanherkkua. Asemalla kun oli sen verran muitakin matkalaisia, ettei istumapaikkoja ollut missään. Loppumatka sujui mukavasti, ja porukka alkoi olla bussissa jo sen verran hysteerisen väsähtänyttä, että hauskaa riitti. Olimme Suzhoussa yhdeksän maissa illalla, ja seuraavana aamuna (sunnuntaina) odotti taas työpäivä.

Kun elämä oli niin mukavan rauhallista..., niin samaan kasaan osui heti seuraavakin tapahtuma. Saimme nimittäin kutsun Suzhoun kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotolle maanantai-illaksi. Suuri kiitos siitä hyvälle ystävällemme!

Kutsukirje itsenäisyyspäivän vastaanotolle

Juhliin piti tietysti pukeutua siististi, ja minähän en ollut ottanut yhtään pukua tai suoria housuja mukaani tänne Kiinaan... Yksi puvuntakki minulla sentään on mukana. Minnalla menikin sitten maanantaipäivä minulle housuja ja kauluspaitaa metsästäen. Mutta täytyy sanoa, että vaatteet istuivat päälleni kuin nakutettu, kun vedin ne kiireessä ylleni töistä tullessa.

Juhlat olivat ihan mielenkiintoiset. Alkupuheet olivat onneksi lyhyitä ja sen jälkeen oli vuorossa muutamia hyviä musiikkiesityksiä (yksi esitys löytyy videokansiosta). Tarjoilu oli todella monipuolista, sillä tyrkyllä oli selvästi vaihtoehtoja niillekin, jotka eivät pidä kiinalaisesta ruoasta. Kaikki ruoat ja varsinkin ne jälkiruoat... olivat todella hyviä. Kiinalaisissa juhlissa on vaan se kiinnostava piirre, että kiinalaiset lähtevät kotiin sen jälkeen, kun ruoka on syöty. Mitä siinä enää jäädä odottelemaan, kun kerran juhlien kohokohta on jo ohi.

Puheiden jälkeen ohjelmassa oli musiikkia

Juhlat olivat alkaneet kuudelta ja olivat ohi jo kahdeksan aikaan. Saimme kyydin kaupungin keskustaan ja hyppäsimme saman tien viereemme ilmestyneeseen taksiin. Ajelimme tyytyväisinä kotia kohti taas yhtä hienoa kokemusta rikkaampina. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Vai miten se laulu menikään.

Me löysimme muuten jossain vaiheessa uuden kiinankielenopettajankin. Nyt on jatkettu taas opiskelua muutaman viikon verran uusin voimin. Opettajamme Katrina on vähän reilu kaksikymppinen opiskelija ja osaa englantia huomattavasti paremmin kuin aiempi opettaja. Mukava ja välitön tyttö, joka neuvotteli heti ensimmäisellä tapaamisellamme itselleen palkankorotuksen. Nyt maksamme lähes 10 euroa tunnin opetuksesta, on se hurjaa. Olemme Katrinan neuvosta myös opetelleet käyttämään WeChat-ohjelmaa, joka on samantyyppinen kuin WhatsApp. WeChat on tosi suosittu kiinalaisten keskuudessa ja ehkä hiukan kehittyneempi ominaisuuksiltaan kuin WhatsApp. Kyllä viestintä toimii nyt!

Siinä oli taas pieni pala tapahtumia meidän elämästämme täällä Kiinanmaalla. Yritän kirjoitella lähipäivinä tänne lomaviikostamme. Kiinassa oli toissaviikolla National Golden Week holiday, eli itsenäisyyttä juhlitaan täällä oikein pitkän kaavan mukaan. Me puolestaan käytimme tuon viikon rantaloman merkeissä.

Näillä kavereilla ei pukkaa ylitöitä...

Minna sai toissaviikolla kutsun viininmaistajaisiin ja tilaisuus sattui olemaan tuossa läheisessä ostoskeskuksessa. Kutsuimme pari kaveria mukaan ja suunnistimme paikalle lauantaina iltapäivällä. Saavuimme paikalle noin puoli tuntia alkamisajankohdan jälkeen, mutta järjestäjillä oli vielä homma vaiheessa. Jouduimme odottelemaan hiukan, ja meille selvisi samalla, että paikalle ei tulisi muita maistelijoita kuin me neljä. No, onneksi viini kyllä maistuu meille... Lopulta tilaisuus pääsi alkuun ja varsinainen maistattaja esitteli meille itsensä. Kiinalainen kaveri olikin todella mukava ja puhui myös hyvää englantia. Saattoi johtua siitä, että hän oli asunut neljä vuotta Lontoossa. Päättelimme myöhemmin hänen puheistaan, että isi (tai joku muu lähisukulainen) oli ostanut viinitilan Ranskasta ja harrasteli viinin maahantuontia. Ihan kivaa hommaa varmasti...

Siinä sitten aloiteltiin maistelu shampanjalla, tottakai. Maisteltiin ja nyökyteltiin kuorossa, että hyväähän tämä on. Nämä maistajaiset olivat onneksi niin sivistyneet, ettei viiniä syljeskelty mihinkään kippoihin, vaan nieltiin ja nautittiin kaikessa rauhassa. Shampanjan lisäksi tarjolla oli kolmea erilaista punaviiniä ja aloitimme tottakai "perusviinistä", jota on helppo juoda. Tästä viinistä kuulemma kiinalaisetkin tykkäävät, koska sen maku on niin kevyt. Ja hyvinhän tuo holahti alas meiltäkin. Seuraava viini oli hiukan voimakkaampi ja se oli jo enemmän minun makuuni. Kolmas olikin sitten selkeästi paremman luokan viini. Siitä olimme liikuttavan yksimielisiä ja maistelimme sitä hartaasti, kunnes pullo oli tyhjä (taas). Kyselimme lopulta tottakai kohteliaasti myös hintapuolta, eikä sen jälkeen ihmetelty miksi se viimeinen viini maistui niin hyvältä. Viinin hinta oli nimittäin noin 100 euroa pullo... Minä en ole koskaan aiemmin maistanut niin kallista viiniä, joten pitää kai vaan odotella seuraavia viininmaistajaisia. Tilasin tällä viikolla hovitoimittajaltani laatikollisen chileläistä perus-merlottia ja sen hinta on kotiovelle kannettuna noin 6 euroa pullo.

Tuoksuuko sadan euron viinille...?

Viininmaistajaisissahan meille tuli tietysti nälkä, koska viinimies ei ollut varannut mitään syötävää. Hurautimme sähkömopoilla läheiseen ostoskeskukseen, koska siellä on kuulemma yksi tosi suosittu ja hyvä ravintola. Niin suosittu ravintola, että jonotusnumeromme enteili ainakin tunnin odotusta. Hetken miettimisen jälkeen suunnistimme käytävän toisella puolella olevaan japanilaistyyliseen teppanyak-ravintolaan, koska sinne ei tarvinnut jonottaa. Tässä ravintolassa saa syödä ja juoda niin paljon kuin jaksaa 188 RMB hintaan (n.23 euroa). Ja kyllä me söimmekin kaikkea mahdollista susheista lampaankyljyksiin, sekä nautimme oluen ja punaviinin lisäksi tietysti sakea kohtuulliset putelit...

Kokki paisteli meille mahtavia lampaankyljyksiä

Ei yhtään hassumpi illallinen, joten tänne(kin) pitää tulla uudelleen. Ruokapaikan valinnassa on täällä vain yksi hankaluus; hyviä ruokapaikkoja on aivan liian monta ja uskomattoman erinomaisiakin on todella monia.

Raakaa kalaa ja wasabia, nam!

Hyvän illallisen päätteeksi päätimme lähteä seuraavana päivänä, eli sunnuntaina, kunnon pyöräilylenkille. Jannella on monta pyörää ja hän lupasi lainata meille muille pyörät.

Sunnuntaina lähdimme liikkeelle hyvissä ajoin ja huristimme ensin metrolla Bay Siden puolelle, jossa kaverukset asuvat. Saimme porukan kasaan, otimme pyörät alle ja päätimme suunnistaa SIP:n pohjoispuolelle, jossa on Yantse Lake. Järven keskeltä kulkee kapea maakaistale ja tie, jota on helppo pyöräillä. Täällä on muutenkin mukava ajella pyörällä, koska maasto on niin tasaista ja ylikulkusillat ovat lähes ainoita mäkiä. Sää oli oikein aurinkoinen ja lämmin, eli oikein sopiva pyöräilysää.

Ankkafarmi

Emme ole pyöräilleet täällä kuin hiukan noilla Suzhoun vihreillä pyörillä, joten matkanteko alkoi tuntumaan pian takapuolessa. Mutta niinhän käy aina ensimmäisellä kunnon pyörälenkillä. Pysähdyimme välillä ihailemaan maisemia ja nauttimaan nestettä, joten lihaksetkin saivat levätä.

Retkueemme tauolla

Jossain vaiheessa matkaa Janne alkoi ehdottelemaan ruokataukoa, koska aamiainenkin oli jäänyt väliin. Tien varressa oli muutama pieni ravintola ja arvoimme niistä sopivan, jossa voisimme saada vaikkapa nuudelikeittoa tai muuta kevyttä lounasta. Kävelimme sisään yhteen erilliseen looshiin ja tarjoilijatyttö toi meille ruokalistan. Se oli tietenkin kirjoitettu pelkällä kiinankielellä, eikä sisältänyt kuvia tai mitään muita vinkkejä sisällöstä. Mutta eipä hätää, mehän osaamme jo hiukan kiinankieltä, joten neuvottelut pystyyn. Ensin mietimme mitä ruokaa yrittäisimme tilata. Päädyimme kananuudelikeittoon, koska tarjoilijatyttö ilmoitti meille iloisesti, että kanaa on, kun tiedustelimme asiaa. Ja pääsimme yhteisymmärrykseen myös siitä, että haluamme nuudeleita. Tilaus ei ollut kuitenkaan ihan selvä vielä tässä vaiheessa. Tarjoilija nimittäin viittoili minulle, että pitää tulla hänen mukaansa. No mikäs siinä, suuntasimme yhdessä kohti keittiötä. Sinne päästyämme mamma tuli takapihan ovesta kirjava kana kainalossaan ja tiedusteli, että olisiko tämä kana sopiva. No eiköhän se ole yhtä hyvä kuin muutkin, joten siitä vaan pataan. Lisäksi keittiöhenkilökunta halusi varmistaa haluammeko kanasta ruokaa A vai B. Siis paperille oli kirjoitettu kiinaksi kaksi vaihtoehtoa, joista piti vaan sattumanvaraisesti valita toinen. Olihan niiden vaihtoehtojen väliin sentään kirjoitettu hienosti englanniksi "or". Tuoretta ruokaa oli joka tapauksessa tiedossa, mutta ihan varmaa tietoa ei ollut siitä mitä se tulisi olemaan... Jäimme siis istumaan ja odottelemaan mitä keittiöstä tuotaisiin. Ensin meille tuotiin jonkin ajan kuluttua pelkkiä nuudeleita ja aloitimme ruokailun. Jossain vaiheessa keittiön suunnasta alkoi kuulua melkoista mätkettä ja päättelimme kanan päässeen siinä vaiheessa hengestään. Kun kaasuhellan pohotus kantautui korviimme, aloimme jo innolla odottelemaan keittoa tulevaksi. Ja yllättävä pian pöytään kannettiinkin iso kulho höyryävää keittoa. Tarjoilija vielä opasti, että loput nuudelit voisi lisätä keiton joukkoon. No niin, nyt päästäisiin asiaan! Kauhoimme keittoa kuppeihimme nuudelien sekaan ja täytyy sanoa, että maku oli todella hyvä. Se ei ollut kovin voimakkaasti maustettua, mutta herkullisesti kanan makuista, ja mukana oli tietysti koko kana pieniksi paloiksi pätkittynä luineen ja muineen. Jalat oli sentään jätetty isommiksi paloiksi, kuten kuvasta näkyy.

Tuoretta kanakeittoa

Keitto täytti vatsan mukavasti ja oli taas aika lähteä jatkamaan matkaa. Tarjoilija ehdotteli kovasti "da baota", eli loppuruoan ottamista mukaan, mutta eihän sitä voinut pyörän tarakalle siinä lämmössä ottaa. Maksoimme laskun ja kiipesimme pyörien selkään. Mietin siinä, että eipä se kanan hinta ole täällä kovin huima. Koko lasku oli nimittäin alle 15 euroa ja sisälsi kanan lisäksi kuusi pulloa vettä.

Pyöräretkemme pituus oli kokonaisuudessaan 26 kilometriä. Ihan sopivan mittainen meille aloittelijoille, jotta sen muistaisi vielä seuraavana aamuna. Pyöräilyn jälkeen meidän piti tietenkin nauttia pari urheilujuomaa läheisen ravitsemusliikkeen terassilla ja sitten kävelimme Minnan kanssa muutaman kilometrin kotimatkan loppuverryttelyksi.

Kävellen kotia kohti

Eilen olimme mukana EAS:n reissulla, joka suuntautui Suzhoun lähiseudulle. Vierailimme Taihu Laken pohjoispuolella olevalla huonekalutehtaalla, joka valmistaa mahonkihuonekaluja. Tutustuimme myös samaisen yrityksen huonekaluliikkeeseen sekä vierailimme samalla seudulla sijaitsevalla temppelialueella. Bussi lähti yhdeksän aikaan aamulla liikkeelle ja oppaamme kertoi matkalla monenlaisia kyseiseen alueeseen ja sen historiaan liittyviä mielenkiintoisia asioita. Minun historiantuntemukseni on jäänyt kouluaikoina hyvinkin rajalliseksi, joten ainoa minun tuntemani dynastia tuli aikanaan televisiosta. Onhan tässä se hyvä puoli, että kuulen täällä paljon Kiinan historiaan liittyviä asioita, ja lähes kaikki on minulle uutta ja ihmeellistä.

Mahonki on myös ollut minulle kohtuullisen vieras materiaali, koska monet muut puulajit ovat paljon tutumpia meille suomalaisille. Ehkäpä juuri tästä syystä vielä retkelle lähtiessämme mietimme, että sieltähän voisi vaikka ostaa itselle huonekaluja, jos jotain kivaa sattuu osumaan kohdalle. Niinhän sitä voi tietysti kuvitella mistään mitään tietämättä... Bussimme ajoi ensin huonekalutehtaan "pääkonttorille", jossa oli myös suuri näyttelytila täynnä heidän valmistamiaan huonekaluja. Meille tarjottiin aluksi teetä ja Moon Cakeja, jotka ovat suosittuja tähän aikaan vuodesta Kiinassa. Aikamoisia leivonnaisia..., mutta nämä olivat kyllä ihan syötäviä. Tehtaan johtaja (joka oli muuten nainen) piti meille pienen esittelypuheen, jonka jälkeen saimme kierrellä ja tutustua näyttelytilaan. Suurin osa mahonkihuonekaluista oli todella koristeellisia, mutta joukossa oli myös muutamia yksinkertaisen tyylikkäitä. Je täytyy taas kerran ihailla kiinalaisen käsityön upeaa jälkeä.

Koristeellisemmasta päästä olevia kalusteita

Lyhyen tutustumiskierroksen jälkeen lähdimme kävellen kohti varsinaista tehdasta, joka oli muutaman sadan metrin päässä. Ensimmäisessä kerroksessa puutavara sahattiin ja jyrsittiin sopiviksi kappaleiksi. Puupöly oli tehdashallissa sen mukainen, etten yhtään ihmettele seinällä ollutta lappua. Siinä uhattiin tupakkaa polttavaa 100 RMB:n sakolla. Voi vain kuvitella millaisessa kunnossa näiden työntekijöiden keuhkot ovat muutaman työvuoden (tai -kuukauden) jälkeen.

Tehtaan toisessa ja kolmannessa kerroksessa työntekijät työstivät puuosia käsityönä niiden lopulliseen muotoon. Aivan uskomattomia kaiverruksia ja muotoja... En ihmettele yhtään, että suuren koristeellisen sängyn valmistaminen kestää kuulemma ainakin vuoden verran. Pelkkä lopullinen hionta vie varmasti aikaa kuukausia.

Tarkkaa käsityötä

En ole mikään koristeellisten huonekalujen fani, enkä haluaisi sellaisia omaan kotiini. Silti pitää ihailla näitä upeita luomuksia, joissa käsityön jälki pääsee parhaiten esille. Tällainen käsityö vaatii tarkkuutta ja varsinkin kärsivällisyyttä, joten ehkä se ei ole vielä ihan kokonaan hävinnyt Kiinasta... Työolosuhteet eivät olleet kovin kummoiset tässä tehtaassa, mutta luultavasti tästä maasta löytyy aika paljon huonompiakin paikkoja. Johtaja väitti lisäksi, että työntekijät saavat aika korkeaa palkkaa. Voi olla, että mukana oli hiukan liioittelua.

Havaitsimme työergonomiassa muutamia puutteita...

Vähitellen alkoi myös selvitä, ettemme taidakaan ostaa täältä mitään huonekaluja mukaamme. Laskeskelin päässäni, että jos jotain huonekalua valmistetaan kuukausikaupalla, niin se ei taida olla ihan halpa. Edes Kiinassa... Kun sitten kuulimme huonekalujen hinnat myymälässä, niin loppukin ostointo hiipui.

Etummainen pöytä maksaa valmiina 22.000 RMB (n. 2.700 euroa)

Tehdaskierroksen jälkeen oli lounaan vuoro. Se nautittiin paikallisessa ravintolassa ja ruoka oli todella herkullista. Mukana oli monia erilaisia makuja ja vatsa täyttyi mukavasti.

Urakka suoritettu

Ruokailun jälkeen seurasimme hetken mielenkiinnolla kiinalaisten työmiesten urakkaa ravintolan parkkipaikalla. Kaverit lastasivat kaikenlaista rakennustavaraa kuorma-auton lavalle. Suurikokoinen betonisuppilokin siirtyi auton kyytiin neljän miehen voimin, vaikka homma näytti aluksi aika pahalta. Köysien ja bambuseipäiden avulla homma kuitenkin toimi.

Chinese manpower

Lounaan jälkeen ohjelmassa oli vierailu temppelialueella, joka oli perustettu alueella noin 2000 vuotta sitten asuneen merkittävän kiinalaisen virkamiehen kunniaksi. Alueella kasvaa neljä sypressipuuta, jotka kyseinen hemmo on istuttanut silloin aikanaan. Saattaaphan tuo ollannii... Ihan hieno paikka, mutta aika tavalla samanlainen kuin kymmenet muut Suzhoun seudulta löytyvät puutarhat.

Turistit puutarhassa

Temppelialueelta ajettiin lopulta huonekaluliikkeeseen kuuntelemaan johtajan luentoa mahongista ja sen merkityksestä kiinalaisille. Tämän jälkeen ymmärrän hiukan enemmän mahongista ja ymmärrän myös miksi nuo huonekalut ovat niin kalliita. Pelkkä raaka-aine maksaa paljon ja kaikki tuo aikaa vievä käsityö siihen lisäksi. Luennon jälkeen meille luvattiin, että saamme sinä päivänä kaikista ostoksista 20% alennuksen. Olisihan se ollut tosi hienoa säästää 8.000 euroa, mutta mistä minä olisin ottanut sen tarvittavan 32.000 euroa siihen kahdeksan hengen valtavaan ruokailuryhmään... Ja se yksinkertainen pöytä, jota olimme ihailleet tehtaalla, olisi maksanut alennuksen kanssa melkein 2.200 euroa. Sinne se jäi, ainakin tällä kertaa. Mutta emme me tainneet olla ainoita köyhiä joukossa, koska kauppoja ei näyttänyt syntyvän kuin pikkuesineistä.

Melonit olivat tarjouksessa

Palasimme reissulta sopivasti ennen kuutta, eli oli taas aika etsiä sopiva ruokapaikka. Valinta osui tällä kertaa "vakiopaikkaamme", koska sieltä saa aina hyvää ruokaa. Tällä kertaa meidän ei tarvinnut edes jonottaa, koska Janne kävi varaamassa pöydän hiukan etukäteen. Siinä sitä vedeltiin taas monen monta ruokalajia oluen ja punaviinin kera, eikä saatu menemään edes 10 euroa per nokka.

Ote vakiopaikkamme ruokalistasta

Näin on taas yksi viikonloppu takana. Tulevan kuukauden sisällä meillä onkin tiedossa muutama mielenkiintoinen pidempi reissu, mutta niistä lisää sitten aikanaan.

Tämä kesä on ollut lämmin siellä Suomessa, mutta täällä se on ollut suorastaan kuuma. Heinäkuun lopussa ja elokuun alussa päivälämpötilat olivat neljänkympin molemmin puolin. Muutamina kuumimpina päivinä jopa Minnakin luovutti, eikä lähtenyt ulos hikoilemaan. Joidenkin säätietojen mukaan "real feel" oli parhaina päivinä 46-47 astetta. Tämä kesä on ollut Suzhoussa kuumin 50 vuoteen, eikä lämpötiloista ole sen pidemmältä ajalta edes olemassa mittaustuloksia. Sattuipa oikein sopivasti juuri tälle vuodelle...

Kieltotaulu kiinalaiseen tapaan

Elokuun alussa vietimme seitsemän vuotta Kiinassa asuneen tehtaanjohtajamme Timon läksiäisiä suomalaisten kesken. Tai olihan joukkoon soluttautunut myös yksi skotti sekä yksi ruotsalainen. Juhlat jatkuivat pitkälle yöhön ja olo oli sunnuntaiaamuna sen mukainen... Onneksi baarikatu jäi väliin, mutta urhoollisimmat juhlijat jatkoivat bileitä siellä.

Läksiäistunnelmissa

Lähdimme Suomeen 10.8. ja sitä ennen haalittiin ihan kunnioitettava määrä aitoa kiinalaista tavaraa tuliaisiksi. Tai siis onneksi Minna haali suurimman osan asioista päivisin, kun minä olin töissä. Meidän suurin matkalaukkumme painoi lentokentällä 24 kiloa, ja siinä oli ainoastaan tuliaisia. Ja ostettiinhan sitä tietysti vielä jotain pientä lentokentältäkin... Reissua varten tehtiin oikein kunnon matkasuunnitelma ja laskujeni mukaan ehdimme tapaamaan vajaan parin viikon kuluessa ainakin 40 sukulaista ja ystävää (työkavereita ei lasketa tähän lukuun). Tukikohtamme oli koko ajan Sannin asunnolla Tampereella, mutta yövyimme myös viidessä muussa kyläpaikassa. Suuret kiitokset kaikille niille ihanille ihmisille, jotka syöttivät (ja juottivat...) meidät turvoksiin ja tarjosivat yösijan! Meillä olisi täällä oikein hyvin tilaa teille tulla vastavierailulle.

Ensimmäisenä arkipäivänä oli ihan pakko mennä Tammelan torille aamupalalle. Ja heti sen jatkoksi nautittiin tietysti lounaaksi Tapolan mustaa makkaraa ja jälkkäriksi litra mansikoita. Mietimme jo, että ostaisimme vakuumipakkauksen mustaa tuliaisiksi kiinalaisille, mutta tulimme toisiin ajatuksiin. Ehkä se ei kuitenkaan uppoaisi täällä kovin otolliseen maaperään. Ostimme sen sijaan kauppahallista tuliaisiksi kylmäsavuporoa, jonka kerroin olevan joulupukin tokasta. Eipä ole kuulunut vielä mitään kommentteja miltä poro maistui.

Ruoan metsästys ei ole aina helppoa täällä...

Paluuta ajatellen tuli hankittua Suomesta muutamia tarpeellisia tavaroita sekä tietenkin tuliaisia, joten suurin matkalaukkumme tuli aivan täyteen myös paluumatkalla. Painoa oli reilut 27 kiloa, kun laukkuun eksyi mukaan parit kengät. Onneksi check-inin täti oli Seutulassa niin reilu, ettei määrännyt meitä siirtelemään osaa tavaroista toiseen matkalaukkuun. Varsinkin, kun sinnekään ei olisi mahtunut enää mitään.

Ystävämme tarjosivat monenlaisia herkkuja

Söimme Suomessa parin viikon aikana sellaisen määrän herkkuja, että nyt on siirryttävä kevyelle linjalle. Meidän täytyy pudottaa reilussa kuukaudessa turhat kilot pois, että olemme rantakunnossa syyskuun lopussa. Mutta onneksi ruoka on täällä kevyttä ja hyvää, joten ei tarvitse olla herkuttelematta.

Aitoa Tapolan mustaa Tammelan torilla

Sää alkaa olla ihan miellyttävä ja päivälämpötila on enää reilut kolmenkymmentä astetta. Iltaisin on mukava lähteä kävelemään, kun hiki ei ala valumaan heti asunnon ulko-ovella. Tänään kävelimme Central Parkin kautta ja katselimme siellä taijin harrastajia sekä tanssijoita, joita oli kokoontunut suuri joukko puiston iltatansseihin. Kuten sanottua, kiinalaiset ovat todella sosiaalisia ihmisiä. Tästä se arkinen aherrus taas alkaa ja ehkä nurkan takana odottaa taas uusia kiinalaisia seikkailuja, joista saatte kuulla ensi kerralla.

Olemme asustelleet nyt neljä kuukautta täällä Suzhoussa ja vähitellen arkiset asiat sujuvat normaalilla rutiinilla. Enää ei juosta ympäri kaupunkia kaikkea vapaa-aikaa, vaan nyt voi jo välillä pelkästään olla ja rentoutua. Puutarhoja ja muita nähtävyyksiä on toki paljon vielä näkemättä, vaikka Minna on jaksanut kiertää niitä muutamana päivänä viime viikkoinakin.

Suzhoun yhden ruokatorin hevi-osastoa

Poikkesimme pikaisesti vilkaisemassa yhtä ruokatoria puutarhaan mennessämme. Ei taitaisi täyttää ihan kaikkia Suomen elintarvikeviranomaisten määräyksiä ja suosituksia, mutta maassa maan tavalla. Täältä löytyy kaikkea mahdollista kiinalaiseen ruokapöytään. Kuumana hellepäivänä emme viitsineet jostain syystä poiketa kala- tai lihaosastolle..., vaan tyydyimme katselemaan vihanneksia ja mausteita.

Löytyy kuivattua kalaa, katkarapua ja muuta veden herkkua

Olihan siinä sivussa toki tarjolla suomalaisille hiukan vieraampaakin herkkua, kuten siannaamaa töpseleineen kaikkineen sekä kuivattua kalaa. Osa kaloista oli varmaankin vasta kuivumassa tulevaa käyttöä varten.

Naamareita tarjolla, vaikka vappuun on vielä aikaa

Kalaa (ilmeisesti...) kuivumassa jalkakäytävällä

Meillä oli valitettavasti omat eväät repussa, joten emme ostaneet mitään ruokaa tällä kertaa. Siispä siirryimme puistoon, ostimme kuumaa vettä kahviamme varten ja nautimme piknikistä.

Rauhallista puutarhaa keskustan lähistöllä

Minna on ehtinyt tutustumaan muutamaan uuteen paikkaan parin viime viikon aikana. Ensimmäinen oli Bai Ma Jian puutarha, joka on Suzhoun länsilaidalla Tian Ping Hillin takana. Alueella on kauniita lampia ja vesiputouksia. Jostain syystä alueella ei ollut ruuhkaa keskellä arkipäivää...

Pieni vesiputous

Rauhallista ja kaunista maisemaa

Toinen tutustumisen arvoinen paikka oli North Temple Bagoda keskustan pohjoisosassa. Siellä on kohtuullisen korkea seitsemänkerroksinen Bagoda, josta näkee hyvin keskustan alueen. Kuvaaja ei tosin kiivennyt kuin viidenteen kerrokseen... Ehkä käymme siellä uudelleen syssymmällä, kun helteet hiukan hellittävät.

Näitä Buddhia täällä riittää joka paikassa

Kuumana kesäpäivänä on mukava pulahtaa välillä uimaan viileään veteen. Täällä se ei vaan käy ihan niin helposti kuin Suomessa. Onhan tuossa järvi aivan rannassa, mutta uimaan ei saa mennä. Enkä taitaisi kyllä mennä, vaikkei siellä olisi noita kieltolappujakaan. Järven vesi kun ei näytä kovin raikkaalta... Uimahalli toki löytyy korttelin päästä asunnostamme, mutta siellä on kuulemma hiukan ruuhkaa viikonloppuisin. Parturissa ollessamme kuulimme kuitenkin, että jonkin matkan päästä Marina Cove Gardenin asuinalueelta löytyisi myös kunnollinen ja siisti ulkoallas. Varmistimme vielä paikan tarkan sijainnin netistä ja pyyhkäsimme sinne eilen päivällä taksilla. Sieltähän se löytyi asuinalueen keskeltä ja näyttikin oikein mukavalta. Ulkopuolisilta kävijöiltä perittiin 50 RMB:n pääsymaksu, eli reilut kuusi euroa. Ei siis mitenkään paha hinta virkistävästä uimareissusta.

Olimme varanneet kaupasta eväät ja juotavat mukaan, ja saimme varattua pari viimeistä tuolia itsellemme. Sitten vaan innolla uimaan! No eihän se vesi tietenkään kovin virkistävää ollut, vaan enemmänkin tuntui siltä kuin olisi pulahtanut lämpimään kylpyammeeseen. Näyttötaulun mukaan veden lämpö oli 29 astetta, mutta ehkä se oli ollut sitä aamulla. Ilma oli hiukan alle 40 asteista, ja vesi tuntui nippanappa viileämmältä. Olo viileni vain pieneksi hetkeksi, kun vesi haihtui iholta. Mutta pakkohan sinne on mennä uudelleen, koska täällä näitä uimapaikkoja ei ole joka nurkalla.

Marin Cove Gardenin uima-allas

Kiinalaiset jaksavat yllättää aina vaan uudelleen. Ihan postiivisessa mielessä. Kävimme tänään aamulla kuntosallilla ja tulimme kotiin suihkuun. Olin juuri raapimassa partaa pois, kun puhelimeni soi. Työkaverini Lewis soitti ja kysyi, että missä olen sillä hetkellä. Vastasin hiukan ihmeissäni olevani kotona. Lewis kertoi olevansa kolmen minuutin kuluttua asuinalueemme portilla tuomassa laatikollisen paikallisia päärynöitä. Minä tosin kuulin ensin, että laatikollisen paikallista olutta... Siis se olikin pear, eikä beer. Sanoin, että okei, tulen portille vastaan. Puhelimesta kuului vielä lopuksi Lewiksen pojan kirkas ääni "okei". Joten ei muuta kuin äkkiä vaatetta päälle ja portille. Siellä he jo odottivatkin ja sain puolitoista kiloa isoja pyöreitä päärynöitä, sekä ohjeet säilyttää niitä ensin pari päivää jääkaapissa. Sen jälkeen maku on parhaimmillaan. Olen syönyt yhden tuollaisen hedelmän töissä viime viikolla ja se oli todella maukas sekä mehukas. Nyt meillä alkaa siis päärynäaika.

Päärynöitä riittää koko ensi viikoksi

Alamme vähitellen valmistautumaan Suomen reissuun. Tarkoituksena on nähdä parissa viikossa mahdollisimman monta ystävää ja sukulaista. Pikaisesti laadittu alustava lista näyttää siltä, että on laadittava yksityiskohtainen, jos ei nyt ihan minuuttiaikataulu, niin ainakin puolen päivän tarkkuudella oleva aikataulu. Kunnon kesälomakiertue 2013 on pyörähtämässä käyntiin. Seuratkaahan siis sähköpostianne ja muita viestintävälineitä tulevalla viikolla! Täytyy kai varata pitkät kalsarit ja toppis mukaan reissuun, koska siellä Suomessa on lähes 20 astetta viileämpää.

Alkulämmittelyä Lion Gardenissa

Vierailun ohjelmaan kuului tietysti muutama pakollinen puutarhakäynti, Jinji Laken upea valoshow, Pingjiang Lu, kanavaristeilyä Shantang Jiellä, perinteistä kiinalaista teatteria sekä musiikkia Master of Nets Gardenissa, juhlapuvun teettäminen ompelijalla, perinteisen vesivärimaalauksen opettelua, kokkikurssi, reipasta shoppailua (helmikaupunki, Stage, Times Square ja muutama muu kauppakeskus), parin päivän Shanghain reissu, tutustumista moniin ja monenmaalaisiin uusiin ihmisiin ja tottakai joka päivä paljon ja monenlaista hyvää kiinalaista ruokaa eri ravintoloissa... Ehkä tässä ei muistu ihan kaikki aktiviteetit mieleen, mutta sellainen aika perussetti kevyttä lomailua.

Lion Gardenissa on monenlaisia kiviä

Ensimmäisenä viikonloppuna kävimme Lion Gardenissa, joka on aika pieni ja lähinnä kivistä rakenneltu puutarha. Sää oli tottakai mukavan lämmin, eikä puutarhassa ollut ihmisiä ihan ruuhkaksi asti. Muutenkaan tämä puutarha ei ole niin suosittu vierailukohde kuin nuo suuremmat ja kuuluisimmat. Kuljeskelimme ja katselimma paikkoja pari tuntia ennenkuin lähdimme katselemaan matkamuistoja, ja sitten tottakai syömään.

Poseerausta puutarhassa

Sanni ja Minna ehtivät kulkemaan arkipäivisin ympäri kaupunkia, kun minä raadoin töissä. No, ei minulla ole sinänsä mitään valittamista, koska vauhtia riitti ihan hyvin illoiksi ja viikonlopuiksikin. Pidin myös loput talvilomapäiväni pois, kun hiihtokelit alkavat olla ohi tältä kaudelta. Erehdyin kyselemään paikallisilta työkavereilta vinkkejä shoppailupaikoista ja tuota pikaa minulle jo esiteltiinkin virallinen shopping plan. Osa kohteista oli meille jo ennestään tuttuja ja helmikaupunkiin menimme yhden saksalaisen rouvan kyydillä. Täytyy muuten sanoa, että hän ajoi saksalaiseksi oikein mallikkaasti, eli lähes röyhkeämmin kuin paikalliset rattimiehet. Shopping planista jäi sentään jäljelle vielä yksi kohde (Stage), johon työkaverini lupasivat viedä meidät viikko sitten sunnuntaina.

Meidät noudettiin autolla jo kymmenen aikoihin sunnuntaiaamuna, jotta ehdimme ostelemaan oikein kunnolla. Suunnitelmaan kuului pari tuntia ostelua paikallisessa vaatteiden outlet-keskuksessa. Paikka on noin parinkymmenen kilometrin päässä ja siellä on varmaankin muutama sata vaateliikettä vieri vieressä muutamassa kerroksessa parin ideaparkin kokoisella alueella. Alueelta löytyy kaikki mahdolliset kansainväliset ja kiinalaiset vaate- ja kenkämerkit. Siis todellinen ostoshel...mi. Meillä meni aikaa reilut pari tuntia, emmekä ehtineet kiertää kuin parikymmentä liikettä. Sitten oli pakko luovuttaa.

Shopping planin mukaan ohjelmassa oli seuraavaksi lounas, jonka työkaverit halusivat tarjota meille. Paikka oli aika erikoinen, koska se oli rakennettu hiukan sivummalle, rakennukset olivat kuin tuhannen ja yhden yön saduista ja portti oli kamelin mallinen. Onneksi ruoka oli kiinalaista, älyttömän hyvää ja sitä oli taas kerran enemmän kuin riittävästi. Lisäksi tarjolla oli erinomaista mustaa olutta, joka maistui lounaan kanssa. Ruokailun jälkeen kaverit kertoivat, että tuota olutta voi myös ostaa mukaan. Ennenkuin olin ehtinyt kunnolla sanomaan ostavani muutaman pullon, niin kaverit lykkäsivät jo tarjoilijalle rahat kouraan ja kantoivat laatikkoa autoa kohti. Tosi reilua. Tässä vaiheessa tosin luulin vielä, että he ottavat itselleen osan niistä. Mutta olin taas väärässä...

Seuraava kohde ruokailun jälkeen oli buddhalainen temppelialue, joka on kaupungin pohjoispuolella olevan suuren järven takana. Mukavan rauhallinen ja erilainen paikka. Järveltä kävi viilentävä tuulenvire, vatsa oli täynnä hyvää ruokaa ja lisäksi oli mukavaa seuraa. Elämä on joskus aika ihanaa.

Aito kiinalainen pönötyskuva

Tällä alueella ei ollut mitään suurta väentungosta, vaan saimme kierrellä ja katsella kaikessa rauhassa. Ensin ihailimme kultakaloja ja Sanni sai syöttää niille pussillisen ruokaa. Aika ahnaita veijareita, mutteivät sentää syöneet toisiaan.

Kultaisia kaloja

Järven rannalla oli suuri torni, joka oli restauroitavana. Kävelimme sisään ja siellä odotti melkoinen yllätys. Keskellä tornia oli 26 metriä korkea pronssipatsas ja sen valamiseen oli käytetty 88 tonnia pronssia. Aika vaikuttava ilmestys sekä lattialta, että kolmannesta kerroksesta katsottuna.

Goddess of Mercy itse

Alueella oli monta erilaista temppelirakennusta ja kaikista löytyi erilaisia jumalia ja muita ihmeellisiä hemmoja. Jossain oli terveyden ja toisessa hyvän urakehityksen jumala. Että tällaista tällä kertaa. Onhan siinä tietysti sopivasti kontrastia yhdelle päivälle, kun käy ensin shoppailun mekassa ja sitten buddhalaisessa temppelissä. Siitä sitten suunnattiin taas kotiin ostoskassien ja sekä olutlaatikon kera.

Hymyilyttää helteestä huolimatta

Pienen arpomisen jälkeen lähdimme viime viikon maanantaina Shanghaihin, mutta tälläkään kertaa ihan kaikki ei mennyt kuin elokuvissa... Suuntasimme ennen aamukymmentä ostamaan junalippuja läheiseen pieneen kauppakeskukseen, josta lippuja kuulemma saa. Tarkoituksemme oli nimittäin lähteä noin puoli yhdentoista junalla liikkeelle. Kävelimme helteessä hikoillen paikalle todetaksemme, että sieltä saa lippuja... iltapäivällä kello kahden jälkeen. Onneksi t-paita oli jo hiestä läpimärkä, joten oli turha enää hermoilla. Kadulle vaan, taksi alle ja juna-asemaa kohti. S.I.P:n asema on onneksi pieni eikä lipputoimistossakaan ollut ruuhkaa. No lipunmyyjä ei tietenkään puhunut englantia, mutta ymmmärsimme pian, ettei sellaista junaa kuljekaan, johon olimme menossa. Onneksi osasimme solkata sen verran kiinankieltä, että saimme ostettua liput seuraavaan junaan sekä paluuliput seuraavalle päivälle. Sitten vaan odottelemaan seuraavaa junaa, joka lähti vajaan tunnin kuluttua.

Junamatkailu on täällä kohtuullisen halpaa, sillä edestakainen matka vajaan sadan kilometrin päässä olevaan Shanghaihin maksaa alle 12 euroa. Mutta eihän se voi enempää maksaa, koska matka kestääkin vain 20 minuuttia. Parhaimmillaan junan nopeus oli 299 km/tunnissa.

Shanghain päässä lähdimme seikkailemaan metrolla ja sekin onnistui kivuttomasti, kun löysimme ensin päärautatieasemalta oikean sisäänmenoportin. Kaupungissa on kymmenkunta metrolinjaa, joten liikkuminen on helppoa. Jos vaan tietää mihin on menossa. Suuntasimme Nanjing Roadin kävelykadulle, koska olin varannut meille hotellin aivan kadun läheltä. Tai niin minä olin ollut katsovinani nettisivuilta. Hotellia ei kuitenkaan meinannut löytyä ihan heti. Kännykän navigaattori väitti meidän olevan oikealla kadulla, mutta tajusimme, että se näyttää ihan omiaan. Ehkä noin 40 asteen lämpötila sai puhelimen sekoilemaan, koska se vilkutti välillä kameran kuvaa ja kuumeni kädessäni niin, että päätin sammuttaa sen kokonaan. Retkueemme tunnelmakaan ei ollut enää kovin hilpeä, koska hiki valui, janotti kuin Aitoon kirkastusjuhlilla ja nälkäkin alkoi vaivaamaan. Hetken hortoilun jälkeen löysimme yhden hotellin, josta kävimme pyytämässä kaupungin kartan ja saimme lisäksi neuvoja mistä löytää oikea katu. Se olikin vain parin korttelin verran sivussa ja löytyi jonkin ajan kuluttua.

Mutta kuten ostostv:ssä; eikä tässä vielä kaikki. Varaamani hotelli oli hakupalvelun mukaan neljän tähden hotelli. Ei se nyt pahalta näyttänyt sisään astuessamme, muttei se näyttänyt neljän tähden paikalta edes kiinalaisten mittareiden mukaan. Mutta olin maksanut etukäteen, joten kirjauduimme sisään. Päästyämme huoneeseen tajusimme, että huoneessa on vain kaksi sänkyä vaikka olin varannut huoneen kolmelle aikuiselle. Siispä kamat kantoon ja takaisin alas, koska tähän huoneeseen ei olisi edes mahtunut lisäsänkyä. Hetkisen ihmettelyn jälkeen respassakin tajuttiin, että varaus on tosiaan kolmelle hengelle. Eikä siihen tarvittu kuin 5 kiinalaista tiskin takana. Huoneemme vaihdettiin toiseen ja lisäsänky luvattiin toimittaa välittömästi, kuten myös tapahtui. Lähtiessämme huoneestamme ruokapaikkaa etsimään huomasin, että olimme saaneet vain kaksi aamiaiskuponkia. No korjataanpa virhe samalla, kun kuljemme respan ohi. Tai sitten ei... Pienen väittelyn ja ihmettelyn jälkeen meidän oli pakko hyväksyä, ettei kolmen hengen huoneemme hintaan kuulu kuin kaksi aamiaista. Kolmannen saa toki ostaa lisähintaan aamulla. Aika mielenkiintoista, varsinkin kun en löytänyt varausehdoista mitään mainintaa asiasta. Mutta ehkä Kiinassa kolme henkeä nukkuu kahdessa vuoteessa ja yksi heistä ei syö aamiaista. Tämä hotelli ei ole ensi kerralla majoituspaikkamme, kun suuntaamme Shanghain maisemiin.

Pakollinen pilvenpiirtäjäkuva Bundin rannasta

Onneksi reissumme jatkui tästä positiivisemmissa tunnelmissa ja 40 asteesta huolimatta kiertelimme ympäri kaupunkia. Vahvan keittoruokailun jälkeen suuntasimme Bundin rantaan, sieltä turistibussikierrokselle ja sitten kävelykadulle ihmettelemään. Illalla löytyi tuttu sushi express ja tuhdin ruokailun päivä alkoikin olla pulkassa.

Kävelykatu Nanjing Road

Seuraavana aamuna lähdimme kävellen kohti vanhan kaupungin temppelialuetta, jossa on monenlaista turistirysää. Muutaman tunnin aikana tutustuimme temppeliin ja kiertelimme kauppakujia. Kiinalaiset pääsivät taas yllättämään meidät, tai tällä kertaa Sannin. Kävellessämme törmäsimme seurueeseen, joka oli kuvaamassa. He alkoivat huitomaan ja häsäämään, koska halusivat välttämättä Sannin mukaan valokuviinsa. Niitä sitten otettiinkin ryhmässä ja erikseen hetken aikaa. Lämpö vei meistä ehkä parhaan terän, kun vaeltelimme ympäriinsä. Kävimme haukkaamassa hiukan välipalaa aidossa kiinalaisessa mäkkärissä, ja pian alkoikin olla aika suunnata metrolla kohti rautatieasemaa.

Special guest star and Chinese (otos 1)

Tee oli liian kallista täälläkin...

Meitä ei sentään shanghaijattu tällä reissulla, mutta sitäkin tapahtuu ihan oikeasti. Olen kuullut tositarinoita luotettavalta lähteeltä...

Juna jyskyttää, mutta tämä ei

Pari viikkoa siis hujahti ja Sanni on jo onnellisesti takaisin Suomessa. Me yritämme toipua urakasta ja nautimme täällä hikisestä vajaan neljänkympin lämmöstä, jota jatkuu kuulemma ainakin heinäkuun ajan.

Viikko sitten sunnuntaina kävimme tutustumassa yhteen Suzhoun kuuluisimpaan nähtävyyteen Tiger Hilliin työkaverini Lewiksen perheen kanssa. Sääkin suosi meitä, eli lämpöä oli liki 30 astetta, kun saavuimme kukkulan parkkipaikalle. Suzhoun ympäristö on melko tasaista maastoa ja Tiger Hill on yksi alueen korkeimmista paikoista. Kukkulan laella on näkötorni, joka on samaan tapaan vinossa kuin Pisan torni. Taulussa kerrotaan, että tornin kaltevuus on 3,5 astetta. Valitettavasti se on niin huonossa kunnossa, ettei sinne pääse sisälle.

Kiinalaiseen tapaan Lewis toimi isäntänä, joten me emme saaneet maksaa pääsylippuja, emmekä edes myöhemmin iltapäivällä käydessämme ravintolassa syömässä retken päätteeksi. Ei käy, sillä tämä on minun päiväni, kuten hän sanoi. Seuraavalla kerralla on sitten minun päiväni.

Tästä tie vie ylöspäin

Alueella on monenlaista nähtävää

Olen käynyt Tiger Hillillä kerran, ja muistin sen hiukan korkeammaksi paikaksi. Ehkä se on kutistunut sitten viime näkemän, koska huipulle kapuaminen ei kestänyt kovin kauaa.

Upea torni on rakennettu vuonna 959

Torni on vajaat 50 metriä korkea ja se on rakennettu kokonaan tiilestä. On siinä ollut muurarilla ja tiilenkantajilla hommia. Rakennuttajana toimi aikanaan Song Dynasty (eikä mikään Ltd.).

Tuhannen ihmisen rock

Alueelta löytyy myös iso suhteellisen tasainen aukio, joka on hakattu kallioon. Hallitsijan piti pitää puhetta alamaisilleen, ja kaikkien piti mahtua kuuntelemaan häntä. Sen vuoksi raivattiin ja hakattiin kallio tasaiseksi ja saatiin tilaa tuhannelle ihmiselle. Tosi kätevää.

Aukion viereltä löytyy kenttä, jolla suuri sotapäällikkö on harjoittanut joukkojaan silloin aikanaan. Ensi reissulla menemme kuulemma vierailemaan jollekin toiselle kukkulalle, jossa samainen sotapäällikkö on kirjoittanut kaikki suuret taistelusuunnitelmansa. Täälläkin on siis osattu sotia.

Onnenkivi (Stone peach)

Täällä on myös kivi, jonka koskettaminen tuo onnea. Minä kosketin kiveä jo edellisellä kerralla, joten en arvannut kokeilla toista kertaa. Eihän sitä tiedä kuinka paljon onnellisemmaksi elämä tästä vielä muuttuisi. Nasahtaa pian joku lottovoitto tai muu sellainen... Parempi olla ahnehtimatta, että muillekin jää jotain.

Toisessakin päässä oli kyllä hevonen...

Vajaan puolentoista tunnin kävelyn ja kiertelyn jälkeen olimme nähneet suurimman osan alueesta ja päätimme lähteä syömään. Lewiksen poika alkoi olla todella nälkäinen, eikä se ollut mikään ihme. Kaveri nimittäin kiipeili ja juoksi ympäriinsä kuin sähköjänis koko tuon ajan, jonka vietimme alueella. Täällä näkee usein kuinka kiinalaiset kantavat sylissä vielä tuollaisia 3-4 vanhoja lapsia, mutta tämä poika ei kuulu siihen joukkoon. Selvää urheilija-ainesta, kuten totesin Lewikselle.

Mukava retki päättyi tietenkin (yllätys, yllätys) hyvään ruokaan. Sen jälkeen menimme kotiin päiväunille, sillä edellisen illan juhannusjuhlat painoivat vielä hiukan silmäluomia...